Joni Vik­ki

On­ko mi­nul­la voi­ma­va­ro­ja läh­teä tä­hän teh­tä­vään? Poh­din teh­tä­vän tuo­maa kuor­maa, kun sain pyyn­nön läh­teä ra­ken­ta­maan Su­vi­seu­ro­jen net­ti­si­vu­ja ja ar­ki tun­tui kii­rei­sel­tä.

Het­ken asi­aa poh­dit­tu­a­ni mie­lee­ni he­rä­si elä­väs­ti muis­to­ja ai­em­mis­ta Su­vi­seu­rois­ta. Pik­ku­poi­ka­na isän mu­ka­na jär­jes­tyk­sen­val­von­nas­sa, lii­ken­tee­noh­jauk­ses­sa, päi­vys­tä­mäs­sä tank­kau­sa­se­mal­la, trak­to­rin kyy­dis­sä. Po­ris­sa pur­ku­tal­kois­sa. Seu­raa­va­na vuon­na Ää­ne­kos­kel­la ra­ken­ta­mas­sa ra­vin­to­la­ka­tos­ta, kun tut­tu­ja, iloi­sia kas­vo­ja vi­li­si seu­ra­ken­tän ra­ken­nus­töis­sä. Pan­de­mia-ai­ka­na strii­maa­mas­sa Su­vi­seu­ro­ja Reis­jär­ven opis­ton au­di­to­ri­os­sa.

Aja­tus­ten kul­ku päät­tyi Lo­pen Su­vi­seu­roi­hin, jois­sa pää­sin mu­kaan päi­vit­tä­mään net­ti­si­vu­ja. Nyt oli­si taas mah­dol­li­suus osal­lis­tua sa­mai­seen teh­tä­vään. Ei­vät nämä teh­tä­vät ole kyl­lä kos­kaan uu­vut­ta­neet, päin­vas­toin – niis­tä on saa­nut voi­maa ja iloa mo­nin ver­roin ta­kai­sin, ajat­te­len sa­mal­la, kun vas­taan mi­nul­le esi­tet­tyyn pyyn­töön myön­tä­väs­ti.

Su­vi­seu­ra­työs­sä on val­ta­vas­ti mie­len­kiin­toi­sia teh­tä­viä. Osaan teh­tä­vis­tä tar­vi­taan eri­tyi­so­saa­mis­ta, ku­ten täs­sä mi­nun teh­tä­väs­sä­ni net­ti­si­vuo­saa­mis­ta tai seu­ra­ken­tän tur­val­li­suu­den val­vo­mi­ses­sa jär­jes­tyk­sen­val­vo­ja­kort­tia. Su­vi­seu­ra­työ­hön liit­ty­en jär­jes­te­tään myös kurs­se­ja, jois­sa saa tu­kea ja opas­tus­ta usei­siin teh­tä­viin. Net­ti­si­vu­jen te­ke­mis­tä siel­lä ei kui­ten­kaan opi, ja jot­kut teh­tä­vis­tä ovat­kin sel­lai­sia, joi­hin osaa­mi­nen saat­taa löy­tyä esi­mer­kik­si työn tai har­ras­tu­nei­suu­den kaut­ta. Kai­kis­sa teh­tä­vis­sä on kui­ten­kin käy­tet­tä­vis­sä laa­ja tu­ki­verk­ko, jos­ta löy­tää tar­vit­ta­es­sa apu­ja. It­se­kin olen pääs­syt ky­se­le­mään neu­vo­ja ja saa­nut sitä kaut­ta op­pia. Näin rei­lu pa­ri­kymp­pi­sen sil­min kat­sot­tu­na vie­lä eh­tii myös op­pia pal­jon uut­ta.

