Juha Humalajoki
Juha Humalajoki
Janne Mäkinen
Onko ruoka jo valmista? Mikä maksaa, ei tässä koko päivää joudeta odottelemaan. Saatko nyt tänään varmasti lähetettyä sen tarjouskilpailutuksen? Miksi kukaan ei vieläkään ole tyhjentänyt tiskikonetta? Tänäänkään emme tietenkään ehtineet ajoissa.
Ihmisen kieli voi olla aika vaativaa toista ihmistä, lähimmäistä kohtaan. Pieniä ruoskamaisia täytesanoja, sanapäätteiden suomaa sivallusta. Sanojana voi olla vanhempi, lapsi, työtoveri, asiakas, puoliso. Pystyykö ihminen olemaan kärsivällinen? Osaatko sinä olla pitkämielinen? Vai löydätkö kanssani peilistä liian usein kärsimättömän, lyhytmielisen ihmisen?
Kolossalaiskirjeessä rohkaistaan: ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen” (Kol. 3:12). Taivaan Isä on luomisen työssään muovannut ihmisiä monenlaisiksi: toisen tarkaksi, jonkun suurpiirteiseksi, osan näkyviksi, jotkut varjoihin hakeutuviksi, muutamat äänekkäiksi, osan hiljaisuutta huokuviksi.
Toinen toistemme kanssa eläessämme huomaamme helposti, etteivät Kolossalaiskirjeessä mainitut ”vaatteet” olekaan helppoja pitää päällä. Liian usein ne ovat pudonneet lattialle, sotkeutuneet tahroihin. Kun joudumme ristiriitatilanteisiin läheistemme kanssa yhä uudestaan ja ehkäpä vielä samoista asioista, saattaa mieleemme tulla Pietarin kysymys Jeesukselle: ”Kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” (Matt. 18:21). Jeesus vastaa, että niin usein kuin veljesi pyytää anteeksi: ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa” (Matt. 18:22).
Psalmilaulaja kuvaa elävää Jumalaa: ”Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan.” (Ps. 145:8–9.) Tuohon on hyvä matkalaisen luottaa: Jumalan lupaukset pitivät Vanhan testamentin aikana, ja ne pitävät yhä meidänkin aikanamme.
Jumala oli pitkämielinen ja armahtavainen kansaansa Israelia kohtaan sen monissa vaiheissa, etenkin korpivaelluksen aikana. Jumala on tänäänkin armahtavainen katuvaa syntistä kohtaan. Siksi Jeesus sovitti kaikkien ihmisten synnit, jotta meillä olisi mahdollisuus päästä iankaikkiseen elämään Jumalan luokse.
Raamattu ei anna lupaa tahallaan koetella Jumalan kärsivällisyyttä. Jumalan armo on ihmismielelle mittaamaton, käsittämätön, ja se ei vähene. Kärsivällisyydelle voi kuitenkin löytyä rajansa, kun ajattelee vaikka etsikonaikaa, jolloin Jumala erityisesti puhuttelee kansakuntaa tai yksittäistä ihmistä kutsuakseen häntä Jumalan valtakuntaan sisälle. Vielä tänään Jumala kutsuu armollisesti ja kärsivällisesti ihmisiä parannuksen askelille.
Kun synti tarttuu monin eri tavoin, saa käydä armoalttarin luo pesemään matkavaatteet puhtaaksi – yhä uudestaan ja uudestaan. Saa kuulla toiselta uskovaiselta syntien anteeksiantamuksen päästön sanat. ”Eksynyttä lammastansa hän on aina säälinyt, tuonut laumaan armossansa, siinä sitä kärsinyt” (VK 301:3).
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Lasten heleää yhteislaulua Karjasillan kirkosta. Äänitteellä kuultavien tuttujen seuralaulujen teemana ovat Jeesuksen antama syli ja huolenpito sekä osallisuus Jumalan valtakunnassa.