Sirk­ka Lii­sa Pe­te­rin (o.s. Ara­juu­ri) kiin­nos­tus luon­toon syt­tyi heti lap­suu­des­sa. Iso­van­hem­mat äi­din puo­lel­ta oli­vat Eli­mä­el­le aset­tu­nei­ta Kar­ja­lan eva­koi­ta.

– Uk­ki mi­nua kul­jet­te­li siel­lä pit­kin pel­to­ja, ja met­säs­sä he­vo­sel­la ve­din pie­niä kuu­sia pe­räs­sä, Pe­te­ri muis­te­lee.

Yh­den vuo­den Pe­te­ri asui­kin mum­mo­las­sa. Lap­suu­den­ko­ti oli Kot­kan kes­kus­tas­sa, ja mum­mo­las­sa vie­te­tyn ajan jäl­keen ker­ros­ta­lo­a­su­mi­seen so­peu­tu­mi­nen oli han­ka­laa. Per­heel­lä oli kui­ten­kin siir­to­la­puu­tar­ha­pals­ta, joka oli­kin lo­pul­ta ko­ko­naan Sirk­ka Lii­san hoi­dos­sa.

Mo­ni­vai­hei­nen ura

Pe­te­rin työ­u­ra kas­vien ja luon­non pa­ris­sa on ol­lut vai­he­ri­kas. Kou­lu­tus­ta ker­tyi uran al­ku­vai­hees­sa puu­tar­hu­ri­kurs­sis­ta, ag­ro­no­mi­o­pin­nois­ta, maa- ja met­sä­ta­lous­tie­teen mais­te­ri­o­pin­nois­ta sekä fi­lo­so­fi­an toh­to­ri­o­pin­nois­ta. Työ­e­lä­mäs­sä Pe­te­ri aloit­ti kas­vien tut­ki­ja­na ja ja­los­ta­ja­na. Näis­sä töis­sä tut­ki­mus­mat­kat suun­tau­tui­vat jo 1960-lu­vul­la niin Suo­men Lap­piin kuin pit­käl­le Ruot­siin ja Nor­jaan­kin.

Sit­tem­min Pe­te­ri opet­ti ym­pä­ris­tö­vas­tuul­li­suut­ta, mai­se­moin­tia ja kas­vi­tun­te­mus­ta. Mo­nes­sa pai­kas­sa hän eh­ti käy­dä pyy­det­ty­nä lu­en­noi­mas­sa ja kou­lut­ta­mas­sa.

– Yh­te­nä vuon­na oli yh­dek­sän eri työ­nan­ta­jaa eri op­pi­lai­tok­sis­sa ja opis­tois­sa ja muis­sa, Pe­te­ri muis­te­lee.

Vuon­na 2021, 76-vuo­ti­aa­na, Pe­te­ri ka­sa­si vie­lä mo­nis­sa töis­sä ker­ty­neet ai­neis­tot väi­tös­kir­jan muo­toon.

– Lap­set nau­roi­vat, et­tä oot sie te­räs­mum­mo.

Tu­le­val­la vii­kol­la Pe­te­ri täyt­tää 80 vuot­ta. Syn­ty­mä­päi­viä juh­lit­tiin su­vun kes­ken jo elo­kuun puo­lel­la. Juh­lien oh­jel­maan si­säl­tyi syn­ty­mä­päi­vä­seu­rat. Omaan per­hee­seen Pe­te­ril­lä on kuu­lu­nut jo edes­men­nyt avi­o­puo­li­so Jou­ni Pe­te­ri ja vii­si las­ta.

