Las­se Ju­ti­la

Sa­dat­tu­han­net suo­ma­lai­set lot­to­a­vat vii­kot­tain. Ra­ha­pe­leis­sä hou­kut­taa lu­paus äk­ki­ri­kas­tu­mi­ses­ta. Pe­lei­hin osal­lis­tu­jat us­ko­vat, et­tä pää­voit­to toi­si kai­vat­tua on­nea ja hel­po­tus­ta elä­mään. Ra­ha­pe­lei­hin liit­ty­vä lu­paus on hou­kut­te­le­va, mut­ta vaa­ral­li­nen. Pal­kin­non voi saa­vut­taa vain voit­ta­ja, muut me­net­tä­vät sen min­kä ovat pe­laa­mi­seen si­joit­ta­neet. Hä­vin­neet pet­ty­vät, mut­ta loh­dut­tau­tu­vat usein us­ko­mal­la, et­tä seu­raa­val­la kier­rok­sel­la voit­to voi­si osua omal­le koh­dal­le. Näin ra­ha­pe­lit voi­vat van­gi­ta ih­mi­sen ja vie­dä on­nen si­jas­ta epä­toi­von ja ah­dis­tuk­sen kier­tee­seen.

Ju­ma­lan sana va­roit­taa ta­voit­te­le­mas­ta maal­lis­ta rik­kaut­ta. Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­set ei­vät lu­paa ih­mi­sel­le äk­ki­ri­kas­tu­mis­ta, vaan pal­jon kes­tä­väm­pää on­nea. Vuo­ri­saar­nas­saan Jee­sus opet­ti, et­tei ku­kaan voi pal­vel­la kah­ta her­raa. Ih­mi­nen ei voi pal­vel­la sekä Ju­ma­laa et­tä mam­mo­naa. Myös Jee­suk­sen ope­tus­lap­set kai­pa­si­vat on­nea ja hel­po­tus­ta elä­mään­sä. Jee­sus opet­ti heil­le, mil­lai­nen on on­nel­li­nen ih­mi­nen: ”Au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta mur­heel­li­set: he saa­vat loh­du­tuk­sen. Au­tu­ai­ta kär­si­väl­li­set: he pe­ri­vät maan.” (Matt. 5:3–5.)

Roo­ma­lais­kir­jees­sä Paa­va­li opet­taa, et­tä ”lu­paus ja us­ko kuu­lu­vat yh­teen sitä var­ten, et­tä kaik­ki oli­si ar­moa” (Room. 4:16). Ju­ma­la lu­pa­si Ab­ra­ha­mil­le ja hä­nen jäl­ke­läi­sil­leen mit­taa­mat­to­man pe­rin­nön. Ab­ra­ham us­koi Ju­ma­lan lu­pauk­seen, ja Ju­ma­la kat­soi hä­net van­hurs­kaak­si. Tuo lu­paus täyt­tyi Jee­suk­sen syn­ty­män, syn­nit­tö­män elä­män, uh­ri­kuo­le­man ja ylös­nou­se­mi­sen kaut­ta. Jee­sus täyt­ti sen lu­pauk­sen, jon­ka Ju­ma­la oli an­ta­nut jo pa­ra­tii­sis­sa en­sim­mäi­sel­le ih­mis­pa­ril­le syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen. Hän oli se ih­mi­nen, joka ku­kis­ti kuo­le­mal­laan kuo­le­man val­lan.

Jee­suk­sen so­vi­tus­työ kos­kee kaik­kia ih­mi­siä. Sen voi omis­taa us­kol­la, yk­sin ar­mos­ta. Elä­vä us­ko on lah­ja, jon­ka jo­kai­nen ih­mi­nen saa syn­ty­mä­lah­ja­na. Moni ka­dot­taa tuon lap­sen us­kon syn­nin seu­rauk­se­na. Jee­sus sa­noi: ”Ei ku­kaan voi tul­la mi­nun luok­se­ni, el­lei Isä, joka mi­nut on lä­het­tä­nyt, vedä hän­tä. Sen, joka tu­lee, minä he­rä­tän vii­mei­se­nä päi­vä­nä.” (Joh. 6:44.) Ju­ma­la kut­suu vie­lä­kin lap­sen us­kon ka­dot­ta­nei­ta, ek­sy­nei­tä lam­pai­taan, maa­il­man kes­kel­tä val­ta­kun­taan­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­taan Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta ar­mo­e­van­ke­liu­mia jo­kai­sel­le us­kol­la vas­taa­no­tet­ta­vak­si. Ju­ma­lan sana ke­hot­taa luo­pu­maan syn­nis­tä ja tart­tu­maan Ju­ma­lan ar­moon ja an­teek­si­an­ta­muk­seen.

Ju­ma­lan vas­tus­ta­jan lu­pauk­set ovat pe­tol­li­sia. Nii­hin ei kan­na­ta us­koa. Pa­ho­lai­nen kiu­sa­si Jee­sus­ta lu­paa­mal­la hä­nel­le kai­ken maa­il­man lois­ton ja kun­ni­an, jos Jee­sus ku­mar­tai­si hän­tä. Jee­sus tor­jui tuon val­he­lu­pauk­sen Ju­ma­lan kir­joi­tet­tuun sa­naan ve­do­ten. Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­set pi­tä­vät, ei­kä nii­tä tar­vit­se epäil­lä. Ju­ma­la on lu­van­nut an­taa lap­sil­leen kaik­ki ajal­li­sen elä­män tar­peet ja ker­ran ikui­sen elä­män tai­vaas­sa. Näi­hin lu­pauk­siin saa tur­val­li­ses­ti kiin­nit­tyä us­kon kaut­ta.