Pasi Kur­ki­nen

Avi­o­liit­toon vi­hit­tä­vil­tä ky­sy­tään: Tah­dot­ko ol­la us­kol­li­nen ja ra­kas­taa puo­li­soa hy­vi­nä ja pa­hoi­na päi­vi­nä, ai­na kuo­le­maan as­ti? Ky­sy­mys pi­tää si­säl­lään pal­jon, ja sen ää­rel­le on hyvä myö­hem­min­kin py­säh­tyä, oli­pa vih­ki­mi­ses­tä ku­lu­nut vas­ta vain vä­hän ai­kaa tai vaik­ka kym­me­niä vuo­sia.

Lau­lu­ru­noi­li­ja ku­vaa kau­niis­ti Ju­ma­lan kans­sa te­ke­mään­sä liit­toa: ”Mat­kal­le läh­din tai­vaa­seen, kun kuu­lin ar­mo­kut­sun. Tein sil­loin lii­ton ikui­sen: si­nul­le, Jee­sus kuu­lun. Tie­tä­si tah­don va­el­taa ja ni­me­ä­si tun­nus­taa ja ris­ti­ä­si kan­taa.” (SL 71:1.) Ju­ma­la odot­taa, et­tä ra­kas­tam­me hän­tä ja olem­me hä­nel­le us­kol­li­sia.

Mitä Ju­ma­la sit­ten sa­noo heil­le, jot­ka ei­vät ole ol­leet hä­nel­le us­kol­li­sia? ”Te us­kot­to­mat! Et­te­kö tie­dä, et­tä rak­kaus maa­il­maan on vi­haa Ju­ma­laa koh­taan? Joka tah­too ol­la maa­il­man ys­tä­vä, aset­tuu Ju­ma­lan vi­hol­li­sek­si. Vai luu­let­te­ko, et­tä Raa­mat­tu syyt­tä sa­noo: ’Mus­ta­suk­kai­sen kiih­ke­äs­ti hän ha­la­jaa hen­keä, jon­ka on mei­hin pan­nut?’” (Jaak. 4:4–5.) Tuo on pu­hut­te­le­va kuva sii­tä, mi­ten rak­kai­ta olem­me Ju­ma­lal­le. Avi­o­puo­li­sot­kin toi­vo­vat ja luot­ta­vat, et­tei hei­dän vä­lis­tään rak­kaut­ta tule rik­ko­maan mi­kään tai ku­kaan.

Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ei mei­tä voi erot­taa kuo­le­ma ei­kä elä­mä, ei­vät en­ke­lit, ei­vät hen­ki­val­lat, ei mi­kään ny­kyi­nen ei­kä mi­kään tu­le­va ei­vät­kä mit­kään voi­mat, ei kor­keus ei­kä sy­vyys, ei mi­kään luo­tu (Room. 8:38–39). Mut­ta syn­ti erot­taa! Sik­si Ju­ma­lan sana sii­tä niin pal­jon va­roit­taa. Paa­va­li neu­voo kir­jees­sään: ”An­ta­kaa Hen­gen oh­ja­ta elä­mään­ne, niin et­te to­teu­ta li­han­ne, oman it­sek­kään luon­ton­ne ha­lu­ja” (Gal. 5:16). Tai­vas­tiel­lä us­ko­vai­nen tar­vit­see Py­hän Hen­gen oh­jaus­ta, muu­ten jou­tuu var­mas­ti har­haan.

Psal­mis­sa 97 neu­vo­taan: ”Te, jot­ka ra­kas­tat­te Her­raa, vi­hat­kaa pa­haa!” (Ps. 97:10.) Tuo­ta pa­haa on maa­il­ma pul­lol­laan, ja se on hou­kut­te­le­mas­sa kau­em­mas Ju­ma­las­ta. Sel­lai­nen ys­tä­vä, jon­ka kans­sa voi pu­hua näis­tä­kin us­ko­ne­lä­män vaa­rois­ta, on kal­lis Ju­ma­lan lah­ja. Jo­han­nes kir­joit­taa: ”Äl­kää ra­kas­ta­ko maa­il­maa, äl­kää sitä, mikä maa­il­mas­sa on. Jos joku ra­kas­taa maa­il­maa, Isän rak­kau­del­la ei ole hä­nes­sä si­jaa.” (1. Joh. 2:15.)

Jou­dum­me joka päi­vä te­ke­mään va­lin­to­ja, isom­pia ja pie­nem­piä. Mo­net va­lin­nat ovat neut­raa­le­ja us­kon kan­nal­ta, kun taas toi­set voi­vat ol­la ai­van kuin tien­haa­ro­ja. Is­ra­e­lin kan­sal­le Ju­ma­la pani va­lit­ta­vak­si elä­män ja kuo­le­man, siu­nauk­sen ja ki­rouk­sen. Ke­ho­tuk­se­na oli, et­tä va­lit­kaa elä­mä. (5. Moos. 30:19–20.) Moo­sek­ses­ta sa­no­taan, et­tä hän syn­nin ohi­me­ne­vän nau­tin­non si­jas­ta kär­si mie­luum­min vai­vaa Ju­ma­lan jou­kon kans­sa. Hän kat­soi ”pal­kan mak­soa”. (Hepr. 11:25–26.)

Avi­o­lii­tos­sa elä­mi­ses­sä ja us­kon kil­voi­tuk­ses­sa on pal­jon sa­maa. Voi­si­ko jopa sa­noa, et­tä mo­lem­mis­sa ele­tään an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta? Mo­lem­mis­sa saa ihas­tel­la sitä, et­tä minä täl­lai­se­naan kel­paan. Ju­ma­lal­le kel­paa jo­kai­nen, jon­ka nimi on elä­män kir­jas­sa. Ni­men­sä tuo­hon kir­jaan saa us­ko­mal­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ilo­sa­no­man, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.