Ai­kaan­sa edel­lä

Pe­te­ri opis­ke­li ja kou­lut­ti vuo­si­kym­me­net ym­pä­ris­tö­ai­hei­ta, jot­ka vas­ta myö­hem­min ovat nous­seet suu­rem­man ylei­sön tie­toi­suu­teen. Ym­pä­ris­tö­vas­tuul­li­suus on ol­lut kai­ken yti­mes­sä. Se tar­koit­taa jon­kin yh­tei­sön kai­ken toi­min­nan suun­nit­te­le­mis­ta niin, et­tä ym­pä­ris­tö huo­mi­oi­daan. Pe­te­ri laa­ti ope­tus­hal­li­tuk­sen alai­suu­des­sa oh­jei­ta täl­lais­ten ym­pä­ris­tö­suun­ni­tel­mien te­ke­mi­seen, ja kul­ki ko­mis­si­on hy­väk­sy­mä­nä ra­por­toi­ja­na tar­kas­ta­mas­sa eri toi­mi­joi­den suun­ni­tel­mia ym­pä­ri Eu­roop­paa.

Esi­merk­ki­nä ym­pä­ris­tö­vas­tuul­li­suu­des­ta toi­mii eko­lo­gi­nen ra­ken­ta­mi­nen. Kai­kes­sa ra­ken­ta­mi­ses­sa oli­si ym­pä­ris­tön kan­nal­ta hyö­dyl­lis­tä to­teut­taa mal­lia, jota kut­su­taan reu­na­vyö­hy­ke­te­o­ri­ak­si. Pe­te­ri se­lit­tää, mitä se tar­koit­taa:

– En­sin mää­ri­te­tään, mitä kas­ve­ja kas­vaa poh­ja­ker­rok­ses­sa, kent­tä­ker­rok­ses­sa, pen­sas­ker­rok­ses­sa ja puu­ker­rok­ses­sa. Sit­ten vas­ta ale­taan miet­ti­mään, et­tä mit­kä kas­vit oli­si nii­tä tai­mis­to­kas­ve­ja, mit­kä so­pii nii­den seu­ra­lai­sek­si, vai li­sä­tään­kö jo­ta­kin luon­non­kas­via, et­tä ne oli­si­vat kaik­ki so­pu­soin­nus­sa.

Ver­tai­lu­koh­ta­na La­es­ta­dius

Vuo­sia sit­ten La­es­ta­diuk­sen ko­tiin Pa­ja­laan suun­tau­tu­neel­la ret­kel­lä Pe­te­ri huo­ma­si elä­män­vai­heis­saan sa­man­kal­tai­suuk­sia La­es­ta­diuk­sen kans­sa. La­es­ta­dius oli ol­lut edel­li­sel­lä vuo­si­sa­dal­la maa­il­man­kuu­lu luon­non­tie­tei­li­jä, joka kul­ki pit­kin Poh­jois­mai­ta kas­ve­ja mää­rit­tä­en ja präs­sää­mäl­lä tal­len­ta­en.

– La­es­ta­dius­han oli myös tai­tei­li­ja, hän piir­si nii­tä kas­vien ku­via. Ja mi­nä­kin olen piir­tä­nyt, Pe­te­ri ker­too.

Mo­lem­mat oli­vat eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nei­ta juu­ri puu­var­ti­sis­ta kas­veis­ta, ku­ten pa­juis­ta ja ruu­suis­ta.

La­es­ta­dius tut­ki ai­ka­naan kas­vu­pai­kan vai­ku­tus­ta kas­vien il­mi­a­suun. Sil­loi­set tie­de­pii­rit kri­ti­soi­vat La­es­ta­diuk­sen nä­ke­mys­tä sii­tä, et­tä eri­lai­sil­la olo­suh­teil­la oli­si kas­vin ul­ko­muo­toon vai­ku­tus­ta.

– Myö­hem­min on kui­ten­kin to­dis­tet­tu, et­tä näin on. La­es­ta­dius oli oi­ke­as­sa, it­se­kin ai­het­ta tut­ki­nut Pe­te­ri to­te­aa.

