Autuaaksi julistaminen on tuomion julistus – vapauttavan tuomion. Jeesus antoi vuorisaarnan alussa vapauttavan tuomion. Hän puhui julistuksensa vuorelta, jotta kaikki paikalle saapuneet kuulisivat saarnan, josta tuli Jeesuksen tunnetuin puhe. Autuas ihminen on onniteltava, hän kelpaa Jumalalle. Niinhän Jeesus sanoo autuaaksi julistamisensa lopuksi.
Kristillisillä kirkoilla on ollut tapana julistaa joku merkittävä henkilö tämän kuoltua autuaaksi. Yleensä autuaaksi julistamista on perusteltu edesmenneen ihmisen hyvillä teoilla. Pyhäinpäivääkin vietetään uskossa kuolleiden muistoksi. Pyhäinpäivänä on perinteisesti muisteltu marttyyreja, jotka on surmattu uskonsa vuoksi. Pyhä viittaa kuitenkin myös laajemmin koskemaan kaikkia Kristuksen omia, nytkin eläviä.
Kenellä on tuomiovalta?
Onko ihmisellä kuitenkaan autuaaksi julistamisen valtaa? Ehkä vielä merkittävämpi kysymys on, voiko ihminen tuomita jonkun toisen kadotukseen. Jeesus itse antoi siihen vastauksen opettaessaan opetuslapsia. Hän sanoi "Ihmisen Pojan" istuutuvan kirkkautensa valtaistuimelle. Tuolloin kaikki kansat kootaan valtaistuimen eteen. Kaikki jaetaan vain kahteen joukkoon, niin kuin paimen erottaa vuohet lampaista.
Herra Jeesus suorittaa tuomion. Kuninkaana Hän sanoo oikealla puolella oleville: "Tulkaa tänne, te isäni siunaamat. Te saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti." (Matt. 25:34.) Ihminen ottaa helposti itselleen vallan tuomitakseen toisia, mutta todellisuudessa valta on vain Jumalan Pojalla.
Myös profeettoja vainottiin
Erityisesti autuaaksijulistuksen loppu on hyvin puhutteleva: "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa" (Matt. 5:11). Herjauksia kuullessaan uskova saattaa alkaa pelkäämään tai hämmentyy tuntiessaan olevansa pahojen puheiden ja suoranaisen halveksunnan kohteena. Toisaalta saattaa myös tuntea suuttumusta, tuolloin mieli tekisi antaa samalla mitalla takaisin.
Uskova ihminen elää tässä hetkessä, jossa eräänä arvona on kaiken kyseenalaistaminen ja kriittinen tarkastelu. Kritiikki voi helposti tuntua itseen kohdistuvalta, henkilökohtaiselta. Kun kritiikki kohdistuu uskovalle ihmiselle kaikkein tärkeimpään asiaan, omaan henkilökohtaiseen uskoon, se tulee hyvin lähelle. Jeesus kuitenkin rohkaisee uskovia sanomalla: ”Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä” (Matt. 5:12).
Ajallinen vaiva vain väliaikaista
Jeesus kehottaa saarnassaan kääntämään katseen uskon päämäärään: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri” (Matt. 5:12). Jeesuksen puheesta välittyy tämän ajan väliaikaisuus. Vaivaa ja vainoa tarvitsee kokea vain hetken. Taivas on iankaikkinen, ja sinne uskovan katse tähyää. Katsellessa uskon päämäärää hahmottuu myös ajallisen vaivan suuruus, joka on ohimenevä.
Kun uskova jaksaa uskon silmin katsella iankaikkista iloa taivaassa, syntyy anteeksiantava mieli myös pahanpuhujaa kohtaa. Uskovalle on tärkeää olla rauhantekijä, jolle Jeesus antaa Jumalan lapsen nimen (Matt. 5:9). Jumalan lapsen nimi on kaikkein arvokkain nimi maan päällä. Se nimi lupaa perintöosan
Armollisuus uskovan tuntomerkki
Jeesus sanoo toisaalla vuorisaarnassa: ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne” (Matt. 6:15). Anteeksi antaminen voi olla ihmiselle hyvin vaikeaa – erityisesti, jos joutuu perättömien puheiden kohteeksi. Jeesus ei kuitenkaan anna anteeksiantamattomuudelle oikeutta.
Autuaaksijulistuksessa Jeesus sanoo myönteisessä muodossa: “Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” (Matt. 5:7). Armahdusta tarvitsee jokainen. Uskova ihminen on lähetetty julistamaan ilosanomaa syntien anteeksi saamisesta. Hän on itse armahduksesta osallinen, siksi hän tahtoo uskon hedelmänä julistaa armahdusta myös toisille.
Jukka Kolmonen
Raamatunkohtia, joihin kirjoitus pohjautuu:
Pyhäinpäivä: Ps. 89:6–8, 16–19; Jes. 60:18–21; Ilm. 21:1–4; Matt. 5:1–12
Julkaistu Päivämiehessä 29.10.2014.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys