Mat­ti Hyry

Jee­sus lä­het­ti oman­sa jat­ka­maan hä­nen työ­tään ja sen jäl­keen evan­ke­liu­mia on ju­lis­tet­tu kai­kil­le kan­soil­le. Jee­suk­sen ni­mes­sä toi­mi­mi­nen tar­koit­taa, et­tä ih­mi­nen toi­mii Jee­suk­sen an­ta­mal­la val­tuu­tuk­sel­la, voi­mal­la ja an­si­ol­la.

Mum­mo­ni eli 100-vuo­ti­aak­si ja hän häm­mäs­te­li van­hoil­la päi­vil­lään ajan ku­lu­mis­ta. Hä­nen ko­ke­muk­sen­sa mu­kaan ai­ka ku­lui sitä no­pe­am­min, mitä van­hem­mak­si tuli. Ajan ku­lu­mi­seen liit­tyy vää­jää­mät­tö­myys ja kai­ken ka­to­a­vai­suus. Sa­mal­la se ko­ros­taa jo­kai­sen päi­vän ja het­ken ai­nut­ker­tai­suut­ta ja saa ky­sy­mään, mi­ten oli­si vii­sas­ta elää. Kun ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen yh­tey­des­sä lu­e­taan vai­na­jien ni­met, lau­su­taan usein Psal­min 90 jae 12: ”Ope­ta meil­le, mi­ten ly­hyt on ai­kam­me, et­tä sai­sim­me vii­saan sy­dä­men.”

Uu­den edes­sä on luon­nol­lis­ta, et­tä ko­em­me epä­var­muut­ta ja pel­koa. Uu­si­vuo­si ja vuo­den al­ku saa mei­dät te­ke­mään lu­pauk­sia. Usein tu­lok­se­na on ryh­ti­lii­ke, joka koh­dis­tuu oi­kei­siin asi­oi­hin, mut­ta jää mo­nes­ti kes­tol­taan ly­hy­ek­si.

Ju­ma­la an­taa ja var­je­lee elä­män

Ju­ma­lan sana vuo­den al­ka­es­sa näyt­tää vies­ti­vän toi­sin. ”Älä pel­kää. Minä olen lu­nas­ta­nut si­nut. Minä olen si­nut ni­mel­tä kut­su­nut, sinä olet mi­nun.” (Jes. 43:1.) Oleel­lis­ta ei ole päät­tä­väi­syy­tem­me, vaan se mitä Ju­ma­la on ja lah­joit­taa. Elä­mä ei ole oman it­se­si va­ras­sa. Elä­män an­ta­ja ja var­je­li­ja on Ju­ma­la, joka on päät­tä­nyt si­nut luo­da. Hän on myös lu­nas­ta­nut si­nut syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta. Hän on si­nut syn­nyt­tä­nyt lap­sek­seen ja sik­si saat ol­la hä­nen oman­sa. Kuu­lut hä­nen val­ta­kun­taan­sa, jos­sa Jee­sus on ku­nin­kaa­na ja hä­nen an­sait­se­man­sa rik­kau­det ovat myös si­nun.

Uu­den­vuo­den­päi­vän epis­to­la­teks­ti pu­huu sa­moin: “Kaik­ki, mikä on syn­tyi­sin Ju­ma­las­ta, voit­taa maa­il­man. Ja tämä on se voit­to, tämä on maa­il­man voit­ta­nut: mei­dän us­kom­me. Kuka sit­ten voit­taa maa­il­man, el­lei se, joka us­koo, et­tä Jee­sus on Ju­ma­lan Poi­ka?” (1. Joh. 5:4-5.) Jee­sus pu­huu us­kos­ta ja sen voi­mas­ta. Joka us­koo Jee­suk­seen, te­kee hä­nen te­ko­jaan ja vie­lä suu­rem­pi­a­kin.

Evan­ke­liu­mia kai­kil­le kan­soil­le

Jee­suk­sen oma jul­ki­nen toi­min­ta kes­ti vain muu­ta­man vuo­den ja ra­joit­tui maan­tie­teel­li­ses­ti pie­nel­le alu­eel­le. Ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen Jee­sus lä­het­ti oman­sa jat­ka­maan hä­nen työ­tään ja sen jäl­keen evan­ke­liu­mia on ju­lis­tet­tu kai­kil­le kan­soil­le.

Uu­den­vuo­den­päi­vä muis­tut­taa, et­tä tämä kaik­ki ta­pah­tuu ai­na Jee­suk­sen ni­mes­sä. Se tar­koit­taa toi­mi­mis­ta Jee­suk­sen an­ta­min val­tuuk­sin, hä­nen an­si­os­taan ja hä­nen voi­mal­laan. Li­säk­si Jee­suk­sen ni­mes­sä toi­mi­mi­nen on luot­ta­mus­ta Va­pah­ta­jan läs­nä­o­loon. Kai­kes­sa täs­sä ih­meen te­ki­jä ja ai­kaan­saa­ja on ai­na Ju­ma­la.

Al­ka­van vuo­den ru­kous

Ru­koi­le­mi­nen on hyvä tapa aloit­taa uu­si vuo­si. Jee­sus it­se lu­paa: “Mitä iki­nä te pyy­dät­te mi­nun ni­mes­sä­ni, sen minä teen, jot­ta Isän kirk­kaus tu­li­si jul­ki Po­jas­sa.” (Joh. 14:13.) Voi­si­ko al­ka­van vuo­den ru­kous ol­la se, et­tä mah­dol­li­sim­man moni ek­sy­nyt löy­täi­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja et­tä oma sy­dän var­jel­tui­si niin, et­tä us­ko säi­lyi­si? La­es­ta­dius sa­noit­ti tä­män ru­kouk­sen ai­ka­naan näin:

”An­ta­koon tai­vaal­li­nen Her­ra Jee­sus, et­tä kaik­ki suu­ret tu­li­si­vat niin pie­nik­si, et­tä ne mah­tui­si­vat ah­taas­ta por­tis­ta si­säl­le, ja et­tä kaik­ki pie­net tu­li­si­vat niin suu­rik­si, et­tei­vät ne mah­tui­si enää hel­ve­tin por­tis­ta si­säl­le. Ra­kas van­hin. Ota mei­dät sy­lii­si. Nos­ta mei­dät ylös tä­män maa­il­man kyl­mäl­tä laat­ti­al­ta ja läm­mi­tä mei­tä si­nun rak­kau­del­la­si nyt ja ian­kaik­ki­ses­ti.” (Kat­so, Ju­ma­lan Ka­rit­sa. Ku­via ja kat­kel­mia L.L La­es­ta­diuk­sen saar­nois­ta.)

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 14:12–14

Raa­mat­tu 1992: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka us­koo mi­nuun, on te­ke­vä sel­lai­sia te­ko­ja kuin minä teen, ja vie­lä suu­rem­pi­a­kin. Minä me­nen Isän luo, ja mitä iki­nä te pyy­dät­te mi­nun ni­mes­sä­ni, sen minä teen, jot­ta Isän kirk­kaus tu­li­si jul­ki Po­jas­sa. Mitä te mi­nun ni­mee­ni ve­do­ten pyy­dät­te mi­nul­ta, sen minä teen.