La­es­ta­dius löy­si ja ni­me­si ai­koi­naan pal­jon­kin kas­vi­la­je­ja, mut­ta vi­ral­li­ses­ti hä­nen ni­miin­sä on jää­nyt vain yk­si, Nor­jan tun­tu­riy­län­göil­lä kas­va­va La­es­ta­diuk­sen unik­ko.

Pe­te­rin ni­mis­sä on kak­si ruu­su­la­jia: Rosa Sipi si­pin­ruu­su ja Rosa On­ni on­nen­ruu­su. Si­pin­ruu­sun nimi tu­lee Pe­te­rin lem­pi­ni­mes­tä: Sipi.

Toi­ses­ta löy­dös­tä oli­si tul­lut Rosa Rau­ha, mut­ta nimi oli jo va­rat­tu.

– Sit mie mie­tin et­tä no, se löy­tyi us­ko­vai­sen mum­mun pi­ha­maal­ta, niin et­tä on­nen­ruu­su, on­nel­li­sel­ta pi­hal­ta, Pe­te­ri ker­too.

Mo­lem­mat ruu­sut löy­ty­vät Suo­men puu- ja pen­sas­kas­vi­os­ta.

Us­ko suu­rim­pa­na löy­tö­nä

Yh­ty­mä­koh­ta­na tut­ki­joi­den elä­mäs­sä on myös pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­nen. La­es­ta­dius sai sen La­pin Ma­ri­al­ta eli Mil­la Cle­mens­dot­te­ril­ta, Pe­te­ri taas Toi­ni Hy­vä­ri­sen kaut­ta, jon­ka luo­na asui ali­vuok­ra­lai­se­na Hel­sin­gis­sä. Pe­te­ri ei ol­lut ko­ke­nut ole­van­sa he­rän­neel­lä tun­nol­la, mut­ta hä­nel­lä oli eri syis­tä joh­tu­en huo­no ol­la. Erää­nä il­ta­na vuon­na 1969 Hy­vä­ri­sen asun­to tuli täy­teen us­ko­vai­sia nuo­ria.

– Minä ih­met­te­lin, et­tä mikä kan­san­va­el­lus tän­ne tu­lee. Ihan pys­ty­met­säs­tä Ju­ma­la mi­nut nap­pa­si. Yh­täk­kiä huo­ma­sin ole­va­ni pol­vil­la­ni Toi­nin edes­sä ja it­kin. Hän saar­na­si kaik­ki syn­nit an­teek­si. Nou­sin sii­tä ja ih­met­te­lin, mik­si kaik­ki muut­kin it­ke­vät, Pe­te­ri muis­te­lee.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­sen jäl­keen Pe­te­ri kir­joit­ti tun­to­jaan ylös.

– Olin kir­joit­ta­nut näin: ”Sain ar­mon syn­tyä elä­mään, sil­mä­ni ava­ta, unes­ta he­rä­tä, mi­ten sii­tä kyl­lin osai­sin kiit­tää.”

Pe­te­ri kuu­luu Rau­ti­o­saa­ren Rau­ha­nyh­dis­tyk­seen, jon­ka jä­se­ne­nä on vuo­si­kym­me­net toi­mi­nut niin py­hä­kou­lu­no­pet­ta­ja­na, päi­vä­ker­ho­noh­jaa­ja­na, raa­mat­tu­luo­kan­ve­tä­jä­nä, pai­kal­lis­kir­joit­ta­ja­na kuin keit­ti­ön teh­tä­vis­sä­kin. Vaik­ka muu­ta­kin työ­tä on ol­lut pal­jon, on ai­na ai­kaa riit­tä­nyt myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työl­le.

La­es­ta­diuk­sen­kin vai­heis­sa nä­kyy, et­tä kas­vien tut­ki­mis­ta­kin tär­ke­äm­pä­nä hän koki syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen sa­no­man eteen­päin vie­mi­sen.

On help­po us­koa, et­tä mo­lem­mat ko­ki­vat elä­mäs­sään suur­ta löy­tä­jän iloa.