Tuo­mas Tai­pa­le

Ih­mi­sen oma van­hurs­kaus tai sään­tö­jen nou­dat­ta­mi­nen ei tuo pe­las­tus­ta, vaan ai­no­as­taan us­ko syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­seen avaa tien Ju­ma­lan yh­tey­teen.

Ke­sän ai­ka­na moni lie­nee ol­lut su­ku­lai­sen, lä­hei­sen tai ys­tä­vän häis­sä. Hää­vie­raa­na on saa­nut iloi­ta avi­o­puo­li­soi­den yh­tei­ses­tä rak­kau­des­ta ja sii­tä, et­tä hei­dät on lii­tet­ty yh­teen Ju­ma­lan sa­nal­la ja et­tä hei­dän lii­tol­leen on pyy­det­ty ja lu­vat­tu Ju­ma­lan siu­naus­ta. Vih­ki­mi­sen jäl­keen on saa­tu naut­tia lä­heis­ten jär­jes­tä­mäs­tä oh­jel­mas­ta, Ju­ma­lan sa­nan ar­mon ja rak­kau­den va­kuu­tuk­sis­ta sekä mo­nen­lai­sis­ta her­kuis­ta ruo­ka- ja kah­vi­pöy­däs­tä.

Mitä paas­to mer­kit­si?

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, kuin­ka Jee­suk­sel­ta tul­tiin ky­sy­mään, mik­si hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ei­vät nou­da­ta juu­ta­lais­ten pe­rin­net­tä paas­to­ta. Kir­joi­tet­tu laki (muun mu­as­sa 3. Moos. 16:29) vel­voit­ti paas­to­a­maan ka­tu­muk­sen mer­kik­si vain suu­re­na so­vi­tus­päi­vä­nä. Jee­suk­sen ope­tus­lap­sia ei kui­ten­kaan syy­tet­ty tä­män käs­kyn rik­ko­mi­ses­ta, vaan sii­tä, et­tä he poik­ke­si­vat hurs­kaas­ta ta­vas­ta.

Juu­ta­lai­set saat­toi­vat paas­to­ta use­as­ti vuo­des­sa eri syis­tä, jopa kah­te­na päi­vä­nä vii­kos­sa. Paas­to oli tun­net­tu ka­tu­muk­sen, su­run ja epä­toi­von merk­ki, ja sitä voi­tiin viet­tää esi­mer­kik­si suu­rien on­net­to­muuk­sien yh­tey­des­sä tai kun oli suur­ta pel­koa niis­tä.

Paas­tol­la ja kär­si­myk­sel­lä voi­tiin pyr­kiä osoit­ta­maan tai an­sait­se­maan omaa kel­vol­li­suut­taan Ju­ma­lan kas­vo­jen edes­sä. Se oli la­ki­van­hurs­kau­teen liit­ty­vä pa­ran­nuk­sen tai syn­nin so­vit­ta­mi­sen muo­to tai vaa­ti­mus. La­ki­van­hurs­kau­del­la tar­koi­te­taan sitä, et­tä ih­mi­nen yrit­tää kel­va­ta Ju­ma­lal­le omien hy­vien te­ko­jen­sa, sään­tö­jen nou­dat­ta­mi­sen tai oman hurs­kau­ten­sa avul­la.

Ilol­le ja su­rul­le on ai­kan­sa

Jee­sus ver­ta­si vas­tauk­ses­saan elä­mään­sä ope­tus­las­ten­sa kans­sa hää­juh­lak­si, ajak­si, kun hää­pa­ri iloit­see ja juh­lii yh­des­sä hää­vie­rai­den kans­sa (Ps. 118:24). Jee­sus on sy­dä­men suu­rin ilo, ilo­sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja pää­ra­vin­to elä­män mat­kal­le. Kun hän on ope­tus­las­ten­sa kes­kel­lä, heil­lä ei ole syy­tä paas­to­ta.

Jee­sus ker­too myös sii­tä, et­tä to­del­li­nen paas­ton ai­ka tu­lee, kun yl­kä on pois. Hän viit­taa täl­lä tai­vaa­seen me­ne­mi­seen­sä ja sii­hen, et­tä hä­nen in­hi­mil­li­nen pois­tu­mi­sen­sa ope­tus­las­ten kes­kuu­des­ta tu­lee ai­heut­ta­maan heil­le su­rua ja mur­het­ta. Jää­hy­väis­pu­hees­saan Jee­sus ker­too myös täs­tä: ”Te saat­te it­keä ja va­lit­taa – – Te jou­dut­te mu­reh­ti­maan, mut­ta tus­kan­ne muut­tuu ilok­si” (Joh.16:19–20).

Teks­ti­koh­dan voi näh­dä myös viit­tauk­se­na Jee­suk­sen ja Ju­ma­lan sa­nan pois­tu­mi­ses­ta juu­ta­lais­ten kes­kuu­des­ta tai ke­nen ta­han­sa ih­mi­sen sy­dä­mes­tä hä­nen luo­pu­es­saan us­kos­ta. Se tuo it­kua ja mur­het­ta. Mut­ta tus­ka voi muut­tua ilok­si Py­hän Hen­gen voi­mas­ta, kun ek­sy­nyt saa us­koa omal­le sy­dä­mel­leen ilo­sa­no­man syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

On luo­vut­ta­va omis­ta töis­tä

Jee­suk­sen ope­tus sy­ven­tyy aja­tuk­seen, et­tei hän ole paik­ka van­haan vaat­tee­seen vaan ko­ko­naan uu­si vaa­te. Jee­sus ei ole myös­kään li­sä­vii­niä van­hoi­hin lei­lei­hin, vaan ko­ko­naan uu­si vii­ni uu­siin as­ti­oi­hin. Lut­her se­lit­tää tätä Ju­ma­lan sa­nan koh­taa: ”Paas­ton­ne ja koko pa­ran­nuk­sen­ne ja van­hurs­kau­ten­ne on pa­ran­net­ta­va ko­ko­naan uu­del­la paas­tol­la, pa­ran­nuk­sel­la ja van­hurs­kau­del­la. Kaik­ki tei­dän omat työn­ne on hei­tet­tä­vä pois ja kaik­ki teh­tä­vä uu­dek­si – – ei sovi lain van­hurs­kaus ja us­kon van­hurs­kaus yh­teen – –.” (Toh­to­ri Mart­ti Lut­he­rin saar­no­ja ja se­li­tyk­siä Suo­men kir­kon uu­sil­le evan­ke­liu­mi-teks­teil­le. SLEY, 1892. )

Omat työt ja an­si­oi­tu­mi­nen Ju­ma­lan edes­sä ei­vät ole tie Ju­ma­lan yh­tey­teen. Ai­nut tie on lah­ja­na so­vin­to­saar­nan kaut­ta saa­tu us­kon van­hurs­kaus. Se te­kee ih­mi­sen syyt­tö­mäk­si ja puh­taak­si Ju­ma­lan edes­sä. Lah­ja­na saa­dus­sa van­hurs­kau­den vaat­tees­sa saa ker­ran iloi­ta tai­vaan hää­juh­las­sa.