JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vä­liin­pu­to­a­ja

6.4.2021 7.05

Juttua muokattu:

26.3. 16:06
2021032616065120210406070500

Olen ihas­tel­lut, kuin­ka tänä pan­de­mi­an ai­ka­na on il­maan­tu­nut pal­jon IT-tai­to­ja ja -tai­ta­jia. Net­ti­seu­ro­ja ja li­vest­re­am-lä­he­tyk­siä tu­lee joka puo­lel­ta. Mei­dän­kin sii­o­nis­sa pi­det­tiin ko­di­nil­ta ne­tis­sä. Kaik­ki ta­pah­tuu hy­vin am­mat­ti­mai­ses­ti. Ei­pä oli­si täl­lais­ta voi­nut ku­vi­tel­la pari vuot­ta sit­ten!

Olen miet­ti­nyt, olen­ko syn­ty­nyt vää­rään ai­kaan tätä IT-maa­il­maa aja­tel­len. Edel­lis­ten su­ku­pol­vien ei tar­vin­nut näil­lä asi­oil­la it­se­ään vai­va­ta. Seu­raa­vil­la su­ku­pol­vil­la nuo ju­tut näyt­tä­vät su­ju­van kuin vet­tä vaan. Eh­kä olen yk­sin näi­den vai­vo­je­ni kans­sa. Vai­mo on pal­jon tai­ta­vam­pi. Hän on­kin mi­nua kak­si vuot­ta nuo­rem­pi. Nuo­rim­mai­nen tus­kas­tui vii­si­vuo­ti­aa­na isän­sä tou­huun – ja teki hom­mat it­se.

Työ­u­ra­ni al­koi lu­paa­vas­ti. Asi­at kir­joi­tet­tiin kä­sin pa­pe­ril­le. Sih­tee­ri, joka osa­si lu­kea kä­si­a­laa pa­rem­min kuin minä it­se, kir­joit­ti puh­taak­si tar­vit­ta­vat kir­jeet ja muis­ti­ot. Mut­ta sit­ten al­koi ta­pah­tua: Alus­sa oli ihan oma am­mat­ti­kun­ta, joka teki rei­kä­kort­te­ja jos­sa­kin pii­les­ke­le­vän ison ko­neen kä­si­tel­tä­väk­si. Sit­ten al­koi tul­la työ­pöy­dil­le pik­ku­ko­nei­ta.

Eh­kä mi­nul­la oli asen­ne­vam­ma kaik­keen uu­teen. Kun työ­pai­kal­le tu­li­vat uu­det hie­not kar­tan­pii­rus­tus­lait­teet, koko hen­ki­lö­kun­ta ke­rään­tyi nii­den ym­pä­ril­le nii­tä ihas­te­le­maan. Pait­si minä. Ko­neet tu­li­vat suu­ris­sa va­ne­ri­laa­ti­kois­sa. Pyö­rin nii­den ym­pä­ril­lä. Jos minä sai­sin nämä, ja sain­kin. Toi­ses­ta laa­ti­kos­ta tuli kom­pos­to­ri ja toi­ses­ta leik­ki­mö­kin kat­to­tuo­lit. Huk­ka­pa­lois­ta syn­tyi maa­li­vah­din mai­lo­jen la­po­ja.

Jos­sa­kin vai­hees­sa mi­nun­kin työ­pöy­däl­le­ni tuli kone, ja opin sitä jo­ten­kin käyt­tä­mään. Kun tuli on­gel­mia, saat­toi soit­taa tu­keen, mis­tä otet­tiin kone etä­hal­lin­taan. Nuo­li vain vi­lah­te­li ruu­dul­la ja sim­sa­la­bim, on­gel­ma oli rat­kais­tu.

