Ju­han­nuk­se­na vie­täm­me Jo­han­nes Kas­ta­jan muis­to­päi­vää. Jo­han­nek­sen syn­ty­mä­päi­väk­si on las­ket­tu 24. ke­sä­kuu­ta, puo­li vuot­ta en­nen jou­lua. Ker­ro­taan­han Raa­ma­tus­sa, et­tä Jo­han­nek­sen äi­ti Eli­sa­bet oli kuu­den­nel­la kuul­la ras­kaa­na, kun Jee­suk­sen äi­ti Ma­ria sai tie­don sii­tä, et­tä tu­li­si ras­kaak­si.

Jo­han­nes Kas­ta­jan teh­tä­vä­nä oli toi­mia Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jä­nä ja val­mis­taa ih­mi­siä Mes­si­aan saa­pu­mi­seen. Jo­han­nes oli pro­feet­ta Je­sa­jan jo yli 500 vuot­ta ai­em­min en­nus­ta­ma ää­ni, joka huu­si au­ti­o­maas­sa: ”Rai­vat­kaa Her­ral­le tie!” (Matt. 3:3.)

Jo­han­nes oli voi­mal­li­nen ju­lis­ta­ja. Hä­nen ju­lis­tuk­sen­sa kes­kei­nen si­säl­tö oli ke­ho­tus: ”Kään­ty­kää, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le!” (Matt. 3:2.) Jo­han­nes pu­hut­te­li kuu­li­joi­taan suo­ra­su­kai­ses­ti. Fa­ri­seuk­sia ja sad­du­keuk­sia hän ni­mit­ti käär­meen si­ki­öik­si. Hän ju­lis­ti: ”Kir­ves on jo pan­tu puun juu­rel­le. Jo­kai­nen puu, joka ei tee hy­vää he­del­mää, kaa­de­taan ja hei­te­tään tu­leen.” (Matt. 3:10.)

Ajas­sam­me kiin­ni­te­tään pal­jon huo­mi­o­ta vi­ha­pu­hee­seen. Tämä on hyvä asia, sil­lä mo­nien kie­len­käyt­tö eri­tyi­ses­ti so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa on muut­tu­nut ag­g­res­sii­vi­sek­si ja toi­sia louk­kaa­vak­si ja pilk­kaa­vak­si. Ih­mi­sen omas­ta tur­mel­tu­nees­ta luon­nos­ta nou­se­va, ta­hal­li­sen louk­kaa­va käyt­täy­ty­mi­nen ei ole kos­kaan hy­väk­syt­tä­vää.

Myös mo­nien Raa­ma­tun hen­ki­löi­den ju­lis­tus on tul­kit­tu vi­ha­pu­heek­si. Esi­merk­ki­nä voi­daan mai­ni­ta tuo­re väi­tös­tut­ki­mus pro­feet­ta Aa­mok­sen vi­ha­pu­hees­ta. Tämä on he­rät­tä­nyt kes­kus­te­lua sii­tä, mil­lai­sil­la kri­tee­reil­lä Raa­ma­tun hen­ki­löi­den pu­hei­ta tu­li­si ar­vi­oi­da.

Raa­ma­tun osal­ta on kes­keis­tä ot­taa huo­mi­oon pu­heen luon­ne. Toi­ko pu­hu­ja esil­le omia nä­ke­myk­si­ään vai toi­mi­ko hän Ju­ma­lan lä­het­ti­lää­nä ju­lis­ta­en teh­tä­väk­si saa­maan­sa sa­no­maa? Jäl­kim­mäi­ses­sä ta­pauk­ses­sa vas­tuu sa­no­man si­säl­lös­tä on sen lä­het­tä­jäl­lä eli Ju­ma­lal­la.

Kos­ka Ju­ma­la on Raa­ma­tun mu­kaan täy­del­li­sen hyvä ja kaik­ki­tie­tä­vä, hä­nen lä­het­tä­män­sä sa­no­ma ei voi ol­la vi­ha­pu­het­ta. Se on tot­ta sil­loin­kin, kun joku ko­kee sen louk­kaa­vak­si. Ju­ma­lan tar­koi­tus on he­rä­tel­lä kuu­li­joi­ta huo­maa­maan, et­tä he ovat tiel­lä, joka vie koh­ti tu­hoa. Ta­voit­tee­na on saa­da hei­dät kään­ty­mään ja muut­ta­maan elä­män­sä suun­taa, jot­ta he vält­täi­si­vät tu­hon. Sen si­jaan Ju­ma­la ar­mos­saan kut­suu hei­tä pe­las­tuk­seen.

Jos Raa­ma­tun sa­no­ma tun­tuu louk­kaa­val­ta, kan­nat­taa miet­tiä syy­tä sii­hen. Joh­tuu­ko louk­kaan­tu­mi­nen sii­tä, et­tei us­ko Raa­ma­tun il­moit­ta­maan Ju­ma­laan, vaan pi­tää Raa­ma­tun sa­no­ja ih­mi­sa­ja­tuk­si­na? Jo­kai­sel­la on täy­si va­paus aja­tel­la näin – mut­ta sil­loin hän ei voi ra­ken­taa elä­mään­sä sen va­raan, et­tä Ju­ma­la pe­las­tai­si hä­net. Hä­nen oma toi­min­tan­sa sul­kee hä­net Ju­ma­lan ar­mon ul­ko­puo­lel­le. Tut­tuun pie­noi­se­van­ke­liu­miin (Joh. 3:16–18) si­säl­ty­vät myös sa­nat: ”Se, joka ei us­ko, on jo tuo­mit­tu, kos­ka hän ei us­ko­nut Ju­ma­lan ai­no­aan Poi­kaan.”