JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kuulunko Karjalan heimoon?

Nykyiset blogit
6.12.2021 6.00

Juttua muokattu:

1.12. 11:53
2021120111534620211206060000

Pau­li Määt­tä

”Sil­loin ei enää aa­mu­yös­tä pal­jon nu­kut­ta­nut. Päi­vän val­je­tes­sa ko­koi­lim­me mitä voim­me mu­kaam­me ot­taa. Mil­lään en oli­si vie­lä läh­te­nyt, mut­ta täy­tyi. Me­nin pyö­räl­lä Kä­ki­sal­meen. Se mat­ka oli sit­ten ras­kas­ta, en­kä ol­lut näh­dä­kään mi­tään, sil­lä it­ku sil­mä­ni su­men­ti. Ko­ton­ta otin kau­niim­mat ku­kat rin­taa­ni muis­tok­si”.

Näin kir­joit­ti äi­ti­ni päi­vä­kir­jaan­sa 20.9.1944. Ra­kas koti Kar­ja­lan Py­hä­jär­vel­lä, Laa­to­kan ran­nal­la oli jä­tet­tä­vä vii­mei­sen ker­ran. Voi vain ku­vi­tel­la, mi­ten pal­jon su­rua ja ah­dis­tus­ta noi­hin ri­vei­hin si­säl­tyy. Sota-ajal­ta pe­riy­ty­neet päi­vä­kir­ja­mer­kin­nät vie­vät ai­ka­mat­kal­le äi­din nuo­ruu­teen tuo­na vai­ke­a­na ai­ka­na.

Ai­ka­mat­ka al­kaa Yli­tor­ni­on kan­sa­no­pis­tos­ta. Per­he oli tal­vi­so­dan jäl­jil­tä eva­kos­sa. Ko­tia ei oi­kein ol­lut, mut­ta opis­to­ko­ti muo­dos­tui si­tä­kin mer­kit­tä­väm­mäk­si. Opis­ton jäl­keen piti men­nä töi­hin. Jat­ko­so­dan alet­tua ta­pah­tui ih­me: Kar­ja­la saa­tiin mel­ko no­pe­as­ti ta­kai­sin. Kar­ja­lai­set läh­ti­vät ko­ti­kon­nuil­le heti, kun se oli mah­dol­lis­ta.

Pian tuli tie­to, et­tä koti oli säi­ly­nyt eh­jä­nä, ai­no­as­taan ou­don vä­ri­set sei­nä­pa­pe­rit oli­vat il­mes­ty­neet tu­paan. Lä­hes koko muu per­he pää­si muut­ta­maan, mut­ta äi­ti­ni oli kiin­ni pal­ve­lus­pai­kas­sa. Vas­ta seu­raa­va­na vuon­na äi­ti­kin pää­si Kar­ja­laan. Pian oli kui­ten­kin läh­det­tä­vä emän­tä­kou­luun Sa­von­lin­naan. Lä­hes päi­vit­täin äi­ti kir­joit­taa kai­pauk­ses­taan ko­ti­seu­dul­le. Ke­vääl­lä 1944 kou­lu lop­pui, ja äi­ti oli­kin sit­ten ko­to­na ai­na tuo­hon vii­mei­seen mah­dol­li­seen päi­vään as­ti.

Vaik­ka rin­ta­ma oli lä­hel­lä ja toi­si­naan kuu­lui tyk­kien jyly, yri­tet­tiin elää nor­maa­lia elä­mää. Ome­na­pui­ta is­tu­tet­tiin ja kas­vi­maa­ta ja kuk­ka­penk­ke­jä lai­tet­tiin. Laa­to­kal­la käy­tiin ka­las­sa, vaik­ka toi­si­naan tuli äk­ki­läh­tö. Jos nä­kyi hä­vit­tä­jä tai syök­sy­ve­ne, oli ver­kot hei­tet­tä­vä me­ne­mään ja yri­tet­tä­vä eh­tiä lä­him­pään suo­jaan. Jos­kus vi­hol­li­nen pom­mit­ti lä­heis­tä Sor­tan­lah­tea. Myös so­ti­lai­ta liik­kui ky­län rai­til­la pal­jon.