Jär­jes­te­ly­teh­tä­väs­sä pää­see kat­so­maan ikään kuin pie­nes­tä kur­kis­tu­sik­ku­nas­ta tuo­ta val­ta­vaa työ­jouk­koa, jota tar­vi­taan Su­vi­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­seen. Muis­tan, kun edel­lis­ker­ran me­nin vas­tuu­teh­tä­vän jäl­keen is­tu­maan voi­mak­kaan lau­lun täyt­tä­mään seu­ra­telt­taan. Mie­len täyt­ti kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä jo­kai­sel­le oli an­net­tu voi­mia suo­rit­taa oma teh­tä­vän­sä tuos­sa suu­res­sa tal­koo­voi­min pys­ty­te­tys­sä su­vi­seu­ra­kau­pun­gin ih­mees­sä.

Li­sään Su­vi­seu­ro­jen net­ti­si­vuil­le tun­nus­lau­seen ”Olen­ko minä si­nul­le ra­kas?”. Kyl­lä­pä se on osu­va ky­sy­mys. On­nek­si saan ol­la ker­to­mas­sa tätä ilois­ta vies­tiä Su­vi­seu­ro­jen net­ti­si­vu­jen kaut­ta, kun jos­tain syys­tä sitä muu­ten usein ar­kai­lee pu­hua us­kon asi­ois­ta jul­ki­ses­ti ää­neen. Nämä ovat kyl­lä maa­il­man tär­keim­piä työ­teh­tä­viä. Tun­tuu taas tur­val­li­sel­ta val­mis­tel­la en­si ke­sän Su­vi­seu­ro­ja ja pal­vel­la tu­han­sia seu­ra­vie­rai­ta ver­kon vä­li­tyk­sel­lä.

Joku näi­hin tal­koo­teh­tä­viin ajaa ai­na uu­des­taan. Ju­ma­lan rak­kaus on niin val­ta­van suur­ta, et­tä se saa unoh­ta­maan mur­heet ja an­taa voi­maa ar­jen het­kiin. Kun saa it­se ko­kea us­kon syn­nyt­tä­män rau­han sy­dä­mel­lä, ym­mär­tää, kuin­ka tär­keis­tä asi­ois­ta on kyse ja ha­lu­aa ol­la tu­ke­mas­sa tätä työ­tä. Sil­ti vä­lil­lä saat­taa unoh­taa, mitä var­ten näi­tä teh­tä­viä hoi­de­taan. Sil­loin olen muis­tu­tel­lut it­sel­le­ni, et­tä jo­kai­nen työ­teh­tä­vä ede­saut­taa maa­il­man tär­keim­män vies­tin ja­ka­mis­ta. Täl­lä työl­lä on mit­taa­mat­to­man suu­ri mer­ki­tys.

Pa­ras­ta on, et­tä näi­tä tal­koo­hom­mia saa ai­na teh­dä mui­den ilois­ten kas­vo­jen kans­sa. Kai­kil­la on vil­pi­tön halu aut­taa ja edis­tää yh­teis­tä pää­mää­rää. Kun pit­kin vuot­ta ko­koon­num­me kurs­sil­le, ko­kouk­seen tai soit­te­lem­me, sii­nä saa ai­na tuu­lah­duk­sen su­vi­seu­ra­tun­nel­maa. Tun­tuu näin tal­vi­sis­sa säis­sä etuo­i­keu­te­tul­ta naut­tia vas­tuu­teh­tä­väs­sä tuos­ta ke­säi­sen läm­pi­mäs­tä tun­te­muk­ses­ta.

Toi­von, et­tä tä­män teks­tin lu­ki­ja saa osan­sa täs­tä sy­dän­tä läm­mit­tä­väs­tä, tur­val­li­ses­ta tun­nel­mas­ta. Saat ko­kea it­se­si ter­ve­tul­leek­si Pu­das­jär­ven Su­vi­seu­roi­hin ih­met­te­le­mään mit­ta­via jär­jes­te­ly­jä ja nii­den ta­ka­na vai­kut­ta­vaa ilois­ta vies­tiä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, jo­hon jo­kai­sel­la on mah­dol­li­suus liit­tyä asu­maan. Kesä lä­hes­tyy no­pe­am­min kuin osaa odot­taa­kaan.