JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Uskon, toivon ja rakkauden keskellä ohut tumma raita

Nykyiset blogit
25.9.2022 6.15

Juttua muokattu:

23.9. 11:29
2022092311291920220925061500

Mark­ku Ka­mu­la

Jos elä­mä tu­los­tui­si ma­tok­si, per­heem­me ku­lu­neen vuo­den ku­del­maan oli­si tul­lut pal­jon iloi­sia ja läm­pöi­siä rai­to­ja ja vä­hän tum­maa­kin sä­vyä.

Vii­me vuo­den ly­him­pi­nä päi­vi­nä, kynt­ti­löi­den ja jou­lu­va­lo­jen tuik­kees­sa, saim­me per­heen What­sApp-ryh­mään ku­van, joka ker­toi kai­ken oleel­li­sen. Kak­si kät­tä toi­sis­taan kiin­ni pi­tä­en, mo­lem­pien ni­met­tö­mis­sä kul­tai­set sor­muk­set! On­nel­li­set nuo­ret, roh­ke­as­ti ja luot­ta­vai­ses­ti eteen­päin kat­so­en, oli­vat päät­tä­neet sol­mia avi­o­lii­ton! He jul­kai­si­vat ai­ko­muk­sen­sa kih­lau­tu­mal­la.

Kih­la­jai­sia pää­sim­me viet­tä­mään voi­mas­sa ol­lei­den ko­koon­tu­mis­ra­joi­tus­ten la­kat­tua ke­vät­tal­vel­la. On­nen mää­rä vain li­sään­tyi, kun kih­la­jai­sia tu­li­kin tup­las­ti! Myös toi­nen seu­rus­te­le­va nuo­rem­me il­moit­ti ai­keis­taan avi­oi­tua! Niin­pä kih­la­jai­sia vie­tet­tiin sekä hel­mi­kuus­sa et­tä huh­ti­kuus­sa. Mat­toon ku­dot­tiin kel­tais­ta ja pu­nais­ta vuo­ron pe­rään au­rin­gon kie­ries­sä tai­vaal­la yhä ylem­mäs! Vain pit­kän per­jan­tain mus­ta het­ki oli vä­lis­sä, mut­ta se­kin mur­tui no­pe­as­ti pää­si­äi­sen rie­muun.

Lu­mien su­la­mi­sen ai­koi­hin iloit­tiin tu­le­vis­ta häis­tä. Yk­si mu­ka­va asia meil­le oli täs­sä vai­hees­sa sul­ha­sen van­hem­piin ja per­hee­seen tu­tus­tu­mi­nen. Ke­vään ede­tes­sä saim­me osal­lis­tua use­an vii­kon ajan juh­lien suun­nit­te­luun, odo­tim­me nii­tä kaik­ki. Ko­ti­jou­koil­le jäi ihan mu­ka­vas­ti jär­jes­te­ly­teh­tä­viä, jot­ka hui­pen­tui­vat häi­tä edel­tä­vään il­taan. It­se keit­te­lin jäl­ki­ruo­ka­kiis­se­liä ja ki­nus­ki­kuor­ru­tet­ta ja seu­rai­lin sa­mal­la tal­koo­vä­en ilois­ta hyö­ri­nää. Isol­la po­ru­kal­la saa no­pe­as­ti ja pal­jon ai­kai­sek­si! Var­si­nai­nen juh­la­päi­vä oli juu­ri niin mu­ka­va kuin ol­la voi. Kau­nis sää, juh­la­va kirk­ko, juh­li­vien su­ku­jen yh­teis­ku­vat, vih­ki­mi­nen, juh­la-ate­ria, seu­ra­pu­he, su­ku­lais­ten ja ys­tä­vien lem­pe­ät muis­te­lut, kau­niit mu­siik­kie­si­tyk­set, juh­la­kah­vit – näil­lä saat­te­lim­me rak­kaat nuo­rem­me yh­tei­sel­le tai­pa­leel­le. Ja taas il­ta­yös­tä sii­voi­lim­me pai­kat kun­toon. Vaik­ka jal­ko­ja jo pai­noi, mie­li oli ke­veä vie­lä mo­ne­na päi­vä­nä. Ar­vaat­te kyl­lä, mitä vä­re­jä täs­tä jäi!

