Juha Ai­ras

Olet­ko aja­tel­lut, et­tä Ju­ma­lan en­ke­lit ovat kans­sa­si kai­ken ai­kaa? Olet­ko us­kal­ta­nut luot­taa hei­dän tur­val­li­seen var­ti­oon­sa? Psal­mis­sa lu­va­taan: ”Her­ran en­ke­li on aset­tu­nut var­ti­oon. Hän suo­jaa nii­tä, jot­ka pal­ve­le­vat Her­raa, ja pe­las­taa hei­dät.” (Ps. 34:8.)

En­ke­lit ovat sa­nan­saat­ta­jia. Jos­kus he tuo­vat vies­tin ko­ko­nai­sel­le kan­sal­le: ”Minä lä­he­tän en­ke­lin kul­ke­maan si­nun edel­lä­si, suo­je­le­maan si­nua mat­kal­la ja vie­mään si­nut sii­hen paik­kaan, jon­ka olen si­nul­le va­ran­nut” (2. Moos. 23:20).

En­ke­li lu­pa­si suo­jel­la ja var­jel­la Is­ra­e­lin kan­saa ja vie­dä hei­dät pe­ril­le lu­vat­tuun maa­han. Kan­sal­la oli va­el­luk­sel­la pal­jon mur­hei­ta ja vai­vo­ja. Vuo­si­kym­me­niä kes­tä­neen tai­pa­leen jäl­keen Ju­ma­lan omai­suus­kan­sa pää­si pe­ril­le lu­vat­tuun maa­han.

Raa­mat­tu ker­too, et­tä en­ke­lit ovat loh­dut­ta­neet ja vah­vis­ta­neet yk­sit­täi­siä us­ko­vai­sia. Pro­feet­ta Elia oli käy­nyt ras­kaan tais­te­lun epä­ju­ma­la Baa­lin pro­feet­to­ja vas­taan. Ju­ma­lan voi­mal­la hän oli voit­ta­nut hei­dät, min­kä vuok­si ku­nin­gas uh­ka­si tap­paa hä­net. Elia läh­ti pa­koon. Mat­kal­laan hän vä­syi niin, et­tä odot­ti jo kuo­le­maa.

”Hän pa­neu­tui ma­kuul­le ja nuk­kui kins­te­ri­pen­saan al­la, kun­nes en­ke­li kos­ket­ti hän­tä ja sa­noi hä­nel­le: ’Nou­se ja syö!’ Hän kat­sah­ti ym­pä­ril­leen, ja hä­nen pää­puo­les­saan oli ki­vil­lä pais­tet­tu lei­pä ja ve­si­ruuk­ku. Hän söi ja joi.” (1. Kun. 19:5–6.) Näin Elia sai voi­maa jat­kaa mat­kaa.

Pro­feet­ta Eli­san pal­ve­li­ja huo­ma­si ker­ran he­rä­tes­sään, et­tä kau­pun­gin ym­pä­ril­lä oli syy­ri­a­lais­ten so­ta­jouk­ko. Hän ky­syi Eli­sal­ta, mitä hei­dän pi­täi­si teh­dä. Eli­sa roh­kai­si apu­lais­taan: ”Meil­lä on puo­lel­lam­me enem­män vä­keä kuin heil­lä.”

Eli­sa pyy­si Her­raa näyt­tä­mään pal­ve­li­jal­le, mitä hän it­se näki. Ju­ma­la ava­si pal­ve­li­jan sil­mät ja hän­kin näki, et­tä vuo­ri Eli­san ym­pä­ril­lä oli täyn­nä tu­li­sia he­vo­sia ja vau­nu­ja. Ju­ma­la so­kai­si syy­ri­a­lais­ten so­ta­jou­kon ja lo­pul­ta he pa­la­si­vat ta­kai­sin. (2. Kun. 6:8–23.)

Myös jou­lu­e­van­ke­liu­mis­sa en­ke­leis­tä pu­hu­taan tai­vaal­li­se­na so­ta­jouk­ko­na. En­ke­li il­mes­tyi pai­me­nil­le Jee­sus-lap­sen syn­nyt­tyä Bet­le­he­mis­sä. Hä­nel­lä oli vies­ti tai­vaas­ta: ”’Äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra. Tämä on merk­ki­nä teil­le: te löy­dät­te lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.’ Ja sa­mal­la het­kel­lä oli en­ke­lin ym­pä­ril­lä suu­ri tai­vaal­li­nen so­ta­jouk­ko, joka ylis­ti Ju­ma­laa.” (Luuk 2:10–13.)

En­ke­lit toi­vat kau­an odo­te­tun vies­tin. Pai­me­net us­koi­vat kuu­le­man­sa ja läh­ti­vät kat­so­maan Va­pah­ta­jaan­sa.

En­ke­lit ovat pal­ve­le­via hen­kiä. Jee­suk­sen voi­tet­tua kiu­saa­jan erä­maas­sa ja Jee­suk­sen ru­koil­les­sa kii­ras­tors­tai­na tus­kis­saan Get­se­ma­nes­sa en­ke­lit tu­li­vat ja pal­ve­li­vat hän­tä.

Tai­vaal­li­sia hen­ki­o­len­to­ja moni ei ole näh­nyt. Sen si­jaan kes­kel­läm­me on us­kon ys­tä­viä, kuin en­ke­lei­tä, joil­la on sa­no­ma tai­vaas­ta (Hepr. 13:2). Saam­me us­koa omal­le koh­dal­lem­me Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä saar­na­tun evan­ke­liu­min. Tä­män an­teek­si­an­ta­muk­sen va­ras­sa pää­sem­me ker­ran tai­vaa­seen.

En­ke­lit nou­ta­vat mei­dät pe­ril­le. Jee­sus to­dis­taa tä­män ker­to­muk­ses­saan rik­kaas­ta mie­hes­tä ja La­sa­ruk­ses­ta (Luuk. 16:22).

Saam­me luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon. ”Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn var­jel­la si­nua, mis­sä iki­nä kul­jet, ja he kan­ta­vat si­nua kä­sil­lään, et­tet louk­kaa jal­kaa­si ki­veen” (Ps. 91:11–12).