Evankeliumi pelastaa pahan kierteestä

”Minä it­se ha­lu­an va­li­ta ys­tä­väni, tuon kans­sa en vä­lit­täi­si ol­la.” ”Toi­vot­ta­vas­ti tuo toi­nen mar­ja­mies ei löy­dä tätä mar­ja-apa­jaa­ni.” ”Saa­vu­te­tuis­ta eduis­ta em­me luo­vu.” Ih­mis­mie­les­tä nou­see jat­ku­vas­ti sel­lais­ta, mikä ei ole Kris­tuk­sen miel­tä.

Missä olet, ihminen?

Ju­ma­la esit­ti ot­si­kon ky­sy­myk­sen luo­mil­leen ih­mi­sil­le Aa­da­mil­le ja Ee­val­le pa­ra­tii­sin vii­le­ne­väs­sä il­las­sa. Kaik­ki kau­nis ja hyvä tun­tui tuos­sa het­kes­sä ka­don­neen: pa­ra­tii­sin kau­neus iha­ni­ne he­del­mä­pui­neen, ih­mis­ten ilo ja hä­pe­ä­mät­tö­myys tois­ten­sa seu­ras­sa, Ju­ma­lan heil­le an­ta­ma teh­tä­vä luo­ma­kun­nan vil­je­le­mi­ses­tä ja var­je­le­mi­ses­ta sekä li­sään­ty­mi­ses­tä ja maan täyt­tä­mi­ses­tä.

Evankeliumin sanomaa jokaiselle

Isoi­sä­ni oli haa­voit­tu­nut so­das­sa vai­ke­as­ti. Pa­pan elä­mään tuli iso­ja haas­tei­ta so­keu­tu­mi­sen ja toi­sen kä­den am­pu­toi­mi­sen vuok­si. Ar­kie­lä­män haas­tei­den myö­tä elä­mäs­sä oli mu­ka­na myös al­ko­ho­lin­käyt­tö, joka ai­heut­ti mo­nen­lais­ta har­mia. Ju­ma­la ko­et­te­li ja he­rät­ti pa­pan oman­tun­non. Opas­koi­ran avul­la pap­pa pää­si Sääks­jär­vel­le seu­roi­hin me­ne­vään lin­ja-au­toon. Siel­lä pap­pa sai ko­kea pa­ran­nuk­sen ja hän löy­si nuo­ruu­des­sa ka­dot­ta­man­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan. Ju­ma­lan tiet ovat ih­meel­li­set (Ps.1:6).

Olenko välinpitämätön?

Ih­mi­sen elä­mäs­sä voi ol­la ai­ko­ja, jol­loin kaik­ki su­juu hy­vin: on ter­veyt­tä, ys­tä­viä, töi­tä ja tu­le­vai­suu­den suun­ni­tel­mat sel­vil­lä. Täl­löin saat­taa us­ko­mi­sen lah­ja him­men­tyä ja on vaa­ra­na tul­la pen­se­äk­si us­kos­sa.

Uskon lahja on kallein aarre

Muis­tat­ko las­ten­lau­lun Jä­nö­jus­sin mä­en­las­ku? Sii­nä Jä­nö­jus­si kat­se­lee pik­ku­poi­kien mä­en­las­kua ja nau­raa it­sek­seen, kun joku len­tää pyrs­töl­leen. Jus­si uho­aa it­se­var­mas­ti, mi­ten hän kyl­lä hyp­päi­si mä­es­tä pal­jon pi­dem­mäl­le kuin po­jat, ai­na pil­viin as­ti. Mi­ten­käs sit­ten Jus­sil­le kä­vi­kään? On­ko si­nul­le käy­nyt jos­kus sa­moin? Mi­nul­le on.

