Joi­den­kin van­hem­pien kris­tit­ty­jen ta­pa­na on teh­dä nuo­rem­mil­le suo­ra ky­sy­mys: on­ko si­nul­la syn­nit an­teek­si?

Suo­ra ky­sy­mys ei jätä ke­tään kyl­mäk­si, vaan saat­taa jää­dä mie­leen pit­käk­si ai­kaa. Se muis­tut­taa jopa läpi elä­män sii­tä, mikä on elä­mäm­me tär­kein asia.

Rip­pi­kou­lus­sa mo­net ovat op­pi­neet kris­ti­no­pin en­sim­mäi­sen py­kä­län: Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia. Tämä lau­se on voi­nut oh­ja­ta koko rip­pi­kou­lu­ai­kaa ja myös myö­hem­pää elä­mää. Se on kuin kul­ta­kir­jai­min pai­net­tu si­sim­pään muis­tut­ta­maan sii­tä, et­tä on tär­ke­ää omis­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­mus ja Ju­ma­lan rau­ha omal­la sy­dä­mel­lä.

Hä­nen haa­van­sa pa­ran­ta­vat

Us­kon kaut­ta omis­tam­me täy­del­li­sen so­vi­tuk­sen, jon­ka Jee­sus on teh­nyt syn­tiem­me edes­tä. Il­man Kris­tuk­sen vi­at­to­man ve­ren vuo­da­tus­ta ei ole syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä Kris­tuk­sen ve­res­sä meil­lä on lu­nas­tus ja rik­ko­mus­tem­me an­teek­si­an­to. Näin Ju­ma­la an­taa ar­mon­sa rik­kau­den tul­la run­saa­na osak­sem­me. (Ef. 1:7–8.)

An­teek­si­an­ta­muk­sen edel­ly­tys on, et­tä me syn­ti­set ih­mi­set kään­nym­me pa­ran­nuk­seen ja otam­me us­kos­sa vas­taan Jee­suk­sen val­mis­ta­man pe­las­tuk­sen.

Opim­me tun­te­maan rak­kaan Va­pah­ta­jam­me hä­nen haa­vois­taan. Kun epäi­le­vä Tuo­mas sai kos­ke­tel­la Jee­suk­sen haa­vo­ja, hän huu­dah­ti: ”Mi­nun Her­ra­ni ja mi­nun Ju­ma­la­ni!” (Joh. 20:28).

Va­pah­ta­jam­me kär­si ran­gais­tuk­sen syn­neis­täm­me, jot­ta meil­lä oli­si rau­ha. Hä­nen haa­vo­jen­sa kaut­ta olem­me pa­ran­ne­tut (Jes. 53:5). Näin Jee­sus on tul­lut meil­le tu­tuk­si ja rak­kaak­si.

An­teek­si­an­ta­muk­sen siu­naus

Ju­ma­lan sa­nan ope­tus syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta tar­koit­taa sitä, et­tä Ju­ma­la pääs­tää syn­ti­sen ih­mi­sen kuo­le­man ot­tees­ta ja sep­pe­löi hä­net ar­mol­la ja rak­kau­del­la. Sy­dä­meen tu­lee uu­si opet­ta­ja ja loh­dut­ta­ja, Pyhä Hen­ki.

An­teek­si­an­ta­mus va­paut­taa taak­ko­jen ja kuor­mien al­ta Ju­ma­lan lap­sen va­pau­teen. Ai­kam­me psy­ko­lo­gia ko­ros­taa an­teek­si­an­ta­muk­sen mer­ki­tys­tä ih­mi­sen hen­ki­sel­le hy­vin­voin­nil­le. Se on pa­ras lää­ke avi­o­lii­ton krii­sei­hin ja ih­mis­suh­de­on­gel­miin.

Tär­kein­tä ih­mi­sel­le on saa­da syn­nit an­teek­si. Ne voi saa­da an­teek­si evan­ke­liu­mis­sa, jota Ju­ma­lan lap­set Py­hän Hen­gen voi­mas­ta saar­naa­vat. Jee­sus lä­het­ti oman­sa saar­naa­maan syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta kai­kil­le luo­duil­le. (Mark. 16:15.) Evan­ke­liu­min us­ko­mi­sen myö­tä saa­tu elä­vä us­ko he­rät­tää ih­mi­ses­sä rak­kau­den Ju­ma­laan ja toi­siin ih­mi­siin.

Us­kos­sa va­el­ta­mi­nen

An­teek­si­an­ta­mus on vält­tä­mä­tön hen­gel­li­sel­le elä­mäl­le, niin kuin ruo­ka ruu­miil­lem­me. Ju­ma­la an­taa voi­man luo­pua syn­nis­tä ja ol­la kuu­li­ai­nen Ju­ma­lal­le ja hä­nen sa­nal­leen.

Kris­tuk­sen rak­kaus kut­suu mei­tä va­el­ta­maan val­keu­des­sa, jos­sa Ju­ma­lan lap­sil­la on yh­teys kes­ke­nään ja jos­sa Jee­suk­sen Kris­tuk­sen veri puh­dis­taa kai­kes­ta syn­nis­tä (1. Joh. 1:7). Siel­lä, mis­sä on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus, siel­lä on elä­mä ja au­tuus. Au­tu­aat ovat ne, joi­den syn­nit ovat an­teek­si­an­ne­tut (Ps. 32:1).

Pek­ka Kyl­lö­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.7.2014.

Kuva: Jaak­ko Kos­ke­lo