He­rä­sim­me aa­mu­yöl­lä 4.6.2016, kun poi­kam­me ko­put­ti ma­kuu­huo­neen oveen. ”Ih­me hom­ma, pap­pa on kuol­lut.” Läh­dim­me sai­raa­laan ja ko­koon­nuim­me An­tin vuo­teen ym­pä­ril­le. Käsi oli yhä läm­min.

Ant­ti pää­si Puo­lar­met­sän sai­raa­lan saat­to­hoi­to-osas­tol­le huh­ti­kuus­sa. Vie­lä saat­to­hoi­dos­sa Ant­ti ky­se­li, mil­loin kun­tou­tus al­kaa. Hä­nen elä­män­ha­lun­sa oli vah­va.

Kak­si päi­vää en­nen An­tin kuo­le­maa olim­me viet­tä­neet eh­tool­lis­ta sa­mas­sa huo­nees­sa ja Ant­ti oli hy­väs­tel­lyt mei­dät: ”Ju­ma­lan rau­haan”.

Kui­va­nie­mel­tä Jup­pe­riin

Ant­ti syn­tyi 20.10.1931 Kui­va­nie­men Hy­ryn ky­läs­sä Väi­nö ja Lai­na Hy­ryn kol­man­nek­si lap­sek­si. Väi­nö piti ky­läl­lä kaup­paa. äi­ti Lai­na kuo­li tou­ko­kuus­sa 1938, kun Ant­ti oli 6-vuo­ti­as.

Ant­ti val­mis­tui yli­op­pi­laak­si vuon­na 1952 Ro­va­nie­mel­lä ja läh­ti Hel­sin­kiin pyr­ki­mään po­lil­le. Les­ta­di­o­lais­ten yli­op­pi­las­ko­dil­la hän koh­ta­si Mai­jan, joka oli keit­tä­mäs­sä kah­ta ka­nan­mu­naa. ”Kuka nii­tä syö? An­na toi­nen mi­nul­le, kun niin te­ki­si mie­li”, sa­noi Ant­ti. ”Saa­tan­pa an­taa”, vas­ta­si Mai­ja.

Ant­ti ja Mai­ja avi­oi­tui­vat Ou­lus­sa 28.5.1955. Per­hee­seen syn­tyi kuu­si las­ta. Ant­ti val­mis­tui dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si vuon­na 1958. Sa­ma­na vuon­na jul­kais­tiin An­tin en­sim­mäi­set kir­jat: no­vel­li­ko­ko­el­ma Maan­tiel­tä hän läh­ti ja ro­maa­ni Ke­vät­tä ja syk­syä.

1960-lu­vun alus­sa Ant­ti ja Mai­ja hank­ki­vat ton­tin Es­poon Ras­taa­las­ta ja ra­ken­si­vat sin­ne ta­lon. Ant­ti hou­kut­te­li Jup­pe­riin ja Ras­taa­laan ko­ko­nai­sen yh­dys­kun­nan per­hei­tä ja oli mu­ka­na ra­ken­nuk­sil­la. Myös kaik­ki lap­set ra­ken­si­vat ta­lon­sa lä­hi­a­lu­eil­le.

Kui­va­nie­men Ran­ta­laan, me­ren­ran­taan, Ant­ti siir­si usei­ta hir­si­ra­ken­nuk­sia: sa­vu­pir­tin, ai­tan ja sa­vu­sau­nan. Vuon­na 1978 va­let­tiin pit­kän hir­si­ra­ken­nuk­sen poh­ja. Ta­loon pääs­tiin muut­ta­maan vuon­na 2001.

Isä, kir­jai­li­ja ja ra­ken­ta­ja

Ant­ti oli läs­nä­o­le­va isä. Kun lap­set tu­li­vat kou­lus­ta, hän oli ko­to­na, äi­ti-Mai­ja tuli töis­tä myö­hem­min. Usein lap­set oli­vat mu­ka­na An­tin asi­oil­la, ja jos­kus hän saat­toi läh­teä poi­kien kans­sa ret­kel­le met­sään syö­mään broi­le­ria ja mint­tu­la­ku­ja. Lap­set op­pi­vat, et­tä isä ar­vos­taa hy­viä jut­tu­ja.

Ant­ti oli eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nut pro­ses­seis­ta, mut­ta nii­den to­teut­ta­mi­seen hän kai­pa­si työn­te­ki­jöi­tä. Lap­set ja las­ten­lap­set oli­vat, ku­kin vuo­rol­laan, mu­ka­na eri­lai­sis­sa hank­keis­sa: kan­ta­mas­sa tii­liä tai laas­tia, pur­ka­mas­sa ja ra­ken­ta­mas­sa. Lap­set tot­tui­vat no­pe­as­ti pa­pan suo­ra­pu­hei­seen tyy­liin. Vie­raam­mat saat­toi­vat al­kuun ih­me­tel­lä.

An­tin työ­mail­le oli omi­nais­ta huo­lel­li­nen suun­nit­te­lu ja le­vol­li­nen ryt­mi. Lap­sen­lap­set­kin tie­si­vät, et­tä päi­vä­u­net nu­ku­taan ai­na. 44 lap­sen­lap­sen li­säk­si An­til­la ja Mai­jal­la on täl­lä het­kel­lä 23 las­ten­las­ten­las­ta. Las­ten­lap­sis­ta nel­jä on hau­dat­tu Kel­lo­num­men hau­taus­maal­le.

An­til­ta il­mes­tyi kaik­ki­aan 16 kir­jaa, 10 ro­maa­nia ja nel­jä no­vel­li­ko­ko­el­maa sekä usei­ta kuun­nel­mia. Vii­mei­sek­si ro­maa­nik­si jäi Uu­ni, jol­la hän voit­ti Fin­lan­dia-pal­kin­non vuon­na 2009. Tä­män jäl­keen jul­kais­tiin vie­lä jou­lu­ker­to­mus sekä no­vel­li Ok­sien vä­leis­tä, siel­tä tääl­tä vuon­na 2013.

An­tin ur­ku­har­ras­tus al­koi 1960–1970-lu­vun vaih­tees­sa, kun hän hank­ki si­sa­ren­sa mie­hel­le, Pau­li Vänt­ti­läl­le, ur­ku­pil­le­jä Veik­ko Vir­ta­sel­ta. Sii­tä al­koi An­tin ja Vei­kon yh­teis­työ eri­lai­sis­sa ur­kup­ro­jek­teis­sa. In­si­nöö­ri­nä Ant­ti so­vel­si ny­ky­a­jan tie­to­tek­nii­kan suo­mia mah­dol­li­suuk­sia ur­ku­jen suun­nit­te­lus­sa.

An­tin aloit­tees­ta käyn­nis­tet­tiin Jäm­sän opis­tol­la ur­ku­kurs­sit, joil­la Ant­ti oli opet­ta­ja­na 14 vuo­den ajan. Kurs­sit ko­ko­si­vat ur­ku­pe­rin­tees­tä kiin­nos­tu­nei­ta te­ki­jöi­tä eri puo­lil­ta Suo­mea. Kurs­seil­ta kä­sin osal­lis­tut­tiin ur­ku­jen ra­ken­ta­mi­seen Suo­mes­sa ja Ruot­sis­sa.

Vii­mei­si­nä vuo­si­na tär­ke­äk­si har­ras­tuk­sek­si tuli Hä­meen­ky­län kir­kol­la ko­koon­tu­nut mies­ten kir­jal­li­suus­pii­ri, jon­ne Ant­ti tuli myös Kui­va­nie­mel­tä, ju­nal­la tai len­to­ko­neel­la. Usein lu­et­tiin An­tin eh­dot­ta­ma kir­ja.

Kir­joi­hin tal­len­tui ai­nut­laa­tui­nen elä­män­ta­pa

Rei­lu vuo­si sit­ten jou­lu­kuus­sa is­tuim­me mo­ne­na päi­vä­nä An­tin vuo­teen vie­rel­lä. ”Sitä kun ih­mi­nen läh­tee tääl­tä, se on ihan sama, mitä se on kir­joit­ta­nut”, sa­noi Ant­ti.

Kir­jois­saan Ant­ti on vä­ke­väs­ti läs­nä. Nii­tä lu­kies­sa muis­taa An­tin ai­nut­laa­tui­sen elä­män­ta­van: ”Mi­nul­la on sel­lai­nen omi­nai­suus, hän miet­ti, et­tä kun jo­ta­kin teen, teen niin et­tä nau­tin sii­tä te­ke­mi­ses­tä, en vä­ki­pa­kol­la, niin kuin joku” (Ait­ta).

”Mais­toim­me kui­vak­si pais­tu­nut­ta ries­kaa, ihan tuo­ree­na sen oh­ran ma­kua, ja ri­ti­se­vä­pin­tais­ta or­si­lei­pää, joka juu­ri pais­tet­tu­na mais­tuu niin kuin täs­sä oli­si kaik­ki mitä ol­la voi” (Uu­ni).

”Hän oli läm­mit­tä­mäs­sä sau­naa, li­sä­si pui­ta uu­niin ja tuli ulos. Oli kuu­ta­mo ja täh­tiä tai­vaal­la. Hel­pot­tai­si­ko ah­dis­tus, jos ajat­te­len täh­tiä. Tuos­sa on Ota­va, ol­lut tuol­la lo­put­to­man kau­an, sen rin­nal­la tämä mi­nun ikä­vä kes­tää vain het­ken. Nä­kyi kuu, liik­kui pil­viä mut­ta kuu nä­kyi koko ajan, muut­tui vain him­me­äm­mäk­si kun pil­vi tuli eteen. On ol­lut tuol­la ja sitä ih­mi­set ovat kat­so­neet tu­han­si­na vuo­si­na, sa­man­lai­se­na.” (Ait­ta)

Ant­ti oli isä ja pap­pa, jon­ka luok­se saat­toi men­nä, oli ti­lan­ne mikä ta­han­sa. An­til­la oli kaik­kiin on­gel­miin käy­tän­nöl­li­siä ja yk­sin­ker­tai­sia rat­kai­su­ja. Hän tuli te­ke­mään säh­kö­työt, toi tul­les­saan lamp­pu­ja ja hoi­ti asen­nuk­set omal­la tyy­lil­lään.

Ant­ti siu­nat­tiin ju­han­nuk­sen aa­to­naat­to­na Es­poon tuo­mi­o­kir­kos­sa ja hä­net hau­dat­tiin Kel­lo­num­men hau­taus­maal­le.

Vie­täm­me An­tin muis­to­seu­ro­ja Van­taan Hä­meen­ky­län kir­kol­la 20. tou­ko­kuu­ta kel­lo 18 ja Kui­va­nie­men rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä 5. elo­kuu­ta kel­lo 18. Ter­ve­tu­loa!

Per­heen puo­les­ta Kat­ja ja Mat­ti Hyry

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 10.5.2017