Pau­li Tah­ko­la

Mil­lai­sia ke­le­jä pi­te­li sil­loin, kun su­vi­vir­ren sa­nat kir­joi­tet­tiin?

Hel­mi­kuu 1690 oli kä­sit­tä­mät­tö­män läm­min. Ku­nin­kaan­lin­nan pi­hal­la Tuk­hol­mas­sa ku­nin­kaal­lem­me (Suo­mi­han kuu­lui Ruot­siin) esi­tel­tiin, mi­ten ruo­ho kas­voi sei­nän­vie­rus­tal­la. Maa­lis­kuus­sa oli ke­sä­ke­li ja mo­net ta­lon­po­jat ih­meis­sään aloit­ti­vat kyl­vö­työt.

Ei oli­si kan­nat­ta­nut. Ke­sä­kuus­sa oli taas kova pak­ka­nen, ja elo­kuus­sa pak­kas­ta oli lä­hes joka päi­vä.

Tämä tois­tui mo­ne­na vuo­te­na. Vain hei­nä­kuu oli ko­ko­naan plus­san puo­lel­la. Tie­ten­kään vil­ja ei eh­ti­nyt kyp­syä kuu­kau­des­sa, ja tuli kova näl­kä.

Nä­län­hä­dän ai­kaan oli ai­na yri­tet­ty ka­las­taa, mut­ta nyt ve­sien pin­nat oli­vat niin kor­ke­al­la, et­tä ka­lat ei­vät käyt­täy­ty­neet nor­maa­lis­ti ja nii­tä oli vai­kea pyy­tää.

En­nen oli myös pur­jeh­dit­tu Vi­roon tai Tans­kaan vil­jaa os­ta­maan, mut­ta siel­lä­kin oli nyt kova nä­län­hä­tä.

Näl­kään oli kuol­tu mo­nes­ti, mut­ta tal­vel­la 1697 näyt­ti jo, et­tä Ruot­si hä­vi­ää maan pääl­tä. Ruu­mii­ta ma­ka­si kaik­ki­al­la. Elos­sa­o­le­vien voi­mat ei­vät riit­tä­neet nii­tä hau­taa­maan. Mo­nel­ta paik­ka­kun­nal­ta puo­let asuk­kais­ta kuo­li näl­kään ja lo­put hoip­pui­vat hen­ki­to­reis­saan.

Kaik­ki­al­ta raa­hus­ti ker­ja­läis­jouk­ko­ja koh­ti kau­pun­ke­ja. Näl­käi­set lau­mat ko­koon­tui­vat ku­nin­kaan vil­ja­ma­ka­sii­nien ym­pä­ril­le. Nii­hin oli koot­tu jäl­jel­lä ole­va sie­men­vil­ja seu­raa­van vuo­den kyl­vö­jä var­ten ja so­ti­laat var­ti­oi­vat nii­tä hen­ken­sä uhal­la, ym­pä­ril­lään it­ke­vät ker­jä­läis­mas­sat.

Ruot­sin ve­ri­vi­hol­li­nen Ve­nä­jä oli huo­man­nut tu­hon, tie­si het­ken­sä tul­leen ja ko­ko­si jouk­ko­jaan hyök­käys­so­taa var­ten.

Kuin tu­hon täy­den­nyk­sek­si täl­lä kriit­ti­sel­lä het­kel­lä Ruot­sin ku­nin­gas sai­ras­tui jon­kin­lai­seen tus­kal­li­seen vat­sa­kas­vai­meen, jo­hon hän kuo­li ke­vääl­lä. Kuu­kaut­ta myö­hem­min Tuk­hol­man lois­te­li­as rans­ka­lais­tyy­li­nen ku­nin­kaan­lin­na syt­tyi tu­leen ja tu­hou­tui (Pai­kal­le ra­ken­net­tiin myö­hem­min ny­kyi­nen mys­li­pa­ket­ti, jota lin­nak­si kut­su­taan.).

Vir­ren­te­ki­jä tie­si, mil­tä tun­tui ”taas läm­pö au­rin­gon – – kun nii­tyt vi­han­noi­vat ja lai­ho laak­sos­sa”.

Hän oli näh­nyt ke­sän, joka ei kos­kaan tul­lut.

”…Taas lin­nut lau­lu­jan­sa, vi­ser­tää kau­niis­ti. Myös ei­kö Her­ran kan­sa, Luo­jaan­sa kiit­täi­si?”

Hän eli su­ven, jona ke­sä­kuun pak­ka­nen tap­poi lin­nun­poi­ka­set pe­siin­sä.

Eh­kä on ko­et­ta­va pa­haa, et­tä osaa kiit­tää hy­väs­tä.