Pertti Kuha, ST 6 / 2022 -rippileirin ohjaaja
Vielä muutama kymmenen kilometriä leirikeskukseen. Henkilökunnan palaveri heti alkuun. Sydän hieman pamppailee, pääosin pelokkaana. Sanaton huokaus lähtee Taivaan Isän puoleen. Huokauksen pohjalla on rukous: "Isä, auta. Siunaa leiri niin, että nuoret saavat vahvistusta uskolleen ja heille tulee lämmin, juuri heille sopiva leiri. Anna viisautta ja voimia toimia oikein kaikissa tilanteissa." Mieli rauhoittuu.
"Jumalan terve!" Reippaat ja iloiset tervehdykset kaikuvat, kun henkilökunta saapuu paikalle. On ihana nähdä, kuinka isot veljet ja siskot ja muu henkilökunta ovat innolla aloittamassa tehtäväänsä – joskin ihan pientä jännitystä sielläkin rintamalla on havaittavissa. Omakin mieli vahvistuu; hyvä tästä tulee. Mukava porukka!
"Jumalan terve, tervetuloa!" Hieman jo jännittyneempiä, osin pelokkaitakin vastatervehdyksiä leiriläisiltä. Huoltajia saattamassa huoneisiin. Varovaista supattelua ja katsekontakteja toisiin leiriläisiin. Jännitystä ilmassa. Yhteinen kodinilta kokoaa leiriläiset ensimmäisen kerran samaan tilaan. Näkee, että joitakin ennestään tuttuja on, mutta on myös joitain vähän yksinäisemmän näköisiä. Taas huokaus: "Rakas Jumala, anna kaikille kavereita. Siunaa hyvä yhteishenki."
Iloinen puheensorina valtaa luokkatilan. On alkamassa toisen kokonaisen leiripäivän iltahartaus. Tuolla muutama tiivis poikaporukka säätää vielä omia juttujaan. Tytöt vaihtavat ajatuksiaan, isoset soljuvat luontevasti leiriläisten seassa ja ohjailevat rauhoittumista iltahartauteen. Mielen valtaa kiitollisuus. Taivaan Isä on todellakin vastannut huokauksiin. Leiri on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja nuoret ovat uskomattoman nopeasti tutustuneet toisiinsa. On hyvä yhteishenki. Joitakin nuorille tyypillisiä ylilyöntejä on tapahtunut, mutta niistä on selvitty keskustelemalla, ja evankeliumia puolin ja toisin käyttämällä ne on saatu laittaa unohduksiin. On hyvä olla.
Spike-peli pyörii pihalla kesäisessä auringonpaisteessa. Kaikki eivät ole mukana, vaan osa pelaa rantalentistä ja jotkut vain katselevat. Leiriläisillä näyttää olevan kotoisa olo. Kotoisa olo paikassa, jossa on oltu vain muutamia päiviä. Kotoisa olo ryhmässä, joka on tunnettu vain muutamia päiviä. On tämä ihmeellistä. Oma olo on hämmentyneen onnellinen, koska takana on noin viidenkymmenen nuoren kanssa käyty henkilökohtainen keskustelu leiristä, tunnelmasta ja henkilökohtaisesta uskomisesta. Ihania nuoria! Kaikki keskustelut saivat päättyä evankeliumin siunaukseen. Siunattu leiri. Siunattu nuori kansa.
Viikko lopuillaan. Rauhoittuminen yksin omien ajatusten kanssa iltatoimien jälkeen. Leirikeskuksessa vallitsee hiljaisuus. Joistakin huoneista kuuluu vaimeaa puheensorinaa. Ulkona yölinnut aloittavat varovaisesti omaa konserttiaan. Toisesta majoitussiivestä kuuluu isosten laulama iltalaulu leiriläisille. Ihana ääni. Kyynel työntyy esiin silmäkulmasta. Se on ilon ja kiitollisuuden kyynel. Peilaan omaa toimintaani ohjaajana menneinä päivinä. En ole ollut täydellinen, ei sitä toki ole vaadittukaan. Monia kohtaamisia olisin voinut hoitaa toisin, mutta leirin yksi ihanuus on ollutkin siinä, että aamusta iltaan saakka olemme saaneet olla Jumalan sanan ruokittavana ja evankeliumin puhdistettavana. Niin leiriläiset kuin henkilökuntakin, kaikki yhdessä ja erikseen. Olen saanut tässä tehtävässä olla Taivaan Isän hoidettavana. On ollut helppo uskoa. Vielä yksi huokaus: "Rakas Taivaan Isä, varjele meidät kaikki uskomassa. Siunaa erityisesti näitä nuoria, että he jaksavat pitää uskomisen ilonsa myös leirin päätyttyä maailman tuulissa. Suo heidän pitää vahvistava yhteys keskenään myös jatkossa."
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys