Ma­ri­ka Käl­kä­jä

Pak­kaan rink­kaa. Olo­ni on odot­ta­va, in­nos­tu­nut ja jän­nit­ty­nyt. Olen läh­dös­sä rus­ka­ret­kel­le Lap­piin, lä­hel­le Ve­nä­jän ra­jaa. Jo se te­kee tu­le­vas­ta ret­kes­tä jän­nit­tä­vän. Ys­tä­vä­ni oli­vat suun­ni­tel­leet reis­sua ja ilok­se­ni kut­sui­vat mi­nut­kin mu­kaan. Luon­to on se, joka hoi­taa ja hel­lii mi­nua, sik­si­pä mie­lel­lä­ni lu­pau­duin mat­kaan. Het­ki sit­ten sain ihas­tel­la tyt­tä­rie­ni sekä tä­ti­ni kans­sa ko­mei­ta kos­kia ja upe­aa rus­kaa Kar­hun­kier­rok­sel­la. Päi­vä oli mitä hie­noin ja jää upe­a­na muis­to­na elä­mä­ni hel­mi­nau­haan.

Mut­ta nyt siis toi­nen­kin ret­ki on tu­los­sa ja pää­sen mat­kaan pa­rin ys­tä­vä­ni kans­sa. Mei­dän on tar­koi­tus nuk­kua tel­tas­sa ja tai­val­taa meil­le tun­te­ma­ton­ta pol­kua erä­maas­sa. Olen vil­kuil­lut sää­tie­do­tus­ta vä­hän vä­liä, ei­kä se lu­paa ko­vin­kaan au­rin­kois­ta sää­tä, pi­kem­min­kin pil­vis­tä ja sa­teis­ta. Mie­tis­ke­len, mi­ten­hän tu­len sel­viy­ty­mään erä­maas­sa, mut­ta on­nek­si ys­tä­vä­ni ovat ko­ke­neem­pia va­el­ta­jia.

Rink­ka al­kaa ol­la val­mii­na. Siel­lä on kaik­ki tar­peel­li­nen tas­ku­lam­pus­ta läm­pi­miin vaat­tei­siin ja ret­ki­ruo­kiin. Kyl­lä minä pär­jään! Kol­me yö­tä ja nel­jä päi­vää reis­sus­sa. Iha­naa.

Pian pää­sem­me mat­kaan. Start­taan au­to­ni ja poi­min ys­tä­vä­ni kyy­tiin. Aje­lem­me koh­ti poh­jois­ta. Läh­töm­me me­nee sen ver­ran myö­häi­sek­si, et­tä pää­dym­me heti en­si töik­sem­me hel­pom­paan rat­kai­suun ja pää­täm­me yö­pyä en­sim­mäi­sen yön ho­tel­lis­sa, jot­ta mei­dän ei tar­vit­se pi­me­äs­sä ou­dos­sa maas­tos­sa al­kaa telt­taa pys­tyt­tä­mään. Seu­raa­va­na aa­mu­na syöm­me ho­tel­lin tu­ke­van ja hy­vän aa­mi­ai­sen.

Pian koit­taa het­ki, kun saa­vum­me luon­to­kes­kuk­sel­le, jos­ta mei­dän on tar­koi­tus aloit­taa va­el­luk­sem­me. Tie­dus­te­lem­me luon­to­kes­kun pal­ve­lu­alt­tiil­ta op­paal­ta reit­tien kun­toa ja vä­hän si­tä­kin, mil­lais­ta maas­to on ja mitä hän meil­le suo­sit­te­lee. Saam­me hä­nel­tä kul­la­nar­vois­ta tie­toa ja vink­ke­jä.

Vih­doin lai­tam­me pai­na­vat rin­kat sel­kääm­me ja pää­sem­me mat­kaan. Va­el­lam­me vaa­ra­mai­se­mis­sa ja iki­hon­kien sii­mek­ses­sä, soi­den lai­dal­la, vaih­te­le­vas­sa erä­maa­maas­tos­sa.

Päi­vä me­nee pa­ti­koi­des­sa ja kau­niis­ta luon­nos­ta naut­tien. Vä­lil­lä py­säh­dym­me nuo­ti­ol­le lait­ta­maan ruo­kaa ja keit­tä­mään kah­via. Ah, mi­ten ruo­ka ja kah­vi mais­tu­vat­kaan hy­väl­tä luon­non sy­lei­lys­sä.

