Kristillisyyden opistojen järjestämät opistoseurat Keuruulla, Ranualla ja Reisjärvellä ovat taustayhteisön vuosittainen voimainponnistus. Kuhunkin opistoseuroihin kokoontuu nykyisellään noin parinkymmenen tuhannen seuravieraan joukko joka kesä.
Lähiopiston isot seurat tarjoavat monelle suviseuramatkalta kotiin jääneelle mahdollisuuden päästä osallistumaan kesän suuriin seuroihin. Suviseuroja pienemmät mittasuhteet muodostavat esimerkiksi lapsille tutun alueen, jossa viettää seuroja. Lisäksi vuosi vuodelta kehittyvät rakenteet luovat vakaat puitteet seurajärjestelyille.
Taustayhteisössä on valtava määrä ihmisiä, joille opisto on erityinen paikka, opistokoti. Tähän joukkoon kuuluu noin 20 000 ihmistä, jotka ovat viettäneet yhden talvikauden opistossa. Lisäksi on kohtalaisen kokoinen joukko heitä, jotka ovat työskennelleet opistossa tai viettäneet lapsuutensa opiston pihapiirissä. On kursseilla käyneitä ja kurssiopettajina toimineita. Päivämies haastattelee näitä erityisen opistositeen omaavia ihmisiä opistoseurauutisoinnin yhteydessä tänä kesänä.
Opistot ovat olemassa taustayhteisöä varten, ja samalla ne tarvitsevat taustayhteisöä pysyäkseen elinvoimaisina. Taustayhteisön osalta virallinen yhteistyö on syventynyt, kun opistot ja rauhanyhdistysten kattojärjestö SRK ovat järjestäneet jo pitkään yhteisiä koptoja eli kansanopistotoimikunnan kokouksia, joissa päivitetään käytännön asioiden lisäksi yhteistä tilannekuvaa. Viime vuosina yhteistyö on tiivistynyt erityisesti leiritoiminnan saralla. Hiljattain on päätetty myös, että kansanopistojen rehtorit kutsutaan kerran vuodessa SRK:n johtokunnan kokoukseen.
Opistojen henkilökunta kokee ihmeellisenä sen talkoohengen ja alttiin mielen, jota taustayhteisön ihmiset osoittavat niin kesäseurojen ponnistuksissa kuin koko opistovuoden ajan vaikkapa kurssityössä. Toisaalta esimerkiksi monet vanhemmat tuntevat sanomatonta kiitollisuutta sitä työtä kohtaan, jota opistojen henkilökunta tekee heidän nuortensa hyväksi. Mistä opistojen ja taustayhteisön syvä yhteys kumpuaa? Syvimmiltään kyse on yhteisestä uskosta, Pyhän Hengen yhteydestä, jota sekä opistojen henkilökunta että taustayhteisön jäsenet kokevat.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?