An­na Kar­ju­la

Jo­kin ai­ka sit­ten ha­vah­duin miet­teis­sä­ni aja­tuk­seen: Kun ker­ran kaik­ki lap­set maa­il­mas­sa ovat us­ko­vai­sia, voi­vat­ko he siis saar­na­ta syn­te­jä an­teek­si? Aja­tus hui­ma­si ja jä­tin sen le­pää­mään. Se jäi kui­ten­kin vai­vaa­maan mi­nua. Keu­ruun opis­to­seu­ro­jen per­jan­tain seu­rois­sa sain kuul­la en­sin seu­ra­pu­heen lap­sen us­kos­ta ja sit­ten Erk­ki Ala­saa­re­lan pi­tä­män saar­nan. Sii­nä hän ker­toi lap­sen­lap­ses­taan, joka oli sa­no­nut: ”Pap­pa, minä voin an­taa si­nul­le syn­nit an­teek­si.” Pää­tin ju­tel­la asi­as­ta li­sää Er­kin kans­sa.

Ihan aluk­si to­te­sim­me, et­tä niin sa­not­tu ylei­nen pap­peus kos­kee ai­van kai­ken ikäi­siä us­ko­vai­sia, myös lap­sia. An­ta­es­saan Py­hän Hen­gen Jee­sus sa­noi: ”Joi­den syn­nit te an­teek­si an­nat­te, niil­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut.” (Joh. 20:23.)

Erk­ki muis­ti erään lap­sen, joka oli pa­hoi­tel­lut, et­tei vie­lä ai­van osan­nut oi­kei­ta sa­no­ja an­teek­si an­ta­mi­seen, mut­ta ai­koi ne vie­lä op­pia, kun kas­vai­si isok­si. Kui­ten­kin rip­pi-isäk­si tai -äi­dik­si tar­vit­sem­me ih­mi­sen, joka ym­mär­tää, mis­tä on ky­sy­mys ja pys­tyy tar­vit­ta­es­sa kes­kus­te­le­maan asi­as­ta sy­vem­min.

Raa­ma­tus­sa on pu­hut­te­le­va esi­merk­ki pie­nes­tä po­jas­ta, joka toi evään­sä Jee­suk­sel­le koko kuu­li­ja­kun­nal­le ja­et­ta­vak­si. Tuo poi­ka us­koi, et­tä Jee­sus voi­si sel­lai­sen ih­meen teh­dä.

Toi­se­na mie­lee­ni tu­lee pie­ni pii­ka­tyt­tö, joka neu­voi Naa­man Syy­ri­a­lais­ta puh­dis­tau­tu­maan spi­taa­lis­taan pro­feet­ta Eli­an neu­voin. Ai­van ku­ten pie­ni poi­ka sai evään­sä ko­to­aan, myös tuo pii­ka­tyt­tö oli saa­nut us­ko­vai­sen ko­din kas­va­tuk­sen.

Sii­nä­pä vas­taus mi­nun ky­sy­myk­see­ni: ”Mut­ta kuin­ka he voi­vat huu­taa avuk­seen sitä, jo­hon ei­vät us­ko? Kuin­ka he voi­vat us­koa sii­hen, jos­ta ei­vät ole kuul­leet? Kuin­ka he voi­vat kuul­la, el­lei ku­kaan ju­lis­ta? Kuin­ka ku­kaan voi ju­lis­taa, el­lei hän­tä ole lä­he­tet­ty?” (Room. 10:14-15.)

Kas­te- ja lä­he­tys­käs­kys­sä Jee­sus ke­hot­taa te­ke­mään kaik­ki kan­sat hä­nen ope­tus­lap­sik­seen, kas­ta­maan ja opet­ta­maan hei­tä.

Mikä mit­taa­ma­ton lah­ja on saa­da syn­tyä us­ko­vai­seen ko­tiin! Ko­tiin, jos­sa us­ko­vai­set van­hem­mat ovat opet­ta­neet pyy­tä­mään ja an­ta­maan an­teek­si. Muis­tan, mi­ten oli help­po sy­dä­mes­tä as­ti an­taa an­teek­si äi­dil­le ja isäl­le, kun he ka­tui­vat omia vir­hei­tään.

Erk­ki muis­tut­ti, et­tä joka ko­dis­sa on oma toi­min­ta­kult­tuu­rin­sa evan­ke­liu­min käy­töl­le. Joil­la­kin kyn­nys on hy­vin ma­ta­lal­la, toi­sil­la taas an­teek­si pyy­de­tään vas­ta tosi pai­kan tul­len, jol­loin asia tun­tuu var­mas­ti hy­vin py­häl­tä. Joka ta­pauk­ses­sa olim­me yh­tä miel­tä sii­tä, et­tä evan­ke­liu­mia oli­si tär­keä saa­da kuul­la ja käyt­tää jo ihan pie­nes­tä as­ti. Lap­si saa sii­tä us­kol­leen voi­maa ai­van sa­mal­la ta­val­la kuin ai­kui­nen­kin. Lut­he­rin sa­noin: ”Mis­sä lap­sia ei tu­tus­tu­te­ta Ju­ma­lan sa­naan ja ru­kouk­seen, siel­tä puut­tuu pa­ras hyvä, jota ei mil­lään muul­la voi kor­va­ta.”

Ky­sy­myk­see­ni Erk­ki oli sitä miel­tä, et­tei Ju­ma­lan suu­ria sa­lai­suuk­sia kan­na­ta läh­teä lii­an pit­käl­le miet­ti­mään. Kiit­tä­jien jou­kos­sa on joka ta­pauk­ses­sa Raa­ma­tun mu­kaan kaik­kia kan­sal­li­suuk­sia. Tur­val­li­ses­ti saam­me aja­tel­la, et­tä pien­ten las­ten ti­lan­ne täs­sä maa­il­mas­sa on hyvä, he ovat Ju­ma­lan sil­mä­te­riä, joi­ta hän it­se vaa­lii.

Lo­puk­si to­te­sim­me vie­lä, et­tä juu­ri lap­sen us­kon yk­sin­ker­tai­suu­des­ta on lupa ot­taa mal­lia. Saa jät­tää kaik­ki suu­ret poh­din­nat Tai­vaan Isän tur­val­li­seen kä­teen ja iloi­ta va­paas­ti ar­mos­ta.