Juha Humalajoki
Juha Humalajoki
Lasse Jutila
Sadattuhannet suomalaiset lottoavat viikottain. Rahapeleissä houkuttaa lupaus äkkirikastumisesta. Peleihin osallistujat uskovat, että päävoitto toisi kaivattua onnea ja helpotusta elämään. Rahapeleihin liittyvä lupaus on houkutteleva, mutta vaarallinen. Palkinnon voi saavuttaa vain voittaja, muut menettävät sen minkä ovat pelaamiseen sijoittaneet. Hävinneet pettyvät, mutta lohduttautuvat usein uskomalla, että seuraavalla kierroksella voitto voisi osua omalle kohdalle. Näin rahapelit voivat vangita ihmisen ja viedä onnen sijasta epätoivon ja ahdistuksen kierteeseen.
Jumalan sana varoittaa tavoittelemasta maallista rikkautta. Jumalan sanan lupaukset eivät lupaa ihmiselle äkkirikastumista, vaan paljon kestävämpää onnea. Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, ettei kukaan voi palvella kahta herraa. Ihminen ei voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Myös Jeesuksen opetuslapset kaipasivat onnea ja helpotusta elämäänsä. Jeesus opetti heille, millainen on onnellinen ihminen: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.” (Matt. 5:3–5.)
Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa, että ”lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa” (Room. 4:16). Jumala lupasi Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen mittaamattoman perinnön. Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi. Tuo lupaus täyttyi Jeesuksen syntymän, synnittömän elämän, uhrikuoleman ja ylösnousemisen kautta. Jeesus täytti sen lupauksen, jonka Jumala oli antanut jo paratiisissa ensimmäiselle ihmisparille syntiinlankeemuksen jälkeen. Hän oli se ihminen, joka kukisti kuolemallaan kuoleman vallan.
Jeesuksen sovitustyö koskee kaikkia ihmisiä. Sen voi omistaa uskolla, yksin armosta. Elävä usko on lahja, jonka jokainen ihminen saa syntymälahjana. Moni kadottaa tuon lapsen uskon synnin seurauksena. Jeesus sanoi: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:44.) Jumala kutsuu vieläkin lapsen uskon kadottaneita, eksyneitä lampaitaan, maailman keskeltä valtakuntaansa. Jumalan valtakunnasta saarnataan Pyhän Hengen vaikutuksesta armoevankeliumia jokaiselle uskolla vastaanotettavaksi. Jumalan sana kehottaa luopumaan synnistä ja tarttumaan Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen.
Jumalan vastustajan lupaukset ovat petollisia. Niihin ei kannata uskoa. Paholainen kiusasi Jeesusta lupaamalla hänelle kaiken maailman loiston ja kunnian, jos Jeesus kumartaisi häntä. Jeesus torjui tuon valhelupauksen Jumalan kirjoitettuun sanaan vedoten. Jumalan sanan lupaukset pitävät, eikä niitä tarvitse epäillä. Jumala on luvannut antaa lapsilleen kaikki ajallisen elämän tarpeet ja kerran ikuisen elämän taivaassa. Näihin lupauksiin saa turvallisesti kiinnittyä uskon kautta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys