Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä ker­ro­taan, kuin­ka Ju­ma­la loi sa­nal­laan niin nä­ky­vän kuin nä­ky­mät­tö­män­kin maa­il­man. Kuu­den­te­na luo­mi­sen­sa päi­vä­nä hän loi ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen. Ih­mi­nen ero­aa muis­ta luo­duis­ta sii­nä, et­tä Ju­ma­la loi ih­mi­sen tai­vas­ta var­ten.

Ih­mi­nen ha­lu­ai­si se­lit­tää ja ym­mär­tää maa­il­man syn­ty­mi­sen tar­kas­ti. Ju­ma­lan aja­tuk­set ovat pal­jon ih­mi­sen aja­tuk­sia kor­ke­am­pa­na (Jes. 55:9). Me em­me ym­mär­rä Ju­ma­lan suu­ruut­ta. Ju­ma­la ei ole myös­kään ai­kaan si­dot­tu niin kuin ih­mi­nen on. Vaik­ka mei­tä ke­ho­te­taan tark­kai­le­maan ajan merk­ke­jä, ih­mi­sen ei ole tar­peen yrit­tää en­nus­taa maa­il­man­lop­pua tai pyr­kiä se­lit­tä­mään maa­il­man luo­mis­ta. Ju­ma­lan edes­sä yk­si päi­vä on kuin tu­hat vuot­ta, ja toi­sin päin (2. Piet. 3:8).

Raa­mat­tu ei ole en­si­si­jai­ses­ti luon­non­tie­teen tai his­to­ri­an op­pi­kir­ja, vaan se vä­lit­tää Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man. Fun­da­men­ta­lis­ti­ses­sa raa­ma­tun­tul­kin­nas­sa on vaa­ra, et­tä ih­mi­nen ha­lu­aa jär­jen kaut­ta ym­mär­tää jo­kai­sen sa­nan Raa­ma­tus­ta. Paa­va­li ke­hot­ti muu­ta­mia, et­tei­vät he ”puut­tui­si ta­rui­hin ja lop­pu­mat­to­miin su­ku­lu­et­te­loi­hin, jot­ka pi­kem­min edis­tä­vät tur­haa mie­tis­ke­lyä kuin Ju­ma­lan ar­mo­ta­lout­ta, joka pe­rus­tuu us­koon” (1. Tim. 1:4).

Luo­mis­työn yh­tey­des­sä ih­mi­nen sai teh­tä­vän vil­jel­lä ja var­jel­la. Saam­me kii­tol­li­sin mie­lin ja va­paas­ti naut­tia Ju­ma­lan luo­mis­ta lah­jois­ta ja hyö­dyn­tää nii­tä. Sa­mal­la on kui­ten­kin muis­tet­ta­va var­je­lun nä­kö­a­la. Ih­mis­tä ei ole kut­sut­tu luo­ma­kun­nan it­sek­kääk­si riis­tä­jäk­si, vaan sen us­kol­li­sek­si hoi­ta­jak­si.

Us­ko an­taa oi­ke­an nä­kö­kul­man luon­non kun­ni­oit­ta­mi­seen. Em­me pal­vo luon­toa it­se­ään, vaan sen Luo­jaa. Nä­em­me met­sis­sä, pel­loil­la ja ve­sis­töis­sä tai­vaal­li­sen Isän huo­len­pi­don, joka ra­vit­see niin tai­vaan lin­nut kuin ih­mi­set­kin.

Luo­mis­työ ei ole vain kau­kai­nen his­to­ri­an ta­pah­tu­ma, vaan se jat­kuu edel­leen. Kun puo­li­sot sol­mi­vat avi­o­lii­ton ja per­hei­siin syn­tyy lap­sia, ih­mi­nen pää­see osal­li­sek­si Ju­ma­lan uut­ta luo­vas­ta voi­mas­ta. Jo­kai­nen uu­si elä­mä on myös muis­tu­tus hä­nen lu­pauk­ses­taan ol­la läs­nä luo­ma­kun­tan­sa kes­kel­lä lop­puun as­ti.

Pek­ka Kai­nua