Vii­mei­si­nä vuo­si­na ko­neet oli­vat lii­sat­tu­ja. Ne piti vaih­taa pa­rin kol­men vuo­den vä­lein ihan it­se. Lai­toin ka­len­te­riin vii­si päi­vää mer­kin­näl­lä "ko­neen vaih­ta­mi­nen". On­nek­si sii­hen ei men­nyt kuin kak­si ja puo­li päi­vää. Seit­se­män työ­ka­ve­ria kävi vuo­ro­tel­len aut­ta­mas­sa. Kun seu­raa­va ko­neen­vaih­to lä­hes­tyi, oli elä­ke­ai­ka­ni­kin lä­hes­ty­mäs­sä. Sain en­sin ly­kät­tyä vaih­toa kol­me kuu­kaut­ta ker­ral­laan. Sit­ten po­mon lu­val­la siir­tyi taas muu­ta­ma jak­so. Lo­pul­ta tar­vit­tiin tie­to­hal­lin­to­joh­ta­jan lupa. Hän­kin lu­pa­si, mut­ta lait­toi vies­tin: ”Kuu­le Pau­li. Si­nun täy­tyy ot­taa huo­mi­oon, et­tä ko­nee­si voi ha­jo­ta minä het­ke­nä hy­vän­sä”. Niin vain sel­vit­tiin eläk­keel­le ko­neen kans­sa.

Ko­ro­nai­ka­na ko­kouk­set ovat siir­ty­neet net­tiin. Asi­at ei­vät niin­kään jän­ni­tä, mut­ta se, mi­ten ko­kouk­siin pää­see si­sään! Ker­ran­kin mi­nut hei­tet­tiin tois­tu­vas­ti ulos, kun il­mes­tyin ko­kouk­seen ”vie­raa­na”. Jäl­keen­päin sain oh­jeet, kuin­ka tu­lee pai­naa sitä ja sitä nap­pia, niin hom­ma on­nis­tuu. Niin kuin on­nis­tui­kin.

Ei koko IT-ura­ni ole yh­tä synk­kyyt­tä. Mah­tuu sii­hen ai­na­kin yk­si huip­pu­koh­ta. Kun Neu­vos­to­liit­to ha­jo­si, pääs­tiin te­ke­mään yh­teis­työ­tä uu­den Ve­nä­jän kans­sa. Paa­na­jär­vel­le oli pe­rus­tet­tu uu­si kan­sal­lis­puis­to. Kä­vim­me siel­lä ja he kä­vi­vät tu­tus­tu­mas­sa ra­jan täl­lä puo­len. Kun naa­pu­rit nä­ki­vät tie­to­ko­nei­ta, he pyy­si­vät, et­tem­me­kö voi­si tuo­da heil­le­kin sel­lai­sen. Niin rah­ta­sim­me työ­ka­ve­ri­ni kans­sa yh­teis­työ­kump­pa­nin lah­joit­ta­man tie­to­ko­neen Pää­jär­vel­le. Olim­me kuin jou­lu­puk­ke­ja, kun pa­ket­te­ja avat­tiin. Vir­ta­kin saa­tiin lait­tei­siin.

Mut­ta sit­ten tuli on­gel­ma. Ko­neet oli­vat ajal­ta en­nen hii­ren kek­si­mis­tä. Nii­tä oh­jat­tiin ko­men­to­lau­sek­keil­la dir*.* ja niin edel­leen. Em­me muis­ta­neet yh­tään ko­men­toa. Ei aut­ta­nut muu, kuin lait­taa ko­neet ta­kai­sin pa­ket­tiin. Lu­pa­sim­me tul­la kuu­kau­den pääs­tä uu­del­leen. Nyt meil­lä oli ruu­tu­vih­kos­sa pit­kä li­ta­nia eri ko­men­to­ja. Koko hen­ki­lö­kun­ta oli pai­kal­la.

Niin koit­ti se juh­la­va het­ki, kun tu­los­ti­mes­ta kuu­lui "trr, trr." En­sim­mäi­nen tu­los­tus oli syn­ty­nyt. IT-ai­ka oli avat­tu Paa­na­jär­ven kan­sal­lis­puis­tos­sa, eh­kä­pä koko Kar­ja­lan ta­sa­val­las­sa.

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.
18.5.2021

Sinä päi­vä­nä Her­ra on ole­va koko maan­pii­rin ku­nin­gas. Hän on ole­va yk­si ja ai­noa Ju­ma­la ja hä­nen ni­men­sä ai­noa, jota avuk­si huu­de­taan. Sak. 14:9

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies