JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jee­sus ja­kaa ih­mi­set kah­teen ryh­mään

Sana sunnuntaiksi
21.11.2021 6.00

Juttua muokattu:

18.11. 08:00
2021111808001320211121060000

Matias Haaraniemi

Matias Haaraniemi

Ee­ro Nuo­li­o­ja

Vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la kaik­ki jou­tu­vat nöyr­ty­mään Jee­suk­sen oi­keu­den­mu­kai­sen tuo­mi­on al­le. Ka­do­tuk­ses­ta voi pe­las­tua vain us­ko­mal­la evan­ke­liu­min täs­sä ajas­sa.

Kirk­ko­vuo­den vii­meis­tä py­hää ni­mi­te­tään tuo­mi­o­sun­nun­taik­si tai Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­den sun­nun­taik­si. Jee­suk­sen puhe vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta si­säl­tyy vain Mat­teuk­sen evan­ke­liu­miin. Ti­lan­tees­sa Jee­suk­sen ope­tus­työ on lop­pu­mas­sa.

Jee­sus käyt­ti ku­va­kiel­tä ker­to­es­saan, mi­ten kaik­ki päät­tyy. Hän on ku­vauk­ses­sa Ih­mi­sen Poi­ka, pai­men, ku­nin­gas ja Her­ra. Evan­ke­liu­mi voi he­rät­tää ope­tus­las­ten ta­voin ky­sy­mään ”Mil­loin se kaik­ki ta­pah­tuu? Mikä on merk­ki­nä si­nun tu­los­ta­si ja tä­män maa­il­man lo­pus­ta?” (Matt. 24:3.) Ky­se­lyä tär­ke­äm­pää on kui­ten­kin us­koa ja elää täs­sä het­kes­sä ar­moon ja evan­ke­liu­miin tur­va­ten.

Jee­suk­sen tu­le­mi­sen päi­vän tie­tää vain Isä (Matt. 24:36). Jee­sus an­toi riit­tä­vän val­miu­soh­jeen kai­kil­le: ”Min­kä minä sa­non teil­le, sen sa­non kai­kil­le: val­vo­kaa!” (Mark. 13:37.)

Siu­na­tut ja ki­ro­tut

Sama Jee­sus, jon­ka Pi­la­tus tuo­mit­si hä­pe­äl­li­ses­sä oi­keu­den­käyn­nis­sä, tu­lee ker­ran ku­nin­kaa­na tuo­mit­se­maan kaik­kia elä­viä ja kuol­lei­ta. Paa­va­li il­mai­si asi­an voi­mak­kaas­ti: ”Mei­dän kaik­kien on tul­ta­va Kris­tuk­sen tuo­mi­ois­tui­men eteen” (2. Kor. 5:10). Jee­sus pi­tää vii­mei­sen ja lo­pul­li­sen erot­te­lun. Isä on an­ta­nut kai­ken tuo­mi­o­val­lan Po­jal­le (Joh. 5:22).

Jee­sus erot­te­lee ih­mi­set kuin lam­paat ja vuo­het. Oi­ke­al­la puo­lel­la ovat Isän siu­naa­mat. He läh­te­vät ian­kaik­ki­seen elä­mään. Va­sem­mal­la puo­lel­la ovat ki­ro­tut. Heil­le kuu­luu loh­du­ton tuo­mio: men­kää ikui­seen tu­leen.

Pu­heen mu­kaan van­hurs­kaat oli­vat tie­tä­mät­tään teh­neet hy­viä rak­kau­den te­ko­ja lä­him­mäi­sil­leen ja sa­mal­la it­se Jee­suk­sel­le. Muut taas oli­vat lai­min­lyö­neet vas­taa­vat teot.

Vas­ta­koh­tia

Ei­kö täs­sä­kin ja­ot­te­lus­sa ole poh­jim­mai­si­na vas­ta­koh­ti­na us­ko ja epä­us­ko, hen­ki ja liha, ar­mo ja laki? Ai­kai­sem­min Jee­sus oli opet­ta­nut: ”Jos puu on hyvä, sen he­del­mä­kin on hyvä, mut­ta jos puu on huo­no, sen he­del­mä­kin on huo­no. He­del­mäs­tään puu tun­ne­taan.” (Matt. 12:33.)

Jou­dum­me nöy­räs­ti tun­nus­ta­maan, et­tä Jee­suk­sen puhe vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta käy yli ih­mi­sym­mär­ryk­sen. Se hil­jen­tää, jopa my­kis­tää. Var­ma asia on se, et­tä Jee­sus tuo­mit­see ja ar­mah­taa oi­keu­den­mu­kai­ses­ti. ”Ih­mi­sen Poi­ka on tu­le­va Isän­sä kirk­kau­des­sa en­ke­lien­sä kans­sa, ja sil­loin hän mak­saa jo­kai­sel­le tä­män te­ko­jen mu­kaan” (Matt. 16:27).