Päi­vä­kir­jois­ta voi pää­tel­lä, kuin­ka us­ko­na­si­at oli­vat usein läs­nä. Jo­kai­nen koh­taa­mi­nen saat­toi ol­la vii­mei­nen. Vaik­ka oma heik­kous pai­noi, yri­tet­tiin us­ko­na­si­oi­ta kir­kas­taa su­ku­lai­sil­le ja muil­le­kin. Suu­ri suru oli, jos jon­kun tu­tun elä­mä päät­tyi il­man tätä suu­rin­ta lah­jaa. Toi­saal­ta mo­nen läh­töön liit­tyi myös kul­ta­reu­nus: hän pää­si iä­i­seen iloon.

Var­sin­kin Kan­nak­sel­la seu­ro­ja oli har­voin. Iloa tuot­ti­vat us­ko­vai­set so­ti­laat, jot­ka kä­vi­vät ter­veh­ti­mäs­sä. Kir­jei­tä kir­joi­tet­tiin pal­jon. Nii­tä tuli ja läh­ti jopa usei­ta sa­ma­na päi­vä­nä. Voi pää­tel­lä, et­tä si­säl­tö oli sy­väl­li­sem­pi kuin vies­tit ny­ky­a­jan emo­ji-ai­ka­na. Kir­jei­tä kir­joi­tet­tiin su­ku­lai­sil­le ja ys­tä­vil­le ja jopa kan­nus­tus­kir­jei­tä lä­hes tun­te­mat­to­mil­le so­ti­lail­le rin­ta­mal­le.

Päi­vä­kir­jois­sa on mai­nin­to­ja myös maa­il­man­ta­pah­tu­mis­ta. Sta­ling­ra­din mo­tin ai­kaan äi­dil­le he­rää epäi­lys. Täs­sä ei eh­kä käy­kään hy­vin. Voi ol­la, et­tä jou­dum­me taas jät­tä­mään Kar­ja­lan.

Äi­ti ikä­vöi Kar­ja­laa koko lop­pu­e­lä­män­sä ajan, vaik­ka ei sii­tä pal­jon pu­hu­nut­kaan. Kar­ja­lan kun­nail­la -lau­lua oli jos­kus lii­an vai­kea kuun­nel­la. Hän yrit­ti kas­vat­taa Kuu­sa­mos­sa ome­na­pui­ta, mut­ta ne pa­lel­tui­vat ai­na kuo­li­aik­si. Lap­se­na saim­me syö­dä pii­ra­koi­ta ja eri­lai­sia sie­ni­ruo­kia.

Kar­ja­lan hei­mo on vuo­si­sa­to­jen ai­ka­na saa­nut tun­tea ra­jan ki­rot ja edut. Val­ta on vaih­tu­nut, mut­ta väki on py­sy­nyt pai­koil­laan, pait­si 80 vuot­ta sit­ten. Esi-isä­ni ovat käy­neet myy­mäs­sä ka­laa Pie­ta­rin to­reil­la. Nyt äi­din ai­kai­set ome­na­puut on kaa­det­tu ja ti­lal­le on ra­ken­net­tu pie­ta­ri­lais­ten ke­sä­a­sun­to­ja. Kak­si ker­taa olen pääs­syt käy­mään äi­din ko­ti­pai­kal­la. Ko­ti­ta­lo oli hä­vin­nyt, mut­ta syn­ty­mä­pai­kas­sa asut­tiin edel­leen.

Toi­sel­la ret­kel­lä enot heh­kut­ti­vat koko mat­kan ajan, kuin­ka Laa­tok­ka oli mah­dot­to­man hyvä ka­la­ve­si. Ker­ran­kin saa­tiin sa­ma­na päi­vä­nä 700 ki­loa ka­laa. Pää­sim­me käy­mään van­has­sa ka­la­ran­nas­sa. Ka­la­sau­nan poh­ja oli edel­leen tun­nis­tet­ta­vis­sa. Ran­taan tuli ve­nä­läi­nen ka­las­ta­ja Laa­to­kal­ta. Pää­sim­me jut­te­le­maan. Hän ker­toi, kuin­ka Laa­tok­ka on eri­tyi­sen hyvä ka­la­ve­si. Ker­ran­kin hän sai 700 ki­loa ka­laa yh­te­nä päi­vä­nä.

