Evan­ke­lis­ta Luu­kas on tal­let­ta­nut evan­ke­liu­miin­sa Jee­suk­sen elä­män var­hai­set vai­heet, myös ajan en­nen hä­nen si­ki­ä­mis­tään Py­häs­tä Hen­ges­tä.

Hä­nen tar­koi­tuk­sen­sa on an­taa yh­te­näi­nen esi­tys Jee­suk­sen elä­mäs­tä ys­tä­väl­leen Te­o­fi­lok­sel­le, mut­ta sa­mal­la myös meil­le, ai­kam­me Her­ran Jee­suk­sen seu­raa­jil­le. Ma­ri­an il­mes­tys­päi­vän raa­ma­tul­li­se­na kes­kus­hen­ki­lö­nä on Jee­suk­sen äi­ti. Kuu­lem­me hä­nen kut­su­muk­ses­taan.

En­ke­li il­mes­tyy Ma­ri­al­le

Ju­ma­la lä­het­ti en­ke­li Gab­rie­lin Na­sa­re­tiin neit­syt Ma­rian luo. Vie­tä­vä­nä oli koko ih­mis­kun­nal­le suu­rin uu­ti­nen, joka ker­ran to­teu­tui­si jou­lu­yö­nä. Kau­an odo­tet­tu Va­pah­ta­ja oli syn­ty­vä. Uu­ti­nen sai­si vie­lä hal­lit­si­jat ja koko Je­ru­sa­le­min pe­läs­tyk­siin (Matt. 2:1–3), kii­ri­si kau­as pai­men­ten vies­ti­nä jou­lu­yö­nä (Luuk. 2:20) ja saar­nat­tai­siin kai­kil­le kan­soil­le al­ka­en Je­ru­sa­le­mis­ta, koko Juu­de­as­ta ja Sama­ri­as­ta maan ää­riin saak­ka (Apt. 1:8). Nyt se ju­lis­tet­tiin yk­si­tyi­ses­ti Ma­ri­al­le, nuo­rel­le neit­seel­le, joka oli kih­lat­tu puu­sep­pä Joo­se­fil­le.

En­ke­li ter­veh­ti Ma­ri­aa: ”Ole ter­veh­dit­ty, Ma­ria, sinä ar­mon saa­nut! Her­ra kans­sa­si!” Nuo­ri nai­nen häm­men­tyi näis­tä sa­nois­ta, mut­ta en­ke­li jat­koi: ”älä pel­kää, Ma­ria, Ju­ma­la on suo­nut si­nul­le ar­mon­sa. Sinä tu­let ras­kaak­si ja syn­ny­tät po­jan, ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jee­sus.” Ma­ria sai vie­lä kuul­la, kuka hä­nen poi­kan­sa oli­si: Kor­keim­man Poi­ka, Daa­vi­din val­tais­tui­men pe­ri­jä, ikui­nen Ku­nin­gas.

Ma­ri­al­le oli va­rat­tu mer­kit­tä­vä osa pe­las­tus­his­to­ri­as­sa: hä­nen poi­kan­sa oli­si vai­mon sie­men, joka pol­kee rik­ki käär­meen pään. Esi-isil­le an­net­tu lu­paus täyt­tyi­si juu­ri hä­nen kaut­taan.

Ju­ma­lan tah­to

Ma­ria oli häm­mäs­ty­nyt ja saat­toi vain ih­me­tel­lä: ”Mi­ten se on mah­dol­lis­ta?” Ma­ria ja Joo­sef oli­vat kih­lois­sa, ei­kä avi­oe­lä­mä ol­lut al­ka­nut. En­ke­li ker­toi, et­tä Ju­ma­lan Poi­ka si­ki­äi­si Py­häs­tä Hen­ges­tä. Li­säk­si Ma­ria sai kuul­la iäk­kääs­tä su­ku­lai­ses­taan Eli­sa­be­tis­ta, joka kan­toi las­ta, Jo­han­nes Kas­ta­jaa. Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta. Hä­nen tah­ton­sa ta­pah­tuu.

Ju­ma­lan hyvä tah­to oli pe­las­taa ih­mis­su­ku. Tämä täyt­tyi­si pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mis­sa, jo­hon val­mis­tau­dum­me paas­ton ai­ka­na. Po­jas­saan Jee­suk­ses­sa, hä­nen so­vin­to­ve­ren­sä vuo­da­tuk­ses­sa, Ju­ma­la on val­mis­ta­nut voi­ton syn­nin, kuo­le­man ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­las­ta. Jee­sus syn­tyi lan­gen­nee­seen ih­mis­su­kuun neit­syt Ma­ri­as­ta, eli syn­nit­tö­män elä­män ja ot­ti kan­net­ta­vak­seen sen ran­gais­tuk­sen, joka meil­le syn­ti­sil­le ih­mi­sil­le kuu­luu. ”Hä­nen haa­vo­jen­sa hin­nal­la me olem­me pa­ran­tu­neet” (Jes. 53:5).

Lu­nas­tuk­sen osal­li­suu­teen ja ar­mon omis­ta­mi­seen kut­su­taan evan­ke­liu­min sa­no­mas­sa. Ju­ma­lan tah­to on, et­tä kaik­ki ih­mi­set kaik­ki­al­la te­ki­si­vät pa­ran­nuk­sen (Ap. t. 17:30). Ve­ri­nen evan­ke­liu­mi Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta pyyh­kii pois kaik­ki syn­nit ja liit­tää us­kos­sa, toi­vos­sa ja rak­kau­des­sa Ju­ma­lan lap­si­jouk­koon.

Ma­ri­an esi­merk­ki

Kut­sun kuul­tu­aan Ma­ria säi­lyt­ti us­ko­vai­sen mie­len. Hä­nen vas­tauk­sen­sa oli yk­sin­ker­tai­nen: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” Ma­ria päät­ti luot­taa Ju­ma­laan. Hä­nen esi­merk­kin­sä opet­taa mei­tä kuu­li­ai­suu­teen Ju­ma­lan tah­dol­le, vaik­ka em­me elä­mäs­säm­me ai­na ym­mär­täi­si Ju­ma­lan joh­da­tus­ta ja tyy­ty­mi­nen Ju­ma­lan tah­toon mer­kit­si­si muu­tok­sia omiin suun­ni­tel­miim­me. Koh­ta­lom­me ja kaik­ki vai­heem­me ovat hy­vän Luo­jan tie­dos­sa.

Ma­ri­an äi­di­no­sa oli ras­kas. Hän to­dis­ti Gol­ga­tan ve­riuh­rin. Van­han Si­me­o­nin Ma­ri­al­le ker­to­ma en­nus­tus to­teu­tui: ”Si­nun oman­kin sy­dä­me­si läpi on miek­ka käy­vä” (Luuk. 2:35). Kuu­li­ai­sel­le Ma­ri­al­le oli kui­ten­kin va­rat­tu huo­len­pi­to Gol­ga­tan ta­pah­tu­mien jäl­keen­kin. Ris­til­lä Jee­sus osoit­ti apos­to­li Jo­han­nek­sel­le teh­tä­vän huo­leh­tia Ma­ri­as­ta kuin omas­ta äi­dis­tään (Joh. 19:26–27). Ma­ria sai näin vai­kei­na­kin het­ki­nä luot­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tur­vaan ja hoi­toon. Kun Raa­mat­tu vii­mei­sen ker­ran mai­nit­see Ma­ri­an, to­dis­taa Luu­kas hä­net Ju­ma­lan las­ten yh­tey­teen (Apt. 1:14).

Saam­me pyy­tää Ma­ri­an yk­sin­ker­tais­ta, Ju­ma­lan hy­vään tah­toon luot­ta­vaa us­koa ja yh­teyt­tä Ju­ma­lan lap­siin. Evan­ke­liu­min sa­no­man saa us­koa yk­sin­ker­tai­ses­ti, ja tar­vit­ta­va tur­va on meil­le­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.

Har­ri Hau­ta­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.3.2016.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 1:26–38

Bib­lia: Mut­ta kuu­den­te­na kuu­kau­te­na lä­he­tet­tiin en­ke­li Gab­riel Ju­ma­lal­ta Ga­li­le­an kau­pun­kiin, jon­ka nimi oli Na­sa­ret, neit­seen tykö, joka oli kih­lat­tu mie­hel­le, jon­ka nimi oli Jo­sef, Da­vi­din huo­nees­ta; ja neit­seen nimi oli Ma­ria. Ja en­ke­li tuli si­säl­le hä­nen ty­kön­sä ja sa­noi: ter­ve, ar­moi­tet­tu! Her­ra on si­nun kans­sas: siu­nat­tu sinä vai­moin se­as­sa! Mut­ta kuin hän näki hä­nen, häm­mäs­tyi hän hä­nen pu­hees­tan­sa ja ajat­te­li, mil­lai­nen se ter­veh­dys oli. Ja en­ke­li sa­noi hä­nel­le: älä pel­kää, Ma­ria, sil­lä sinä löy­sit ar­mon Ju­ma­lan ty­kö­nä! Ja kat­so, sinä sii­tät koh­dus­sas ja syn­ny­tät Po­jan, ja si­nun pi­tää kut­sua hä­nen ni­men­sä Jee­sus. Sen pi­tää ole­man suu­ren ja pi­tää kut­sut­ta­man Ylim­mäi­sen Po­jak­si. Ja Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le Da­vi­din hä­nen isän­sä is­tui­men, ja hä­nen pi­tää Ja­ko­bin huo­neen ku­nin­gas ijan­kaik­ki­ses­ti ole­man ja hä­nen val­ta­kun­nal­lan­sa ei pidä lop­pua ole­man. Niin sa­noi Ma­ria en­ke­lil­le: kuin­ka tämä tu­lee, sil­lä en minä mie­hes­tä mi­tään tie­dä? Ja en­ke­li vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun pääl­les ja Ylim­mäi­sen voi­ma var­joo si­nun: sen täh­den myös se pyhä, joka si­nus­ta syn­tyy, pi­tää kut­sut­ta­man Ju­ma­lan Po­jak­si. Ja kat­so, Eli­sa­bet si­nun lan­kos siit­ti myös po­jan van­hal­la ijäl­län­sä, ja tämä on kuu­des kuu­kau­si hä­nel­le, joka kut­sut­tiin he­del­mät­tö­mäk­si. Sil­lä ei Ju­ma­lan edes­sä ole yh­tään asi­aa mah­do­toin­ta. Niin sa­noi Ma­ria: kat­so, Her­ran pii­ka, ta­pah­tu­koon mi­nul­le si­nun sa­nas jäl­keen! Ja en­ke­li läk­si hä­nen ty­kö­än­sä.

Raa­mat­tu 1992: Kun Eli­sa­bet oli kuu­den­nel­la kuu­kau­del­laan, Ju­ma­la lä­het­ti en­ke­li Gab­rie­lin Na­sa­re­tin kau­pun­kiin Ga­li­le­aan neit­sy­en luo, jon­ka nimi oli Ma­ria. Ma­ria oli kih­lat­tu Daa­vi­din su­kuun kuu­lu­val­le Joo­se­fil­le. En­ke­li tuli si­sään hä­nen luok­seen ja sa­noi: ”Ole ter­veh­dit­ty, Ma­ria, sinä ar­mon saa­nut! Her­ra kans­sa­si!” Nämä sa­nat sai­vat Ma­ri­an häm­men­nyk­siin, ja hän ih­met­te­li, mitä sel­lai­nen ter­veh­dys mah­toi mer­ki­tä. Mut­ta en­ke­li jat­koi: ”älä pel­kää, Ma­ria, Ju­ma­la on suo­nut si­nul­le ar­mon­sa. Sinä tu­let ras­kaak­si ja syn­ny­tät po­jan, ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jee­sus. Hän on ole­va suu­ri, hän­tä kut­su­taan Kor­keim­man Po­jak­si, ja Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le hä­nen isän­sä Daa­vi­din val­tais­tui­men. Hän hal­lit­see Jaa­ko­bin su­kua ikui­ses­ti, hä­nen ku­nin­kuu­del­laan ei ole lop­pua.” Ma­ria ky­syi en­ke­lil­tä: ”Mi­ten se on mah­dol­lis­ta? Mi­nä­hän olen kos­ke­ma­ton.” En­ke­li vas­ta­si: ”Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun yl­le­si, Kor­keim­man voi­ma peit­tää si­nut var­jol­laan. Sik­si myös lap­si, joka syn­tyy, on pyhä, ja hän­tä kut­su­taan Ju­ma­lan Po­jak­si. Ja tie­dä tämä: Myös su­ku­lai­se­si Eli­sa­bet kan­taa poi­ka­las­ta, vaik­ka on jo van­ha. Hän on jo kuu­den­nel­la kuu­kau­del­la - hän, jota on pi­det­ty he­del­mät­tö­mä­nä! Ju­ma­lal­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta.” Sil­loin Ma­ria sa­noi: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” Niin en­ke­li läh­ti hä­nen luo­taan.