Jat­kam­me pian mat­kaa koh­ti paik­kaa, jos­sa olem­me päät­tä­neet yö­pyä. Saa­vum­me kal­li­o­lam­men ran­nal­la van­ho­jen iki­met­sien kes­kel­lä si­jait­se­val­le au­ti­o­tu­val­le, jo­hon jääm­me viet­tä­mään il­taa ja jos­sa vie­täm­me seu­raa­van yön. Tupa on läm­min; sin­ne on jo eh­ti­nyt mei­tä en­nen kak­si tyt­töä, jot­ka ovat sy­tyt­tä­neet ka­mi­naan tu­let. He läm­mit­te­le­vät ka­mi­nan kyl­jes­sä ju­tel­len lep­poi­sas­ti. Vet­tä on tih­kut­ta­nut pit­kin päi­vää, ja olem­me mär­kiä kuin ui­te­tut koi­rat. Ken­käm­me mel­kein lo­ti­se­vat ve­des­tä. Po­lut oli­vat mä­rät ja ve­ti­set joh­tu­en erit­täin sa­tei­ses­ta syk­sys­tä. On­nek­si mei­tä ei pa­le­le, kos­ka il­ma on läm­min ajan­koh­taan näh­den.

Lai­tam­me ken­käm­me kui­vu­maan ka­mi­nan lä­het­ty­vil­le ja vaih­dam­me kui­vaa yl­lem­me. Val­mis­tam­me ruo­kaa. Teem­me olom­me mu­ka­vak­si ja pää­täm­me jää­dä nuk­ku­maan si­säl­le au­ti­o­tu­paan, kos­ka siel­lä on hy­vin meil­le ti­laa.

Minä saan nuk­kua ys­tä­vä­ni kans­sa lat­ti­al­la. Jaam­me yh­des­sä kah­den hen­gen ret­ki­pat­jan. Mi­nun mie­li­ku­vi­tuk­se­ni al­kaa lauk­kaa­maan, sil­lä olen nuk­ku­nut jos­kus au­ti­o­tu­vas­sa, jos­sa hii­ret ra­pis­te­li­vat. Ne tie­tä­vät, et­tä ret­kei­li­jöil­tä ti­pah­te­lee ruo­an mu­ru­sia. Sul­jen rink­ka­ni huo­lel­la ja nos­tan juo­ma­pul­lo­ni­kin sen si­sään, et­tei­vät hii­ret pää­si­si juo­ma­pul­lon kork­kia na­ker­ta­maan.

Käym­me pian yö­puul­le; olem­me­han päi­vän va­el­luk­ses­ta jo vä­sy­nei­tä. Pian mö­kis­sä on hil­jais­ta ja rau­hal­li­nen unen tu­hi­na täyt­tää tu­van. Minä en saa un­ta, sil­lä mi­nul­la on val­ta­van kuu­ma. Ka­mi­na hoh­kaa läm­pi­mä­nä mel­kein kyl­jes­sä­ni kiin­ni.

Kuun­te­len, joko hii­ret ovat tul­leet, ai­van kuin kuu­li­sin ra­pi­naa. Vie­rus­to­ve­ri­ni­kaan ei tai­da saa­da unen pääs­tä kiin­ni; muut kyl­lä ui­nu­vat au­tu­ai­na. Pomp­paam­me sa­maan ai­kaan pys­tyyn kel­lo yh­den ai­kaan yöl­lä, kat­sah­dam­me toi­si­am­me ja ky­syn hä­nel­tä, joko hii­ret tu­li­vat, mikä ra­pi­see. Hän ot­taa tas­ku­lam­pun ja al­kaa tui­ja­ta sil­lä lat­ti­aa. Minä tu­ti­sen vie­res­sä. Älä tui­jaa, koh­ta me nä­em­me ne hii­ret, sa­non hä­nel­le. Va­lo­kei­la osuus ys­tä­väm­me rin­kaan, joka on ai­van mei­dän vie­res­säm­me. Nä­em­me nap­pi­sil­mäi­sen hii­ren, joka kurk­kaa ys­tä­väm­me rin­kas­ta, hä­nen joka nuk­kuu vie­rei­ses­sä la­ve­ris­sa. Kil­jah­dam­me kau­hus­ta.

Koko tie­noo he­rää säi­käh­dyk­seem­me. Ys­tä­väm­me pomp­paa sän­gys­tään kuin vie­te­ri, sil­mät suu­ri­na kuin lau­ta­set. Mitä tääl­lä ta­pah­tuu? hän ky­syy. Hii­ri, hii­ri! Sun rin­kas­sa on hii­ri, so­per­ram­me yh­teen ää­neen. He­rä­si­hän sii­hen me­te­liin myös nuo­ret ty­töt, jot­ka nuk­kui­vat rau­has­sa yö­u­ni­aan. Hii­ri-epi­so­din jäl­keen saan unen pääs­tä kiin­ni ja tor­kah­dan muu­ta­man tun­nin en­nen aa­mua.

Nau­ram­me aa­mul­la yöl­li­sel­le ta­pah­tu­mal­le. Ki­ka­tam­me kuin pik­ku­ty­töt, mi­ten has­su­ja olim­me­kaan. Yh­den hii­ren ta­kia he­rä­täm­me kaik­ki tu­vas­sa nuk­ku­jat. Tai­si hii­ri­kin säi­käh­tää mei­tä yh­tä pal­jon kuin me sitä.