Ar­mo kan­taa

Sana tuo­mio on maal­li­ses­ti ja hen­gel­li­ses­ti kyl­mä. Ei ole help­poa odot­taa oi­keu­den pää­tös­tä – var­sin­kaan sil­loin, jos tuo­mio voi ol­la an­ka­ra. Tut­kin­ta­van­keu­des­sa Paa­va­lil­la oli edes­sään joko va­pau­tus tai te­loi­tus. Siel­tä hän kir­joit­ti: ”Olen kah­den vai­heil­la. Ha­lu­ai­sin läh­teä tääl­tä ja pääs­tä Kris­tuk­sen luo, sil­lä se oli­si kaik­kein pa­ras­ta. Tei­dän vuok­sen­ne on kui­ten­kin pa­rem­pi, et­tä jään eloon.” (Fil. 1:23–24.)

Joku tä­män leh­den lu­ki­ja voi muis­tel­la omaa elä­mään­sä epä­us­kos­sa, jol­loin hän ha­vah­tui syn­nin­tun­toon, koki ole­van­sa ka­do­tet­tu ja tuo­mit­tu. Va­ka­va on myös Jee­suk­sen sana: ”Jo­kai­ses­ta tur­has­ta sa­nas­ta, jon­ka ih­mi­set lau­su­vat, hei­dän on tuo­mi­o­päi­vä­nä teh­tä­vä tili (Matt. 12:36).

Raa­mat­tu päät­tyy lau­see­seen ”Her­ran Jee­suk­sen ar­mo ol­koon kaik­kien kans­sa” (Ilm. 22:21). Täs­sä on tur­vam­me. Ar­mo kan­taa lop­puun as­ti. ”As­tu­kaam­me sen täh­den roh­ke­as­ti ar­mon val­tais­tui­men eteen, jot­ta sai­sim­me ar­moa ja lau­peut­ta, löy­täi­sim­me avun sil­loin, kun sitä tar­vit­sem­me” (Hepr. 4:16).

Evan­ke­liu­mi: Matt. 25:31–46

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­le: ”Kun Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee kirk­kau­des­saan kaik­kien en­ke­lien­sä kans­sa, hän is­tuu­tuu kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­mel­le. Kaik­ki kan­sat koo­taan hä­nen eteen­sä, ja hän erot­taa ih­mi­set toi­sis­taan, niin kuin pai­men erot­taa lam­paat vuo­his­ta. Hän aset­taa lam­paat oi­ke­al­le ja vuo­het va­sem­mal­le puo­lel­leen. Sit­ten ku­nin­gas sa­noo oi­ke­al­la puo­lel­laan ole­vil­le: ’Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te nyt pe­riä val­ta­kun­nan, joka on ol­lut val­mii­na tei­tä var­ten maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti. Mi­nun oli näl­kä, ja te an­noit­te mi­nul­le ruo­kaa. Mi­nun oli jano, ja te an­noit­te mi­nul­le juo­ta­vaa. Minä olin ko­di­ton, ja te otit­te mi­nut luok­sen­ne. Minä olin alas­ti, ja te vaa­te­tit­te mi­nut. Minä olin sai­ras, ja te kä­vit­te mi­nua kat­so­mas­sa. Minä olin van­ki­las­sa, ja te tu­lit­te mi­nun luok­se­ni.’

Sil­loin van­hurs­kaat vas­taa­vat hä­nel­le: ’Her­ra, mil­loin me näim­me si­nut nä­lis­sä­si ja an­noim­me si­nul­le ruo­kaa, tai ja­nois­sa­si ja an­noim­me si­nul­le juo­ta­vaa? Mil­loin me näim­me si­nut ko­dit­to­ma­na ja otim­me si­nut luok­sem­me, tai alas­ti ja vaa­te­tim­me si­nut? Mil­loin me näim­me si­nut sai­raa­na tai van­ki­las­sa ja kä­vim­me si­nun luo­na­si?’ Ku­nin­gas vas­taa heil­le: ’To­ti­ses­ti: kai­ken, min­kä te olet­te teh­neet yh­del­le näis­tä vä­häi­sim­mis­tä vel­jis­tä­ni, sen te olet­te teh­neet mi­nul­le.’

Sit­ten hän sa­noo va­sem­mal­la puo­lel­laan ole­vil­le: ’Men­kää pois mi­nun luo­ta­ni, te ki­ro­tut, ikui­seen tu­leen, joka on va­rat­tu saa­ta­nal­le ja hä­nen en­ke­leil­leen. Mi­nun oli näl­kä, mut­ta te et­te an­ta­neet mi­nul­le ruo­kaa. Mi­nun oli jano, mut­ta te et­te an­ta­neet mi­nul­le juo­ta­vaa. Minä olin ko­di­ton, mut­ta te et­te ot­ta­neet mi­nua luok­sen­ne. Minä olin alas­ti, mut­ta te et­te vaa­tet­ta­neet mi­nua. Minä olin sai­ras ja van­ki­las­sa, mut­ta te et­te käy­neet mi­nua kat­so­mas­sa.’

