Kal­le Er­vas­ti

Kir­kas­tus­vuo­rel­la ope­tus­lap­set sai­vat näh­dä Jee­suk­sen tai­vaal­li­sen kirk­kau­den. Kir­kas­tus­vuo­ren nä­ky­mä kan­taa lu­paus­ta tai­vaan ko­dis­ta.

Su­vi­seu­ro­jen tun­nus­lau­se poh­jau­tui Pie­ta­rin sa­noi­hin kir­kas­tus­vuo­rel­la: ”Her­ra, täs­sä on mei­dän hyvä ol­la” (Matt. 17:4). Sama aja­tus voi tul­la mie­leen myös ke­sän muis­sa suu­ris­sa seu­rois­sa. On hyvä ol­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, sa­nan­kuu­los­sa, seu­ra­vä­en kes­kel­lä ja Kris­tuk­sen evan­ke­liu­min ää­rel­lä.

Kir­kas­tus­vuo­ri muis­tut­taa, et­tei us­ko­vai­nen elä hen­gel­li­sis­tä huip­pu­ko­ke­muk­sis­ta tai hy­väs­tä tun­nel­mas­ta. Pie­ta­ri oli­si tah­to­nut jää­dä vuo­rel­le ja ra­ken­taa sin­ne ma­jat. Jee­sus ei kui­ten­kaan jää­nyt kirk­kau­teen, vaan läh­ti alas koh­ti hä­pe­ää, ris­tiä ja kuo­le­maa.

Laki ja pro­fee­tat osoit­ta­vat Kris­tuk­seen

Vuo­rel­le il­mes­tyi­vät Moo­ses ja Elia. Moo­ses muis­tut­taa lais­ta ja Elia pro­fee­tois­ta. Laki pal­jas­taa syn­nin ja rii­suu ih­mi­sen omas­ta van­hurs­kau­des­ta. Pro­fee­tat ju­lis­ti­vat Ju­ma­lan tu­le­via ja var­mo­ja lu­pauk­sia, jot­ka to­teu­tui­vat Kris­tuk­ses­sa. Laki ja pro­fee­tat siis joh­ta­vat Kris­tuk­sen luok­se. Hä­nes­sä yk­sin on pe­las­tus.

Sik­si Isän ää­ni pil­ves­tä sa­noo: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä!” (Mark. 9:7). Kun ope­tus­lap­set tä­män jäl­keen kat­soi­vat ym­pä­ril­leen, he ei­vät enää näh­neet ke­tään muu­ta kuin Jee­suk­sen yk­sin (Mark. 9:8). Laki ja pro­fee­tat oli­vat osoit­ta­neet hä­neen. Nyt ope­tus­las­ten kat­se jäi yk­sin Kris­tuk­seen.

Jee­sus va­paut­taa ja puh­dis­taa

Luu­kas ker­too, mis­tä Moo­ses ja Elia pu­hui­vat Jee­suk­sen kans­sa. He kes­kus­te­li­vat hä­nen pois­läh­dös­tään, joka oli to­teu­tu­va Je­ru­sa­le­mis­sa. (Luuk. 9:31.) Il­mai­su­ta­pa voi­daan liit­tää myös Is­ra­e­lin va­pau­tu­mi­seen Egyp­tin or­juu­des­ta. Moo­ses oli it­se ol­lut mu­ka­na Is­ra­e­lin läh­dös­sä Egyp­tis­tä koh­ti lu­vat­tua maa­ta.

Kir­kas­tus­vuo­rel­ta läh­det­tiin koh­ti vie­lä suu­rem­paa va­pau­tus­ta. Jee­suk­sen pois­läh­tö täyt­tyi Je­ru­sa­le­mis­sa, kär­si­myk­ses­sä, Gol­ga­tan ris­til­lä ja ylös­nou­se­muk­sen voi­tos­sa. Hän va­paut­ti ih­mi­sen syn­nin, kuo­le­man ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­las­ta. Or­jis­ta tuli va­pai­ta.

Mar­kus ker­too, et­tä Jee­suk­sen vaat­teet tu­li­vat hoh­ta­van val­koi­sik­si, niin et­tei ku­kaan vaat­teen­val­kai­si­ja maan pääl­lä voi­si saa­da ai­kaan sel­lais­ta val­keut­ta (Mark. 9:3). Ih­mi­nen ei saa it­se­ään puh­taak­si omal­la pin­nis­te­lyl­lä. Kris­tus on mei­dän puh­tau­tem­me. Hän on val­mis­ta­nut kir­kas­te­tun vaat­teen Gol­ga­tan ah­tais­sa kan­gas­puis­sa. Hä­nen ve­ren­sä puh­dis­taa kai­kes­ta syn­nis­tä ja vain hä­nen van­hurs­kau­ten­sa oma­nam­me voim­me pääs­tä tai­vaa­seen.

Toi­vo kirk­kau­des­ta

Kir­kas­tus­vuo­ri näyt­tää tu­le­van toi­von. Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä Kris­tus ”muut­taa mei­dän ruu­miim­me täs­tä alen­nus­ti­las­ta oman kir­kas­tu­neen ruu­miin­sa kal­tai­sek­si” (Fil. 3:21). Täs­sä ajas­sa ih­mi­nen kan­taa syn­tiä, heik­kout­ta ja kuo­le­vai­suut­ta. Kris­tuk­sen omat ei­vät kui­ten­kaan jää alen­nus­ti­laan­sa.

Sik­si kir­kas­tus­vuo­ren nä­ky­mä kan­taa suur­ta lu­paus­ta. Kun us­kot, voit tääl­lä ajas­sa näh­dä Jee­suk­sen us­kon kaut­ta, Ju­ma­lan sa­nas­sa ja evan­ke­liu­mis­sa. Vie­lä ker­ran us­ko vaih­tuu nä­ke­mi­seen: saat ol­la Kris­tuk­sen kal­tai­nen ja näh­dä hä­net sel­lai­se­na kuin hän on (1. Joh. 3:2). Sil­loin, kir­kas­te­tus­sa ruu­miis­sa ja Kris­tuk­sen kans­sa, saat sa­noa hä­nel­le Pie­ta­rin ta­voin: Her­ra, täs­sä on mei­dän hyvä ol­la.