Val­mis­tam­me aa­mi­ai­sen ja jat­kam­me mat­kaa koh­ti seu­raa­vaa tun­tu­rin huip­pua, jon­ka olem­me päät­tä­neet val­loit­taa. Edes­säm­me au­ke­aa hie­no mai­se­ma, jota pää­sem­me kat­se­le­maan kor­ke­al­ta. Nä­em­me ai­na Ve­nä­jän puo­lel­le as­ti.

Olem­me kat­so­neet kar­tas­ta seu­raa­van yö­pai­kan, jota koh­ti läh­dem­me pa­ti­koi­maan. Mat­kal­la mei­tä ter­veh­tii ys­tä­väl­li­nen ja ute­li­as kuuk­ke­li. Se len­te­lee ym­pä­ril­läm­me kiin­nos­tu­nee­na kuin ky­sy­äk­seen, ei­kö teil­lä ole mi­nul­le mi­tään syö­tä­vää. No on­han meil­lä. Minä in­nok­kaa­na kai­van tas­kus­ta­ni päh­ki­nää ja avaan käm­me­ne­ni: tule tän­ne, ota vain täs­tä. Ja kuuk­ke­li­han tu­lee ja is­tah­taa käm­me­nel­le­ni, mut­ta minä lin­tui­hin tot­tu­ma­ton säi­käh­dän ja aja­tan tah­to­mat­ta­ni sen pois. Kun olin las­ten kans­sa vas­ta rus­ka­ret­kel­lä, he syöt­ti­vät ke­sy­jä kuuk­ke­lei­ta ai­van rau­has­sa käm­me­nel­tään, mut­ta mi­nul­ta tämä ei niin vain on­nis­tu­nut­kaan. Nau­ram­me taas ys­tä­vie­ni kans­sa ma­ke­as­ti ja jat­kam­me mat­kaa.

Saa­vum­me upe­al­le päi­vä­tu­val­le, joka on mo­der­ni, vain pa­ri­sen vuot­ta sit­ten val­mis­tu­nut. Sen vie­reen pys­ty­täm­me tel­tan. Vie­täm­me tu­vas­sa il­taa ruo­kaa val­mis­ta­en. Ka­mi­nas­sa ole­va tuli luo kau­nis­ta tun­nel­maa, ja sen läm­mös­sä on hyvä ju­tel­la mo­nen­lai­sis­ta asi­ois­ta. Köm­mim­me telt­taan nuk­ku­maan. Tänä yö­nä ei­vät hii­ret mei­tä kiu­saa. Nu­kun yön le­vol­li­ses­ti. Vie­lä yk­si va­el­lus­päi­vä on jäl­jel­lä, ja sen jäl­keen ko­ti­mat­ka edes­sä.

Aa­mul­la he­rät­ty­ä­ni me­nen lä­hei­sel­le pu­rol­le, joka so­li­see kut­su­vas­ti. Otan vet­tä pul­loo­ni aa­mu­kah­via ja mui­ta päi­vän tar­pei­ta var­ten. Jään hen­git­te­le­mään sii­hen het­kek­si. Kuun­te­len hil­jai­suut­ta, jon­ka rik­koo vain le­vol­li­nen pu­ron so­li­na. Imen it­see­ni met­sän rau­haa. On vie­lä vä­hän hä­mä­rää, utu­vaip­pa lei­juu pui­den vä­lis­sä. Hen­gi­tän sy­vään, ja vii­leä kos­tea il­ma täyt­tää keuh­ko­ni. Mi­ten help­poa on hen­git­tää tääl­lä! Tal­le­tan it­see­ni tätä luon­non rau­haa. Tääl­tä on pois­sa kaik­ki ar­jen häly, kii­re ja mels­ke.

Läh­dem­me vii­mei­sel­le rei­til­le, jon­ka olem­me päät­tä­neet käy­dä vie­lä en­nen ko­ti­mat­kaa. Saam­me naut­tia kau­niis­ta erä­maas­ta, pu­rois­ta ja sois­ta, jot­ka heh­ku­vat upe­a­na rus­kan vä­reis­sä. Koh­dal­lem­me osuu erä­maa­lam­pi. Olem­me hi­ki­siä ja pää­täm­me pu­lah­taa lam­peen. Kyl­lä­pä jäi­nen vesi vil­voit­taa­kin mei­tä mat­ka­lai­sia.

Pian reit­tim­me on kul­jet­tu lop­puun ja olem­me ta­kai­sin au­tol­la. Suun­taam­me on­nel­li­si­na ko­tia koh­ti. Hil­jai­nen erä­maa -lau­lu soi au­tos­sa: "Pol­ku on pie­ni min­ne se vie, tot­ta­pa kul­ki­ja suun­nas­sa lie. Mur­hei­ta ei kan­na kui­ten­kaan kul­ki­ja re­pus­saan. Vie­lä on tun­tu­riin pol­kua mon­ta, vie­lä on kai­raa kul­ke­ma­ton­ta. Va­paa­na kaar­ta­vi kot­ka­kin, tuu­les­sa tun­tu­rin."