Heikkona voimakas

Usein kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä ih­mi­sel­le ei an­ne­ta taak­kaa enem­pää kuin hän jak­saa kan­taa. Tie­dän ko­ke­muk­ses­ta, et­tä mur­heen ja su­run pai­na­es­sa koh­tuut­to­mas­ti sa­non­ta voi tun­tua ko­val­ta ja loh­dut­to­mal­ta. En­hän minä jak­sa­nut­kaan kan­taa taak­ko­ja­ni, vaan va­jo­sin ai­van poh­jal­le saak­ka! Olen­ko minä Ju­ma­lan hyl­kää­mä ih­mi­nen? Mik­si Ju­ma­la on vie­nyt mi­nul­ta kaik­ki voi­ma­ni ja tur­va­ni pois? Uu­pui­han Jee­sus­kin ajal­li­sen ris­tin­sä al­la, niin et­tä sitä kan­ta­maan lai­tet­tiin Si­mon-ni­mi­nen mies. Jos Jee­sus ei jak­sa­nut kan­taa in­hi­mil­lis­tä kuor­maan­sa, mik­si mi­nun pi­täi­si jak­saa?

Rakkaus on kärsivällinen

”Mil­loin­ka­han se tuo las­ten ka­hi­noin­ti lop­puu?” Tä­hän ta­paan ky­syin erääl­tä ko­ke­neel­ta isäl­tä noin nel­jä­kym­men­tä vuot­ta sit­ten en­sim­mäis­ten las­tem­me ol­les­sa pie­niä. Mie­les­tä­ni las­ten oli­si tul­lut jo ym­mär­tää käyt­täy­tyä nä­tis­ti. ”No, ei nuo mei­dän po­jat nyt enää ih­meem­min nu­jua”. Suun­nil­leen näin ys­tä­vä kak­si­kymp­pi­sis­tä po­jis­taan tuol­loin to­te­si. Niin vain meil­lä­kin on käy­nyt. Hy­vin su­ju­vas­ti lap­sem­me vii­me jou­lu­na jou­lu­vie­rai­nam­me toi­mi­vat. Oli­vat­pa vie­lä odot­ta­neet tois­ten­sa ta­paa­mis­ta.

”Kylväkää oikeudenmukaisuutta”

”Nau­ru tart­tuu”, sa­no­taan. Yh­des­sä iloit­se­mi­nen pal­kit­see kaik­kia osa­puo­lia. Ai­van kuin am­men­net­tai­siin yh­tei­ses­tä hy­vää sa­man kul­hon ym­pä­ril­lä ja ol­tai­siin yh­tä per­het­tä. Kul­hon ym­pä­ril­tä on hyvä löy­tyä myös kuun­te­li­ja, haas­ta­ja, joh­ta­ja, roh­kai­si­ja, kor­jaa­jaa ja eh­kä jar­rut­ta­ja.

Jumalan salatut kasvot

Sil­mie­si eteen ovat var­maan jos­kus il­maan­tu­neet iloi­sen lap­sen kas­vot. Her­kät sil­mät ovat vies­tit­tä­neet lap­sen rie­mua, mut­ta nuo sa­mat sil­mät ovat voi­neet toi­se­na het­ke­nä ol­la täyn­nä huol­ta ja mur­het­ta.

Uskon vuoksi voi joutua kokemaan vaivaa

Olet­ko miet­ti­nyt kos­kaan, mik­si on hyvä käy­dä seu­rois­sa tai osal­lis­tua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön? Jos­kus tun­tuu sil­tä, et­tei jak­sa osal­lis­tua. Oli­si hel­pom­pi jää­dä ko­tiin. Oma ko­ke­muk­se­ni on, et­tä osal­lis­tu­mi­sen vai­va unoh­tuu, kun pää­see yh­tei­seen ko­koon­tu­mi­seen. Jos­kus en­nen rip­pi­kou­lu­lei­riä on tun­tu­nut, et­tä mik­si tuli lu­vat­tua läh­teä lei­rin pi­toon. Joka ker­ta on kui­ten­kin jää­nyt kii­tol­li­nen mie­li sii­tä, et­tä tuli läh­det­tyä.