Jo­han­nes Kas­ta­jan van­hem­mat oli­vat Eli­sa­bet ja Sa­ka­ri­as. Luuk­kaan evan­ke­liu­mi an­taa heis­tä hy­vän to­dis­tuk­sen: ”He oli­vat kum­pi­kin Ju­ma­lan sil­mis­sä hurs­kai­ta ja eli­vät nuh­teet­to­mas­ti kaik­kien Her­ran käs­ky­jen ja sää­dös­ten mu­kaan. Mut­ta lap­sia heil­lä ei ol­lut, sil­lä Eli­sa­bet oli he­del­mä­tön, ja he mo­lem­mat oli­vat jo iäk­käi­tä.” (Luuk. 1:6–7.)

Lap­set­to­muus saat­taa ol­la ki­peä asia. Kun pit­kään las­ta kai­van­nut Sa­ka­ria sai en­ke­li Gab­rie­lil­ta vies­tin syn­ty­väs­tä lap­ses­ta, hän ajat­te­li: ”Tä­män on Her­ra mi­nul­le teh­nyt. Hän on kat­so­nut mi­nun puo­lee­ni ja pääs­tää mi­nut ih­mis­ten hal­vek­sun­nas­ta.” (Luuk. 1:25.) Sa­ka­ri­aan ni­mi­kin tar­koit­taa: Her­ra muis­taa. Ih­mi­nen, joka oli saa­nut osak­seen tois­ten hal­vek­sun­nan, ei ol­lut kui­ten­kaan Ju­ma­lan unoh­ta­ma.

En­ke­li il­moit­ti uu­ti­sen

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa il­me­nee, et­tä ta­val­li­ses­ti äi­dit an­ta­vat ni­men vas­ta­syn­ty­neel­le (ks. esim. 1. Moos. 29:32). Tä­män ta­van mu­kaan Eli­sa­bet­kin il­moit­ti lap­sen­sa ni­men. Nimi il­moi­tet­tiin ym­pä­ri­leik­kauk-sen yh­tey­des­sä. Isän ni­men an­ta­mi­nen lap­sel­le ei ol­lut ta­val­lis­ta, mut­ta var­maan läs­nä­o­li­joi­den häm­mäs­tys nä­kyi. Sa­ka­ri­as, eli Her­ra muis­taa, oli­si so­pi­nut van­han ih­mi­sen saa­man lap­sen ni­mek­si eri­tyi­sen hy­vin.

Nimi ha­lut­tiin vie­lä var­mis­taa lap­sen isäl­tä. En­ke­lin il­mes­tyk­sen jäl­keen Sa­ka­ri­as ei ol­lut ky­en­nyt pu­hu­maan. Niin­pä hä­nel­le an­net­tiin kir­joi­tus­tau­lu. Hän an­toi sa­man vies­tin kuin Eli­sa­bet: ”Lap­sen nimi on Jo­han­nes” (Luuk. 1:63).

Ni­men taus­tal­la oli en­ke­li Gab­rie­lin vies­ti: ”älä pel­kää, Sa­ka­ri­as. Ru­kouk­se­si on kuul­tu, vai­mo­si Eli­sa­bet syn­nyt­tää si­nul­le po­jan ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jo­han­nes. Ilo ja rie­mu täyt­tä­vät si­nut, ja mo­net iloit­se­vat hä­nen syn­ty­mäs­tään.” (Luuk. 1:13–14.)

Vies­ti suu­ris­ta te­ois­ta

Nimi Jo­han­nes tu­lee sa­nas­ta Jah­ve, eli Ju­ma­la on ar­mol­li­nen. Jo lap­sen en­ke­lil­tä saa­ma nimi oli vah­va vies­ti Ju­ma­lan suu­ris­ta te­ois­ta.

Evan­ke­liu­mi ker­too: ”Sil­lä seu­dul­la jou­tui­vat kaik­ki pe­lon val­taan, ja näis­tä ta­pah­tu­mis­ta pu­hut­tiin laa­jal­ti koko Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la. Ne, jot­ka niis­tä kuu­li­vat, pai­noi­vat kai­ken mie­leen­sä ja sa­noi­vat: ’Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?’ Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.” (Luuk. 1:65–66.)

Jo­han­nes Kas­ta­jas­ta to­del­la pu­hut­tiin hä­nen eli­nai­ka­naan. Täs­tä to­dis­ta­vat pait­si kris­til­li­set läh­teet, myös ai­kan­sa juu­ta­lai­sen his­to­ri­oit­si­jan Jo­se­fuk­sen kir­joi­tuk­set.

Ju­ma­lan ar­mo kir­kas­taa

Sa­ka­ri­aan pro­fe­tia ku­vas­taa lap­sen­sa elä­mää seu­raa­vas­ti: ”Sinä joh­dat hä­nen kan­san­sa tun­te­maan pe­las­tuk­sen, syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen. Näin mei­dän Ju­ma­lam­me hy­vyy­des­sään ar­mah­taa mei­tä: Kor­keu­des­ta saa­puu luok­sem­me aa­mun koit­to. Se lois­taa pi­mey­des­sä ja kuo­le­man var­jos­sa elä­vil­le, se oh­jaa jal­kam­me rau­han tiel­le. (Luuk. 1:77–79.)

Tä­män pro­fe­ti­an mu­kai­ses­ti Jo­han­nes Kas­ta­ja ju­lis­ti roh­ke­as­ti pa­ran­nuk­sen kas­tet­ta. Mo­net ih­mi­set tun­nus­ti­vat syn­tin­sä ja te­ki­vät pa­ran­nuk­sen.

Ju­han­nus­ta vie­te­tään kes­ki­ke­sän va­lon juh­la­na. Ku­ten valo on he­rät­tä­nyt luon­non täy­teen lois­toon­sa, voi syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen saar­na nos­taa vä­sy­neet ja voi­mat­to­mat uu­teen toi­voon ja kirk­kau­teen.

Ru­kous­ten lap­si

Eli­sa­bet ja Sa­ka­ri­as, pait­si kan­toi­vat huol­ta lap­ses­taan, ot­ti­vat suo­je­luk­seen­sa myös Her­ran äi­din Ma­ri­an (Luuk. 1:39–45). Jo­han­nes sai kas­vaa ko­dis­saan ja ys­tä­vien­sä kes­kel­lä tun­tien, et­tä ”Her­ran käsi on hä­nen yl­lään.”

Kä­den lait­ta­mi­nen pään pääl­le on vah­va ku­vaus siu­nauk­sen vä­lit­tä­mi­ses­tä. Jo­han­nes Kas­ta­jan vir­res­sä 12 sa­no­taan­kin: ”ih­mi­nen ih­mi­sel­tä Ju­ma­lan lah­jat saa.” Ju­han­nuk­sen sa­no­ma roh­kai­see mei­tä sekä kat­se­le­maan Ju­ma­lan hy­vyyt­tä et­tä ja­ka­maan sitä toi­nen toi­sil­lem­me.

Teks­ti: Mar­kus Kop­pe­roi­nen

Kuva: Jaak­ko Kos­ke­lo

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Ju­han­nus­päi­vä: Ps. 92:2–6, Jes. 51:3–6, Ap. t. 14:15–17, Luuk. 1:57–66

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.6.2014.