Sil­loin nä­mä­kin ky­sy­vät: ’Her­ra, mil­loin me näim­me si­nut nä­lis­sä­si tai ja­nois­sa­si, ko­dit­to­ma­na tai alas­ti, tai sai­raa­na tai van­ki­las­sa, em­me­kä aut­ta­neet si­nua?’ Sil­loin hän vas­taa heil­le: ’To­ti­ses­ti: kai­ken, min­kä te olet­te jät­tä­neet te­ke­mät­tä yh­del­le näis­tä vä­häi­sim­mis­tä, sen te olet­te jät­tä­neet te­ke­mät­tä mi­nul­le.’

Ja niin he läh­te­vät, toi­set ian­kaik­ki­seen ran­gais­tuk­seen, mut­ta van­hurs­kaat ian­kaik­ki­seen elä­mään.”

Bib­lia: Mut­ta kun Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee kirk­kau­des­saan ja kaik­ki en­ke­lit hä­nen kans­saan, sil­loin hän is­tuu kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­mel­le. Ja hä­nen eteen­sä koo­taan kaik­ki kan­sat, ja hän erot­taa toi­set toi­sis­ta, niin­kuin pai­men erot­taa lam­paat vuo­his­ta. Ja hän aset­taa lam­paat oi­ke­al­le puo­lel­leen, mut­ta vuo­het va­sem­mal­le. Sil­loin Ku­nin­gas sa­noo oi­ke­al­la puo­lel­laan ole­vil­le: 'Tul­kaa, mi­nun Isä­ni siu­na­tut, ja omis­ta­kaa se val­ta­kun­ta, joka on ol­lut teil­le val­mis­tet­tu­na maa­il­man pe­rus­ta­mi­ses­ta as­ti. Sil­lä mi­nun oli näl­kä, ja te an­noit­te mi­nul­le syö­dä; mi­nun oli jano, ja te an­noit­te mi­nul­le juo­da; minä olin ou­to, ja te otit­te mi­nut huo­nee­seen­ne; minä olin alas­ton, ja te vaa­te­tit­te mi­nut; minä sai­ras­tin, ja te kä­vit­te mi­nua kat­so­mas­sa; minä olin van­keu­des­sa, ja te tu­lit­te mi­nun ty­kö­ni.'

Sil­loin van­hurs­kaat vas­taa­vat hä­nel­le sa­no­en: 'Her­ra, mil­loin me näim­me si­nut näl­käi­se­nä ja ruo­kim­me si­nua, tai ja­noi­se­na ja an­noim­me si­nul­le juo­da? Ja mil­loin me näim­me si­nut ou­to­na ja otim­me si­nut huo­nee­seem­me, tai alas­ton­na ja vaa­te­tim­me si­nut? Ja mil­loin me näim­me si­nun sai­ras­ta­van tai ole­van van­keu­des­sa ja tu­lim­me si­nun ty­kö­si?' Niin Ku­nin­gas vas­taa ja sa­noo heil­le: 'To­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: kaik­ki, mitä olet­te teh­neet yh­del­le näis­tä mi­nun vä­him­mis­tä vel­jis­tä­ni, sen te olet­te teh­neet mi­nul­le'.

Sit­ten hän myös sa­noo va­sem­mal­la puo­lel­laan ole­vil­le: 'Men­kää pois mi­nun ty­kö­ä­ni, te ki­ro­tut, sii­hen ian­kaik­ki­seen tu­leen, joka on val­mis­tet­tu per­ke­leel­le ja hä­nen en­ke­leil­len­sä. Sil­lä mi­nun oli näl­kä, ja te et­te an­ta­neet mi­nul­le syö­dä; mi­nun oli jano, ja te et­te an­ta­neet mi­nul­le juo­da; minä olin ou­to, ja te et­te ot­ta­neet mi­nua huo­nee­seen­ne; minä olin alas­ton, ja te et­te vaa­tet­ta­neet mi­nua; sai­raa­na ja van­keu­des­sa, ja te et­te käy­neet mi­nua kat­so­mas­sa.'

Sil­loin he­kin vas­taa­vat sa­no­en: 'Her­ra, mil­loin me näim­me si­nut näl­käi­se­nä tai ja­noi­se­na tai ou­to­na tai alas­ton­na tai sai­raa­na tai van­keu­des­sa, em­me­kä si­nua pal­vel­leet?' Sil­loin hän vas­taa heil­le ja sa­noo: 'To­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: kai­ken, min­kä olet­te jät­tä­neet te­ke­mät­tä yh­del­le näis­tä vä­him­mis­tä, sen te olet­te jät­tä­neet te­ke­mät­tä mi­nul­le'.

Ja nämä me­ne­vät pois ian­kaik­ki­seen ran­gais­tuk­seen, mut­ta van­hurs­kaat ian­kaik­ki­seen elä­mään.

28.11.2021

– Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys