Raa­mat­tu tyyn­nyt­te­lee ku­lu­tu­syh­teis­kun­nan asuk­kai­ta: saam­me ol­la tyy­ty­väi­siä, jos meil­lä on ruo­kaa ja vaat­tei­ta (1. Tim. 6:8). Neu­vo unoh­tuu hel­pos­ti, eten­kin jos al­kaa kat­sel­la ym­pä­ril­leen ja ver­ra­ta elä­mään­sä tois­ten ih­mis­ten elä­mään. Mo­nel­la lä­him­mäi­sel­lä on pal­jon muu­ta­kin ajal­lis­ta hy­vää kuin elä­män pe­rus­tar­peet.

Tyy­ty­väi­syys on osal­taan pe­rit­ty omi­nai­suus, mut­ta sitä voi myös har­joit­taa. Erään ar­vi­on mu­kaan pe­ri­män vai­ku­tus tyy­ty­väi­syy­teen on puo­let, ja noin puo­let on opit­ta­vis­sa kiin­nit­tä­mäl­lä asi­aan huo­mi­o­ta ja te­ke­mäl­lä sen eteen ak­tii­vi­ses­ti työ­tä. Eri­tyi­sen tär­ke­ä­nä pi­de­tään pie­niä mie­li­hy­vää tuot­ta­via asi­oi­ta.

Hy­vää miel­tä tuo­vis­ta asi­ois­ta kan­nat­taa pi­tää kiin­ni myös ras­kaam­mis­sa elä­män­vai­heis­sa. Mie­li­hy­vää tuot­ta­vien asi­oi­den ei tar­vit­se ol­la suu­ria tai eri­koi­sia, kun­han ne tois­tu­vat tar­peek­si usein. Kun kuor­mit­ta­vat ja mie­li­hy­vää tuot­ta­vat te­ki­jät ovat ta­sa­pai­nos­sa, elä­mä voi tun­tua haas­teis­ta huo­li­mat­ta hy­väl­tä. Tyy­ty­väis­tä miel­tä vah­vis­taa myös haas­teis­ta sel­vi­ä­mi­nen tai nii­den kans­sa pär­jää­mi­nen.

Tyy­ty­mät­tö­myys ei ole vain pa­has­ta, vaan se voi ol­la port­ti omiin tar­pei­siin. Se saat­taa ava­ta nä­ky­mää sii­hen, mitä juu­ri nyt tar­vit­sen tai kai­paan. Tyy­ty­mät­tö­myys omaan hen­gel­li­seen ti­laan voi par­haim­mil­laan joh­taa pa­ran­nuk­seen, ky­sy­mään evan­ke­liu­mia omal­le koh­dal­le. Sa­moin on syn­tiin lan­gen­neen us­ko­vai­sen koh­dal­la: huo­no oma­tun­to syö tyy­ty­väis­tä miel­tä muis­tut­ta­en kor­jaa­mat­to­mis­ta asi­ois­ta. Tyy­ty­mät­tö­myys asi­oi­den ti­laan oh­jaa pyy­tä­mään evan­ke­liu­mia ja us­ko­maan syn­nit an­teek­si.

Us­ko avaa elä­män tar­koi­tus­ta: Ju­ma­la loi ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen, yh­tey­teen­sä ja tai­vas­ta var­ten. Täl­lai­nen nä­ky­mä luo us­ko­vai­sel­le mer­ki­tyk­sel­li­syy­den ko­ke­muk­sen, joka on tut­ki­mus­ten­kin mu­kaan yk­si tyy­ty­väi­syy­den tär­keis­tä osa­te­ki­jöis­tä. Toi­nen mer­kit­tä­vä te­ki­jä on omien ar­vo­jen mu­kai­nen elä­mä.

Ta­lou­del­li­ses­ti me­nes­ty­nyt ih­mi­nen saa hel­pos­ti ka­teut­ta osak­seen. Tut­ki­muk­sis­sa ta­lou­del­li­sen me­nes­tyk­sen ei ole kui­ten­kaan to­det­tu li­sää­vän mer­kit­tä­väs­ti on­nel­li­suut­ta, mi­kä­li ih­mi­sen pe­rus­tar­peet on tyy­dy­tet­ty. Sen si­jaan hy­vät vä­lit lä­hei­siin ih­mi­siin ja vaik­ka­pa kyky an­taa no­pe­as­ti an­teek­si ja löy­tää kii­tol­li­suu­den ai­hei­ta näyt­tä­vät li­sää­vän tyy­ty­väi­syyt­tä ja ko­ke­mus­ta hy­väs­tä elä­mäs­tä.