Valo voit­taa pi­mey­den

Valo ja pi­meys ovat vas­ta­koh­ta­pa­ri, joka esi­tel­lään jo Raa­ma­tun al­ku­sa­nois­sa. Raa­mat­tua voi­daan lu­kea ku­vauk­se­na va­lon ja pi­mey­den tais­te­lus­ta, joka päät­tyy tai­vaal­li­ses­sa Je­ru­sa­le­mis­sa lois­ta­van kirk­kau­den voit­toon. Se on sa­mal­la ku­vaus­ta Ju­ma­lan kan­san elä­mäs­tä, jos­sa maal­li­nen ja hen­gel­li­nen to­del­li­suus li­mit­ty­vät toi­siin­sa.

Jee­suk­sen syn­ty­mä vah­vis­taa toi­voa

Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­ti, et­tä Jee­sus tuli vah­vis­ta­maan isil­le an­ne­tut lu­pauk­set osoit­taak­seen, et­tä Ju­ma­la py­syy sa­nas­saan (Room. 15:8–13). Jee­suk­ses­sa täyt­tyi­vät Van­han tes­ta­men­tin ajan us­ko­vai­sil­le an­ne­tut lu­pauk­set Mes­si­aas­ta, joka tu­lee va­paut­ta­maan kan­san­sa or­juu­des­ta eli syn­nin val­las­ta ja murs­kaa­maan käär­meen eli sie­lun­vi­hol­li­sen val­lan. Jee­sus it­se sa­noi, et­tei hän tul­lut ku­mo­a­maan kir­joi­tuk­sia vaan to­teut­ta­maan ne (Matt. 5:17).

Evan­ke­liu­mi ker­too Ju­ma­lan sa­lai­suu­den

Lap­se­na mi­nua kiin­nos­ti­vat seik­kai­lu­kir­jat. Eri­tyi­sen kiin­nos­ta­via oli­vat Enid Bly­to­nin Vii­sik­ko- ja Sa­lai­suus-kir­jat. Niis­sä tai­ta­vat lap­siet­si­vät rat­kai­si­vat mo­nen­lai­sia sa­lai­suuk­sia eli mys­tee­rei­tä. Eri­tyi­ses­ti mie­leen jäi, et­tä ret­kil­le pa­kat­tiin usein mu­kaan kak­ku­ja ja va­nuk­kai­ta. Oli­pa heil­lä eri­no­mai­sia mat­ka­e­väi­tä!

Her­ran huo­nees­sa jo­kai­nen pal­ve­lee lah­joil­laan

En­nen it­se­pal­ve­lu­myy­mä­löi­tä kau­pois­sa oli myy­jiä, jot­ka luo­vut­ti­vat asi­ak­kail­le näi­den pyy­tä­mät ta­va­rat. Myy­jät oli ope­tet­tu ky­sy­mään ”kuin­ka voin pal­vel­la?”. Työn­te­ki­jä il­mai­si näin ha­lun­sa pal­vel­la asi­a­kas­ta.

On hyvä py­säh­tyä ja le­vä­tä

Lap­se­na saat­toi suo­ras­taan pe­lot­taa, kun ajat­te­li et­tä Tai­vaan Isä nä­kee kaik­ki­al­le, vaik­ka oli­sim­me pii­los­sa pi­me­äs­sä huo­nees­sa. Tuol­lai­seen pel­koon saat­taa vai­kut­taa se, jos ko­kee omas­sa­tun­nos­saan, et­tä on toi­mi­nut vää­rin ja oma­tun­to kol­kut­taa.

Rau­han ja ilon vies­te­jä

Isä­ni yk­sik­köön tuli 30. maa­lis­kuu­ta 1940 kel­lo 9 pu­he­lin­sa­no­ma. Rau­ha oli sol­mit­tu Suo­men ja Neu­vos­to­lii­ton vä­lil­lä.

Ju­ma­lan kan­sa pe­las­tuu

Kirk­ko­vuo­den pää­tös ja Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­den sun­nun­tai on kä­sil­lä. Ju­ma­la on kaik­ki­val­ti­as, ku­nin­kait­ten ku­nin­gas ja her­ro­jen her­ra. Lo­pun ajal­la hä­nen kan­san­sa viet­tää hä­nen val­ta­kun­tan­sa lo­pul­lis­ta voi­ton­juh­laa. Mikä on tämä val­ta­kun­ta ja mis­tä voi­tos­ta on ky­sy­mys?

Ra­kas­ta­va koh­taa­mi­nen roh­kai­see

Pu­he­lin vä­räh­tää tas­kus­sa saa­pu­neen vies­tin mer­kik­si. Sana “tsemp­piä” ja peu­ka­lon kuva roh­kai­se­vat. Tie­dän, et­tä mi­nua muis­te­taan ja roh­kais­taan. En ole yk­sin.

Jee­sus it­se on to­tuus

En muis­ta, min­kä sa­nan it­se opin en­sim­mäi­se­nä. Olen kui­ten­kin saa­nut seu­ra­ta pu­hu­maan op­pi­mis­ta omien las­te­ni ja vie­lä las­tem­me lap­sien koh­dal­la. En tar­kas­ti muis­ta, mikä oli en­sim­mäi­nen sana kel­lä­kin, mut­ta sen olen ha­vain­nut, et­tä en­sim­mäi­se­nä opi­taan tär­keim­mät sa­nat.

Us­ko on sekä oma­koh­tai­nen et­tä yh­tei­nen

Je­sa­jan kir­jas­sa ke­ho­te­taan kat­so­maan ”Sii­o­nia, juh­liem­me kau­pun­kia”, joka on ”tur­val­li­nen le­po­si­ja”. Sitä ver­ra­taan myös ikui­seen telt­taan, jon­ka ”vaar­nat ei­vät kos­kaan ir­toa, ei­kä yk­si­kään sen köy­sis­tä kat­kea”. (Jes. 33:20.) Teks­ti ku­vaa va­pau­tet­tua Je­ru­sa­le­mia.