Harri Vähäjylkkä
Tukholma
SRK:n, LLC:n ja SFC:n yhteistyökokous pidettiin Tukholmassa. Yhteistyökokous on osa reilun viikon pituista yhteistyötapaamista, ja se pidetään kahden vuoden välein.
SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry), LLC:n (Laestadian Lutheran Church) ja SFC:n (Sveriges Fridsföreningars Centralorganisation) yhteistyökokous pidettiin Tukholmassa 24.–26. huhtikuuta.
Yhteistyökokous on osa reilun viikon mittaista yhteistyötapaamista, jossa ohjelmassa on yhteisen työn suunnittelua, alustuksia ja keskusteluja. Yhteistyötapaaminen pidetään kahden vuoden välein. SRK, LLC ja SFC ovat sisarjärjestöjä, joiden yhteisenä tavoitteena on tukea toisiaan evankeliumin työssä.
Jumalalla on yksi seurakunta
Yhteisen työskentelyn aluksi kuultiin eri maiden kuulumisia kristillisyyden työstä. Perjantaina Pekka Kainua Suomesta piti alustuksen aiheesta Jumalan seurakunta.
Alustuksessa ja keskustelussa nousi esille, kuinka Jumalan seurakuntaa ei voi nähdä silmillä. Kysymys on uskon kautta toisiin liitettyjen ihmisten joukosta, pyhien yhteisöstä.
– Usko liittää ihmisen maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan, elipä hän missä päin maailmaa tai puhui mitä kieltä tahansa, Kainua totesi.
Kainua muistutti, kuinka Jumalan seurakunta ei rajaudu ulkoisiin organisaatioihin, mutta hengellisessä mielessä Jumalalla on maan päällä vain yksi seurakunta.
Ydintehtävänä saarnata evankeliumia
Keskustelussa nostettiin esille, että erilaisten hengellisten taisteluiden ja hajaannusten aikana nousee esille seurakuntaoppi eli käsitys Jumalan seurakunnasta. Synnin kautta ihmisen käsitys Jumalan seurakunnan olemuksesta, sen tarpeellisuudesta ja huolenpidosta voi hämärtyä tai kadota.
– Jumalan seurakunnan ydintehtävänä on saarnata Kristuksen evankeliumia. Muuttumattoman Jumalan sanan saarnan alla me tulemme ruokituksi, hoidetuksi ja neuvotuksi, todettiin eräässä puheenvuorossa.
Toisessa puheenvuorossa todettiin myös:
– Jos ihminen sanoo olevansa lestadiolainen, mutta hänellä ei ole sydämen uskoa, se ei riitä.
Lähetystyötä myös sosiaalisessa mediassa
Lauantaina lähetystyöstä alusti Kimmo Puolitaival Suomesta. Viimeisen kahden vuoden aikana evankeliumin kutsua on voitu viedä alueille, joihin ei ole tehty fyysisiä lähetysmatkoja. Lähetystyön kasvu on tuonut tarpeen kehittää uusia työkaluja lähetystyön tarpeisiin. On perustettu esimerkiksi Afrikan lähetystyön referenssiryhmä, joka on auttanut ymmärtämään afrikkalaista kulttuuria, kuten vaikkapa avioliittokäsitystä. Referenssiryhmä on Afrikan maissa asuvista uskovaisista koottu asiantuntijaryhmä.
Puolitaival kertoi, että tekoälyä on valjastettu käännöstyöhön harvinaisemmille kielille. Uskon perusteista kertova Peltoon kätketty aarre -kirja on hiljattain käännetty bengalin kielelle, Bangladeshin uskovaisten tarpeisiin. Kingdom of Peace -lähetystyön verkkosivu ja siihen liittyvät sosiaalisen median kanavat ovat tavoittaneet jo yli miljardi ihmistä.
– Jumala on sallinut tässä työssä myös vastoinkäymisiä, kuten jonkun somekanavan sulkemisen, meidän näkökulmastamme väärin perustein. Onkohan näin käynyt siksi, että emme kiinnittäisi liikaa huomioita näihin lähetystyön lukuihin, Puolitaival pohti.
Keskustelussa todettiin, että edelleen on työn aika, sillä moni ihminen etsii syntien anteeksiantamuksen rauhaa sydämelleen.
Ohjelma Tukholmassa jatkui lauantaina opistotyön merkeissä. Kristillisyytemme opistotyön näkymistä olivat kertomassa Jämsän kristillisen kansanopiston rehtori Jukka Palola sekä Ranuan kristillisen kansanopiston rehtori Harri Isopahkala.
Yhteistyötapaaminen sisältää lisäksi muun muassa lapsi- ja nuorisotyön asioiden käsittelyä sekä tapaamisia ja seuroja Suomessa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.