So­dan jäl­keen kar­ja­lan hei­moa ei sul­lot­tu pa­ko­lais­lei­reil­le, vaan sil­le an­net­tiin uu­det elin­mah­dol­li­suu­det. Ei edes pu­hut­tu pa­ko­lai­sis­ta vaan siir­to­vä­es­tä. Useim­mat oli­vat maan­vil­je­li­jöi­tä. Heil­le osoi­tet­tiin maa­ta, jo­hon saat­toi ra­ken­taa ja rai­va­ta pel­to­ja. Kar­ja­lai­set pää­si­vät ra­ken­ta­maan omaa elä­mään­sä.

Hei­mon vai­ku­tus koko Suo­men ke­hit­ty­mi­sel­le on ol­lut suu­ri. Aloit­ta­es­sa­ni työ­u­raa­ni met­sä­hal­li­tuk­ses­sa van­hat kol­le­ga­ni ker­toi­vat kau­hu­ta­ri­noi­ta, kuin­ka asu­tus­hal­li­tuk­sen mie­het tu­li­vat ja vei­vät val­ti­on mai­ta ja met­siä siir­to­lais­ten käyt­töön. Ei aut­ta­nut, vaik­ka kuin­ka yrit­ti ha­ra­ta vas­taan. Suo­mi on eh­kä ai­noa maa, joka hoi­ti ko­dit­to­mik­si jou­tu­neet näin hie­nos­ti uu­den elä­män al­kuun.

He­rää ky­sy­mys, mitä kar­ja­lai­suus mi­nul­le mer­kit­see. On­ko se vain äi­din päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jä? Toi­si­naan ku­vit­te­len, mil­lai­nen Kar­ja­la oli­si, jos Luo­ja oli­si an­ta­nut his­to­ri­an kul­kea toi­sin. Kar­ja­la oli­si vi­reä ja kan­sain­vä­li­nen maa­kun­ta. Vii­pu­ri kil­pai­li­si Hel­sin­gin kans­sa Suo­men yk­kös­pai­kas­ta.

Sil­miin piir­tyy Kar­ja­lan pel­lot ja kuk­ku­lat ja nii­den vä­lis­sä siin­tä­vät jär­vien se­lät, kruu­nu­na jyl­hä ja ar­vaa­ma­ton Laa­tok­ka. Kar­ja­lai­set ovat su­lau­tu­neet mui­hin suo­ma­lai­siin. Si­teet van­haan ko­ti­seu­tuun vä­he­ne­vät, kun siel­lä elä­neet siir­ty­vät ajan ra­jan taak­se. Mur­ret­ta ei enää juu­ri tun­nis­ta. Eh­kä kui­ten­kin pe­rin­tö­nä olen saa­nut jo­tain kar­ja­lai­suu­des­ta: iloi­suut­ta, leik­ki­mie­li­syyt­tä, ha­lua ko­keil­la kaik­kea uut­ta.

Toi­nen ky­sy­mys tu­lee vas­taan, kun miet­tii suh­tau­tu­mis­ta ny­ky­a­jan pa­ko­lai­suu­teen. Työ­pe­räi­seen maa­han­muut­toon on eh­kä hel­pom­pi suh­tau­tua. Joi­den­kin asi­an­tun­ti­joi­den mu­kaan em­me tu­le­vai­suu­des­sa edes tule toi­meen il­man näi­tä uu­sia ah­ke­ria kä­siä. Mut­ta en­tä var­si­nai­set pa­ko­lai­set? Nä­en­kö heis­sä lä­him­mäi­sen, joka on jou­tu­nut pa­ke­ne­maan ko­ti­seu­dul­taan ja juu­ril­taan, su­vun kes­kel­tä et­sien ta­hoa, joka suos­tui­si ot­ta­maan vas­taan. Heil­lä ei ole asu­tus­hal­li­tus­ta tu­ke­na. Vai nä­en­kö heis­sä muu­ka­lai­sen, joka pyr­kii osin­goil­le sii­tä hy­väs­tä, jota minä ja me olem­me vuo­sien ja vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na ra­ken­ta­neet?

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.