Tuo­mas Hän­ni­nen

Rau­ha­nyh­dis­tyk­siin on ase­tet­tu uu­sia sa­nan­pal­ve­li­joi­ta eri puo­lel­la Suo­mea. Raa­ma­tun sana on elä­vän kris­til­li­syy­den to­del­li­suut­ta: "Ja minä kuu­lin Her­ran ää­nen, et­tä hän sa­noi: ke­nen­kä minä lä­he­tän? kuka tah­too ol­la mei­dän sa­nan­saat­ta­jam­me?" (Jes 6:8.) Her­ran ky­sy­myk­seen on saa­tu vas­taus, kun teh­tä­vään kut­sun saa­neet vel­jet ovat myön­ty­neet kut­suun. Eloa on pal­jon ja sik­si tar­vi­taan työ­vä­keä. Kii­tos vel­jet, kun olet­te lu­pau­tu­neet työ­hön elo­vai­ni­ol­le!

Olem­me vas­taa­vas­ti myös kuul­leet, kun jo pit­kään sa­nan­pal­ve­li­ja­na pal­vel­lut on pyy­tä­nyt sa­mas­ta teh­tä­väs­tä va­pau­tus­ta. On ol­lut lii­kut­ta­vaa lu­kea uu­tis­ta, kun ko­ti­sii­o­ni kiit­tää us­kol­lis­ta pal­ve­li­jaan­sa rak­kau­den sa­noin ja kuk­kien kera. Ym­mär­ret­tä­vää ja raa­ma­tul­lis­ta elä­vää kris­til­li­syyt­tä.

Ju­ma­lan voi­mal­li­nen pro­feet­ta Eli­a­kin vä­syi, ve­täy­tyi au­ti­o­maa­han ja toi­voi va­pau­tu­van­sa sa­nan­saat­ta­jan teh­tä­väs­tä (1. Kun 19:4). Myös Je­re­mia koki teh­tä­vän­sä ras­kaak­si ja toi­voi voi­van­sa jo vai­e­ta (Jer 20: 7–9). Paa­va­li tun­si Kris­tuk­sel­ta saa­man­sa teh­tä­vän vaa­ti­va­na ja toi­voi myös jo pää­se­vän­sä le­poon (Fil. 1:21–23).

Sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään ei ai­ka­nam­me lii­ty sel­lai­sia ra­sit­tei­ta, joi­ta edel­lä mai­ni­tut Raa­ma­tun sa­nan­saat­ta­jat ovat ko­ke­neet. On kui­ten­kin ym­mär­ret­tä­vää, et­tä ikään­ty­mi­sen myö­tä fyy­sis­ten ja hen­kis­ten voi­ma­va­ro­jen eh­ty­mi­nen vä­hen­tää pal­ve­lu­alt­tiut­ta. Van­he­tes­sam­me val­mis­tau­tu­mi­nen teh­tä­vään vie enem­män ai­kaa, muis­ti ei toi­mi enää niin kuin en­nen ja pu­heen tuot­ta­mi­nen­kin vai­keu­tuu. Kun sa­nan­pal­ve­li­ja ko­kee teh­tä­vän jo lii­an ras­kaak­si, on oi­keu­tet­tua pyy­tää Ma­ri­an osaan, pääs­tä jo ko­ko­naan kris­til­li­syy­den ar­vok­kaim­mal­le kuu­li­jan pai­kal­le.

Vuo­si­kym­me­niä sit­ten kes­kus­tel­les­sam­me sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­väs­tä eräs jo edes­men­nyt sa­nan­pal­ve­li­ja to­te­si: "Mi­nua ei enää tar­vi­ta, seu­ra­kut­sut ovat lä­hes tyys­tin lop­pu­neet". Ym­mär­sin hy­vin rak­kaan vel­jen in­hi­mil­li­sen ja hiu­kan ala­ku­loi­sen kom­men­tin. Ajat­te­lin, et­tä hän ei niin­kään kai­van­nut pal­ve­lu­vuo­ro­ja, vaan nii­tä ko­ke­muk­sia, kun sai seu­ra­mat­koil­la ol­la us­ko­vais­ten sy­dä­mel­li­sen rak­kau­den koh­tee­na. Rak­kau­den pal­ve­lu, jota me pu­hu­jat saam­me, on jos­kus jopa ylen­palt­tis­ta. On ym­mär­ret­tä­vää, et­tä nii­tä het­kiä voi jää­dä kai­paa­maan, mik­si­pä ei jäi­si.

Sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään ei voi it­se päät­tää ryh­tyä, ei­kä aja­tel­la läh­te­vän­sä omal­le asi­al­leen. Ju­ma­la aset­taa seu­ra­kun­nal­leen sa­nan­pal­ve­li­jan, an­taa teh­tä­vän ja lah­jan saar­na­ta syn­ti­sil­le so­vin­toa. Pu­hu­ja ei voi pu­hua omi­aan, vaan vain sen mitä Ju­ma­la tah­too.

On myös oi­kein, et­tä sa­nan­pal­ve­li­ja ei it­se pää­tä lo­pet­taa saa­maan­sa teh­tä­vää, vaan ky­syy sii­hen seu­ra­kun­nan neu­voa. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ar­vo nä­kyy sil­loin kun asi­as­ta kes­kus­tel­laan Ju­ma­lan las­ten kes­ken, kun on tar­koi­tus kut­sua joku tai kun jon­kun koh­dal­la teh­tä­vä tu­lee pää­tök­seen.

Ju­ma­lan kan­sa jat­kaa va­el­lus­taan. Uu­det su­ku­pol­vet as­tu­vat vas­tuun­kan­ta­jik­si ja työ­tä pi­dem­pään teh­nei­tä va­pau­te­taan ja kii­te­tään oi­keu­te­tus­ti. Yli nel­jä­kym­men­tä vuot­ta sit­ten nuo­re­na pu­hu­ja­na sain van­hem­mil­ta sa­nan­pal­ve­li­joil­ta ar­vo­kas­ta roh­kai­sua teh­tä­vään. Nyt on mi­nun vuo­ro­ni roh­kais­ta tei­tä nuo­rem­mat vel­jet!

Kai­kel­la on mää­rä­het­ken­sä, ai­kan­sa joka asi­al­la tai­vaan al­la. ---ai­ka ol­la vai­ti ja ai­ka pu­hua. (Saarn. 3: 1,7.)