Vas­ti­kään mi­nut py­säyt­ti ka­dul­la hen­ki­lö, jol­la oli Raa­mat­tu kä­des­sään. Hän pyy­si, et­tä sai­si ker­toa mi­nul­le us­kos­taan. Kuun­te­lin ja to­te­sin sit­ten, et­tä hä­nen us­kon­kä­si­tyk­sen­sä tun­tui mi­nus­ta hy­vin vie­raal­ta ja et­ten löy­tä­nyt sii­hen pe­rus­tei­ta Raa­ma­tus­ta.

Kes­kus­tel­les­sam­me koin, et­tei vä­lil­läm­me ol­lut Py­hän Hen­gen luo­maa us­ko­nyh­teyt­tä ja yh­tä­läis­tä ym­mär­rys­tä us­kon­pe­rus­teis­ta. Näy­tin hä­nel­le Raa­ma­tus­ta muu­ta­mia koh­tia, joi­den poh­jal­ta ker­roin, mi­ten it­se us­kon.

Yk­si us­ko ja ym­mär­rys

Raa­ma­tun mu­kaan Pyhä Hen­ki ko­ko­aa Ju­ma­lan lap­set maan pääl­lä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nak­si, jol­la on yh­den­lai­nen ja yh­tei­nen us­kon­kä­si­tys. Apos­to­li­ses­sa us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa tun­nus­tam­me us­ko­vam­me ”py­hän yh­tei­sen seu­ra­kun­nan” ja ”py­häin yh­tey­den”.

Mart­ti Lut­her se­lit­tää us­kon­tun­nus­tus­ta Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­saan: ”Maan pääl­lä on pie­ni pyhä jouk­ko ja yh­tei­sö, joka koos­tuu pel­kis­tä py­his­tä ih­mi­sis­tä. Sil­lä on yk­si pää, Kris­tus, ja Pyhä Hen­ki on kut­su­nut sen kool­le. Sil­lä on yk­si us­ko, yk­si mie­li ja ym­mär­rys. Sil­lä on mo­nen­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja, mut­ta se on yk­si­mie­li­nen rak­kau­des­sa, puo­lu­ei­ta ei sii­nä ole ei­kä ha­jaan­nus­ta.”

Sa­nan kaut­ta py­hien yh­tei­söön

Tar­jo­sin ka­dul­la ta­paa­mal­le­ni hen­ki­löl­le syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia, mut­ta hän ei ha­lun­nut ot­taa sitä vas­taan. Hä­nen mu­kaan­sa sitä ei tar­vi­ta us­kon syn­ty­mi­sek­si. Raa­ma­tun mu­kaan us­ko kui­ten­kin syn­tyy juu­ri evan­ke­liu­min kuu­le­mi­ses­ta (Room. 10:16–17).

Lut­her to­te­aa us­kon­tun­nus­tuk­sen se­li­tyk­ses­sään: ”Em­me me, et sinä en­kä minä, voi­si kos­kaan saa­da Kris­tuk­ses­ta mi­tään tie­toa em­me­kä voi­si us­koa hä­neen ja saa­da hän­tä Her­rak­sem­me, el­lei Pyhä Hen­ki sitä aar­ret­ta tar­jo­ai­si evan­ke­liu­min saar­nan vä­li­tyk­sel­lä. – – Sa­nan kuu­le­mi­ses­ta al­kaa pää­sy py­hien yh­tei­söön.”

Kun Pyhä Hen­ki oh­jaa ih­mi­sen pa­ran­nuk­sen kaut­ta py­hien yh­tey­teen, hä­nes­tä tu­lee tä­män opet­ta­ja (Joh. 14:26, 1. Kor. 2:9–10). Pyhä Hen­ki an­taa Ju­ma­lan lap­sil­le yh­tei­sen ym­mär­ryk­sen sii­tä, mi­ten ih­mi­nen pää­see Ju­ma­lan lap­sek­si ja var­jel­tuu täs­sä osas­sa. Kirk­kom­me vuo­den 1948 Kris­ti­nop­pi to­te­aa, et­tä Kris­tuk­sen työ maa­il­mas­sa jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan (KO 44).

Hen­ki to­dis­taa

Py­hien yh­teys on jo­tain, mitä ih­mi­nen ei voi näh­dä ajal­li­sil­la sil­mil­lään. Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut us­ko­vai­nen ih­mi­nen voi kui­ten­kin näh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan us­kon kaut­ta. (Luuk. 17:21, Joh. 3:3.) Paa­va­li kir­joit­taa: ”Hen­ki it­se to­dis­taa yh­des­sä mei­dän hen­kem­me kans­sa, et­tä olem­me Ju­ma­lan lap­sia” (Room. 8:16).

Paa­va­li ha­vain­nol­lis­ti Ju­ma­lan las­ten yh­teyt­tä toi­siin­sa ja Kris­tuk­seen kir­joit­ta­es­saan ruu­miis­ta ja sen jä­se­nis­tä. ”Me olem­me kaik­ki yh­des­sä Hen­ges­sä kas­te­tut yh­dek­si ruu­miik­si” (1. Kor. 12:13). Tä­män seu­ra­kun­ta­ruu­miin pää on Kris­tus – ruu­miin Va­pah­ta­ja (Ef. 5:23).

Hen­gen yh­tey­den vaa­li­mi­nen

Syn­ti, sie­lun­vi­hol­li­nen ja maa­il­ma pyr­ki­vät rik­ko­maan Hen­gen yh­tey­den. Raa­mat­tu ke­hot­taa Ju­ma­lan lap­sia vaa­li­maan ja hoi­ta­maan tätä yh­teyt­tä ja kes­ki­näis­tä rak­kaut­ta: ”Ke­ho­tan tei­tä siis elä­mään saa­man­ne kut­sun ar­voi­ses­ti, ai­na nöy­ri­nä, lem­pei­nä ja kär­si­väl­li­si­nä. Aut­ta­koon rak­kaus tei­tä tu­le­maan toi­meen kes­ke­nän­ne. Pyr­ki­kää rau­han si­tein säi­lyt­tä­mään Hen­gen luo­ma yk­seys.” (Ef. 4:1–3.)

Py­hien yh­teys to­teu­tuu täy­del­li­se­nä Kris­tuk­sen toi­sen tu­le­mi­sen päi­vä­nä. Sil­loin hä­nen seu­ra­kun­tan­sa il­mes­tyy kir­kas­tet­tu­na ja rie­muit­se­va­na (KO 50). Sitä koh­ti kul­jem­me py­hien yh­tey­des­sä an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min voi­min.

Pek­ka Ait­ta­kum­pu

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.6.2014.