Seu­raa­vaa ma­ton pät­kää oli ku­dot­tu kol­me vuot­ta. En­nen iloi­sin­ta hui­pen­nus­ta sii­hen oli ker­ty­nyt har­mai­ta vä­sy­aa­mu­ja, si­ni­siä oi­val­lus­ran­tu­ja, val­koi­sia tyh­jiä het­kiä, mus­tan­pu­hu­via hyl­sy­kais­ta­lei­ta ja muu­ta­ma kii­tet­tä­vän kel­tai­nen. Ja niin te­ho­se­koit­ti­met ja vat­kai­met aloit­ti­vat jäl­leen yh­teis­lau­lun­sa! Lis­to­ja laa­dit­tiin, kut­su­ja lai­tet­tiin ja eri­tyis­ruo­ka­va­li­oi­ta ky­sel­tiin – ja kaik­ki saa­tiin val­miik­si juh­laa var­ten. Par­haat pääl­lä mat­ka­sim­me Lah­den suur­hal­liin suu­ren jou­kon jat­ko­na. Reh­to­ri piti jä­me­rän pu­heen, sti­pen­dit ja­et­tiin par­hail­le ja val­koi­sen la­kin sai jo­kai­nen sii­hen oi­keu­tet­tu. La­ki­tuk­sen jäl­keen juh­lin­ta ei kui­ten­kaan jat­ku­nut meil­lä, vaan nuo­ren yli­op­pi­laan seu­rus­te­lu­ka­ve­rin ko­to­na! Saim­me taas tu­tus­tua iha­niin uu­siin ih­mi­siin! Vas­ta seu­raa­va­na päi­vä­nä oli mei­dän vuo­rom­me tar­jo­ta juh­la­kah­vit heil­le ja muil­le kut­su­tuil­le. Omat si­sa­ruk­set per­hei­neen, kum­mit ja lä­him­mät ys­tä­vät toi­vat ko­tiim­me läm­pöä ja yh­tei­syyt­tä. Tur­val­lis­ta mat­kaa elä­män seu­raa­val­le tai­pa­leel­le! Tä­hän tuli vih­re­ää rai­taa ker­to­maan luot­ta­muk­ses­ta tu­le­vaan sekä pu­nais­ta rak­kau­des­ta!

Kes­ki­ke­sän lä­hes­ty­es­sä unel­ma Su­vi­seu­roi­hin läh­te­mi­ses­tä al­koi muut­tua käy­tän­nön toi­mik­si. Yk­si jän­nää­mi­sen paik­ka oli sii­nä, syn­tyy­kö per­he­kun­tam­me seu­raa­va vau­va en­nen vai jäl­keen ju­han­nuk­sen? Pää­see­kö hän Su­vi­seu­roi­hin? Vau­va syn­tyi juu­ri ju­han­nuk­se­na, hän voi hy­vin ja per­he­kin voi hy­vin. Sii­tä huo­li­mat­ta van­hem­pien pää­tös kuu­los­ti sel­väl­tä – Su­vik­set jää­vät täl­lä ker­taa vä­liin, eh­kä is­kä käy päi­vä­sel­tään iso­jen sis­ko­jen kans­sa. Us­kal­sin epäil­lä vai­mol­le­ni ää­neen, et­tä kat­so­taan­pa mi­ten käy – tuo mies ei ole jät­tä­nyt Su­vi­seu­ro­ja kos­kaan vä­liin. Ja niin­hän se meni, et­tä pää­sim­me sy­lit­te­le­mään pik­kuis­ta hei­dän asun­to­vau­nul­leen ja koko per­he pär­jä­si seu­rois­sa ai­van mai­ni­os­ti use­am­man päi­vän. Näis­tä päi­vis­tä jäi muis­toi­hin sees­tei­siä vaa­le­an­si­ni­siä, vaa­le­an­pu­nai­sia ja lem­pe­än per­sik­kai­sia sä­vy­jä!

