Jaak­ko Kal­ta­ka­ri

Ju­ma­la loi ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sään. En­sim­mäi­set ih­mi­set eli­vät on­nel­li­si­na Luo­jan­sa yh­tey­des­sä pa­ra­tii­sis­sa. Adam ja Ee­va lan­ke­si­vat syn­tiin, mikä erot­ti hei­dät tur­val­li­ses­ta yh­tey­des­tä Ju­ma­laan. Hei­dän oli vai­kea koh­da­ta Luo­jan­sa syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen. He pii­lou­tui­vat pa­ra­tii­sin pui­den se­kaan, kun Ju­ma­la kut­sui hei­tä. Ju­ma­la rak­kau­des­saan pu­hut­te­li hei­tä, ja he tun­nus­ti­vat Ju­ma­lal­le lan­kee­muk­sen­sa. Ju­ma­la an­toi heil­le lu­pauk­sen ker­ran syn­ty­väs­tä maa­il­man Va­pah­ta­jas­ta, koko ih­mis­kun­nan syn­tien so­vit­ta­jas­ta (1. Moos 3:15). Tä­hän lu­pauk­seen us­ko­en sai­vat en­sim­mäi­set ih­mi­set elää tur­val­li­ses­ti yh­tey­des­sä Her­raan­sa ja koh­da­ta hä­net ar­mah­ta­va­na Ju­ma­la­na, tai­vaal­li­se­na Isä­nä.

Pro­feet­ta Aa­mos lau­sui Ju­ma­las­ta luo­pu­neel­le kan­sal­leen: ”Val­mis­tau­du koh­taa­maan Ju­ma­la­si, Is­ra­el” (Aam. 4:12). Hän nuh­te­li Ju­ma­las­ta ja us­kos­ta luo­pu­nut­ta kan­saan­sa syn­nis­tä ja toi kan­sal­le Ju­ma­lan ar­mol­li­sen kut­sun: ”Näin sa­noo Her­ra Is­ra­e­lin kan­sal­le: Et­si­kää mi­nua, niin saat­te elää” (Aam. 5:4). Tämä Ju­ma­lan va­ka­va ke­ho­tus on ol­lut voi­mas­sa koko ih­mis­kun­nan his­to­ri­an ajan. Se kos­kee niin kan­so­ja kuin jo­kais­ta ih­mis­tä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti.

On suur­ta Ju­ma­lan rak­kaut­ta ih­mi­siä ja kan­so­ja koh­taan, kun Ju­ma­la koh­taa mei­dät luon­nos­sa, elä­mäm­me koh­ta­lois­sa ja kan­so­jen vai­heis­sa. Ju­ma­la pu­huu meil­le omas­sa­tun­nos­sam­me. Ai­van eri­tyi­ses­ti Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä Py­häs­sä Raa­ma­tus­sa ja Va­pah­ta­jas­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. (Kris­ti­nop­pi, koh­ta 4.)

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyy ih­mi­siä ja kan­so­ja, kun on et­si­kon ai­ka. Ju­ma­lan lä­het­ti­läät ke­hot­ta­vat ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen ja us­ko­maan evan­ke­liu­min. Näin Ju­ma­lan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa koh­taa­mi­nen voi saa­da ih­mi­ses­sä ai­kaan suu­rim­man ih­meen: Ka­tu­va syn­ti­nen saa us­koa epä­us­kon ja kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si an­ne­tuik­si. Jee­suk­sen veri puh­dis­taa evan­ke­liu­min us­ko­van kai­kis­ta syn­neis­tä. Ih­mi­nen koh­taa ar­mol­li­sen Ju­ma­lan ja saa syn­tyä uu­des­ti yl­hääl­tä Ju­ma­lan lap­sek­si.

Eläm­me maal­lis­tu­nees­sa ajas­sa. Ju­ma­lan pyhä sana elä­män tär­keis­sä rat­kai­suis­sa hy­lä­tään ja ti­lal­le ote­taan ih­mi­sen oma kä­si­tys oi­ke­as­ta ja vää­räs­tä. Mo­net ih­mi­set kul­keu­tu­vat näin elä­es­sään kau­as Ju­ma­las­ta ja hä­nen tur­val­li­ses­ta koh­taa­mi­ses­taan. Saam­me ru­koil­la Ju­ma­laa, et­tä yh­teis­kun­nas­sa ja kir­kos­sam­me Ju­ma­lan sel­keä sana sai­si ol­la kor­kein oh­je tär­keis­tä asi­ois­ta pää­tök­siä teh­tä­es­sä.

Ku­kaan ih­mi­nen ei voi vält­tää Luo­jan­sa, py­hän ja kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan lo­pul­lis­ta koh­taa­mis­ta. Maa­il­man lo­pus­sa kaik­ki ih­mi­set ja kan­sat koo­taan Kris­tuk­sen tuo­mi­ois­tui­men eteen. Sil­loin on vain kak­si jouk­koa: us­ko­vat ja epä­us­koi­set. Jee­sus kut­suu us­ko­vat ian­kaik­ki­seen elä­mään ja ke­hot­taa epä­us­koi­set ian­kaik­ki­seen ka­do­tuk­seen.

Ju­ma­la tah­too, et­tä kaik­ki ih­mi­set pe­las­tui­si­vat ja tu­li­si­vat tun­te­maan to­tuu­den. Jee­sus roh­kai­see kaik­kia us­ko­via val­vo­maan us­kos­sa (Mark. 14:38). Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja ke­hot­taa luo­pu­maan syn­nis­tä ja kuor­mas­ta (Hepr. 12:1). Täl­lä ta­val­la us­ko­va on ai­na läh­töön val­mii­na. Jo­kai­nen us­kos­sa kil­voit­te­le­va saa elää tur­val­li­ses­ti Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan rak­kau­des­sa ja yh­tey­des­sä.