Armahdettuna syntisenä evankeliumin työssä

Kir­joi­tan tätä teks­tiä su­vi­seu­ra­ken­täl­lä Mu­hok­sel­la. Ko­va­ää­ni­sis­tä kuu­luu tut­tu ja tur­val­li­nen evan­ke­liu­min vies­ti. Sa­nan­pal­ve­li­jat vuo­rol­laan va­kuut­ta­vat, et­tä jo­kai­nen kuu­li­ja saa us­koa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen so­vi­tus­työn täh­den. Sii­nä on kuul­ta­va­na ja us­kot­ta­va­na evan­ke­liu­min ydin.

Pettämätön sydänten tuntija

Sy­dä­men toi­min­ta mää­rit­tää ih­mi­sen ole­mus­ta ja ker­too sii­tä. Kun py­säh­dym­me tun­te­maan ja tun­nus­te­le­maan, voim­me tun­tea sen syk­keen eri puo­lil­la, pääs­tä var­pai­siin. Kun ruu­miim­me ma­kaa pai­koil­laan ja mie­li on tyy­ni, sy­dän lyö rau­hal­li­ses­ti. Lii­kun­ta ja tun­ne­kuo­hu saa­vat sy­dä­men lä­pät­tä­mään ja pu­nan nou­se­maan pos­kil­le.

Erilaisin armolahjoin

”Oli­si­vat­ko An­ja ja Tee­mu vaik­ka pääs­seet?” pu­heen­joh­ta­ja ky­syy rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nan ko­kouk­sen lo­pus­sa. Kes­kus­te­lem­me sii­tä, et­tä olem­me saa­mas­sa uu­den kirk­ko­her­ran ja oli­si mu­ka­va käy­dä toi­vot­ta­mas­sa hä­net ter­ve­tul­leek­si ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­kei­ses­sä juh­las­sa. Em­me oi­kein tie­dä, mi­hin lu­pau­dum­me, mut­ta em­me oi­kein viit­si kiel­täy­ty­ä­kään.

Rahako ratkaisee?

Pi­dim­me en­sim­mäi­siä seu­ro­ja Ve­nä­jän Ud­mur­ti­as­sa. Seu­ro­jen jäl­keen eräs mies ky­syi, voi­ko syn­nit saa­da an­teek­si ihan il­mai­sek­si. ”Kun minä me­nen kaup­paan niin ai­na pi­tää ol­la rup­lan ra­ho­ja, mi­tään ei saa il­man ra­haa”, hän jat­koi.

Kysyy uskoa hylätä miksi-kysymykset

Kau­an sit­ten näim­me sa­mas­sa hau­ta­ki­ves­sä kah­den nuo­re­na kuol­leen lap­sen ni­met ja sa­man kuo­lin­päi­vän. Ki­ven ylä­nurk­kaa ko­ris­ti­vat len­tä­vät pik­ku­lin­nut. Lap­set ute­li­vat: ”Isä, mik­si tuos­sa on lin­nun kuva?”

Pyhä Henki on aarre sisimmässä

Nuo­ret ylä­kou­lu­lai­set ih­met­te­li­vät us­ko­vai­sen luok­ka­ka­ve­rin iloi­suut­ta ja sa­mal­la le­vol­li­suut­ta. He ky­se­li­vät, mis­tä tämä saa tuol­lai­sen var­muu­den. ”En minä osaa sii­hen oi­kein vas­ta­ta, mut­ta sen minä tie­dän, et­tä kun saan us­koa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä, niin tun­nen sy­dä­mes­sä­ni rau­han ja sel­lai­sen var­muu­den.”

Piileekö jokaisen sisällä orja?

Or­juus on meil­le ny­ky­a­jan län­si­mai­sil­le ih­mi­sil­le mel­ko vie­ras­ta sii­nä muo­dos­sa, mis­sä Raa­mat­tu sii­tä pu­huu. Raa­ma­tun ta­pah­tu­mien ai­kaan se oli kui­ten­kin ta­val­lis­ta, ja Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan mo­nes­sa koh­das­sa or­jis­ta ja or­juu­des­ta.