Sy­dän­ke­sän päi­vi­nä seu­ra­sim­me juh­lis­sam­me Jee­suk­sen kas­te­o­pe­tus­ta. En­sin saat­te­lim­me nuo­rem­me rip­pi­kou­luun – kah­dek­sas ker­ta mei­dän per­hees­säm­me. Mu­kaan oli pa­kat­tu ar­ki­tar­pei­den li­säk­si val­koi­nen pai­ta ja mus­ta hame. Rei­pas lei­ri­läi­nen jäi ys­tä­vien kes­kel­le, ja ys­tä­vien kes­kel­lä hä­net näim­me vii­kon jäl­keen lau­an­tai­na kir­kos­sa. Las­ta oli pyy­det­ty kas­vat­taa ru­kouk­sin ja evan­ke­liu­min siu­nauk­sen al­la, ja nyt hän tun­nus­ti jul­ki­ses­ti us­kon­sa ja osal­lis­tui en­sim­mäis­tä ker­taa it­se­näi­ses­ti eh­tool­li­sel­le. Il­ta­päi­väl­lä nuo­rem­me kum­mit ja muut lä­hei­set ko­koon­tui­vat ko­tiim­me. Juh­la­het­ki!

Seu­raa­va­na aa­mu­na su­ku­jen juh­la jat­kui. Ju­han­nuk­se­na syn­ty­nyt pie­no­kai­nen sai yl­leen pit­kän val­koi­sen me­kon ja ym­pä­ril­leen kaik­ki hän­tä kan­ta­vat kä­det. Isä ja äi­ti, isot sis­kot, iso­van­hem­mat, tä­te­jä ja kum­me­ja – kaik­ki me ru­koi­lim­me ja siu­na­sim­me hän­tä. Ja lap­sen isän äi­din isä kas­toi hä­net Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen. Kris­tuk­sen lah­joit­ta­ma val­koi­nen puh­taus ja kuk­kien vaa­le­an­pu­nai­set te­rä­leh­det ovat muis­tois­sam­me!

Syk­syn en­sim­mäis­ten merk­kien saa­pu­es­sa sain ta­va­ta rak­kaan ja hau­raak­si ha­per­tu­neen van­huk­sen, oman äi­ti­ni. Ha­la­sim­me lu­jas­ti ja siu­na­sim­me toi­si­am­me. Kirk­kaal­la ää­nel­lä hän sa­noi, et­tä jos ei tääl­lä ta­va­ta, niin ta­va­taan tai­vaas­sa. Ta­paa­mi­nen jäi vii­mei­sek­si. Vii­den päi­vän ku­lut­tua tu­li­vat en­ke­lit ja nou­ti­vat hä­nen sie­lun­sa.

Suu­rel­la jou­kol­la saat­te­lim­me rak­kaam­me ko­ti­kirk­koon siu­nat­ta­vak­si, sit­ten las­kim­me hä­net vii­mei­sel­le le­po­si­jal­le ja pei­tim­me hau­dan. Siel­lä hei­dän ruu­miin­sa ovat vie­rek­käin, isän ja äi­din, odot­ta­mas­sa Jee­suk­sen tois­ta tu­le­mis­ta ja ylös­nou­se­muk­sen aa­mua.

Yk­si ku­del­ma tuli val­miik­si, muis­tois­ta teh­ty, vä­hi­tel­len haa­lis­tu­va. Oma­ni on vie­lä kes­ken. Kai­pauk­sen mus­ta, ohut rai­ta erot­tuu us­kon, toi­von ja rak­kau­den rai­to­jen vie­rel­lä.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys