Juha Kaa­ri­vaa­ra

Jo­han­nes saar­na­si ar­mon sa­no­maa ja kas­toi ih­mi­siä, mut­ta ha­lu­si kai­ken kun­ni­an Ju­ma­lan Po­jal­le.

Kol­man­nen ad­vent­ti­sun­nun­tain ai­hee­na on val­mis­tau­tu­mi­nen pian ta­pah­tu­vaan Va­pah­ta­jan tu­le­mi­seen. Pro­feet­to­jen en­nus­tuk­set oli­vat täyt­ty­mäs­sä.

Jo­han­nes Kas­ta­ja pal­ve­li us­kol­li­ses­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan vies­tin­vie­jä­nä. Hä­nen teh­tä­vä­nään oli rai­va­ta tie­tä Ku­nin­kaal­le en­nen Jee­suk­sen jul­ki­sen toi­min­nan al­ka­mis­ta. Täs­sä to­teu­tui pro­fee­tan en­nus­tus: ”Noi­hin ai­koi­hin Jo­han­nes Kas­ta­ja tuli ja al­koi ju­lis­taa Juu­de­an au­ti­o­maas­sa: ’Kään­ty­kää, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le!’ Juu­ri hän­tä tar­koit­taa pro­feet­ta Je­sa­jan sana: – Ää­ni huu­taa au­ti­o­maas­sa: ’Rai­vat­kaa Her­ral­le tie, ta­soit­ta­kaa hä­nel­le po­lut!’” (Matt. 3:1–3.)

Kuka sinä olet?

Juu­ta­lai­set oli­vat kuul­leet Jo­han­nes Kas­ta­jan toi­min­nas­ta, ja he lä­het­ti­vät Je­ru­sa­le­mis­ta pap­pe­ja ja lee­vi­läi­siä sel­vit­tä­mään, kuka Jo­han­nes on. Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too hei­dän koh­taa­mi­ses­taan. Heti kes­kus­te­lun alus­sa Jo­han­nes tun­nus­ti to­tuu­den, et­tei hän ole Mes­si­as. Sen si­jaan hän viit­ta­si edel­lä mai­nit­tuun Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jän teh­tä­vään.

Jo­han­nes to­dis­ti maa­il­man va­los­ta, Va­pah­ta­jas­ta, joka oli pian tu­le­va: ”Tuli mies, Ju­ma­lan lä­het­tä­mä, hä­nen ni­men­sä oli Jo­han­nes. Hän tuli to­dis­ta­jak­si, to­dis­ta­maan va­los­ta, jot­ta kaik­ki us­koi­si­vat sii­hen. Ei hän it­se ol­lut tuo valo, mut­ta va­lon to­dis­ta­ja hän oli. To­del­li­nen valo, joka va­lai­see jo­kai­sen ih­mi­sen, oli tu­los­sa maa­il­maan.” (Joh. 1:6–9.)

Kat­so­kaa: Ju­ma­lan Ka­rit­sa!

Jo­han­nes saar­na­si ja kas­toi ih­mi­siä. Hän ke­hot­ti ih­mi­siä tun­nus­ta­maan syn­tin­sä ja te­ke­mään pa­ran­nuk­sen. Hän ju­lis­ti syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta ja pe­las­tus­ta, jon­ka Kris­tus on an­sain­nut kär­si­mi­sen­sä, kuo­le­man­sa ja ylös­nou­se­muk­sen­sa kaut­ta.

Teks­tis­sä ku­va­tun kes­kus­te­lun jäl­keen seu­raa­va­na päi­vä­nä Jo­han­nes Kas­ta­ja näki Jee­suk­sen. Hän iloit­si Jee­suk­ses­ta oma­na Va­pah­ta­ja­naan ja huu­dah­ti: ”Kat­so­kaa: Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin!”

Us­kon syn­nyt­tä­mä rak­kaus vai­kut­ti ha­lun teh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä. Jo­han­nes pal­ve­li omil­la lah­joil­laan, mut­ta ha­lu­si an­taa kai­ken kun­ni­an Ju­ma­lan po­jal­le: ”Hä­nen on tul­ta­va suu­rem­mak­si, mi­nun pie­nem­mäk­si”.

Evan­ke­liu­mi on voi­ma

Jee­sus lä­het­ti oman­sa saar­naa­maan evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le. Työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan ja kaik­ki­al­la siel­lä, min­ne Ju­ma­la avaa työl­leen mah­dol­li­suu­det.

Tä­män ajan us­ko­vai­nen saa vuo­rol­laan pal­vel­la evan­ke­liu­min työs­sä niil­lä lah­joil­la, joi­ta on Ju­ma­lal­ta saa­nut. Pal­ve­lus­teh­tä­vien kes­kel­lä­kin on tär­kein­tä saa­da vah­vis­tus­ta omal­le us­ko­ne­lä­mäl­le Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa ja hoi­dos­sa, Ma­ri­an osas­sa (Luuk.10:42).

Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­la on jo lä­hel­lä. Saa­koon jou­lun lap­si ja pää­si­äi­sen Her­ra Jee­sus ol­la sy­dä­men asuk­kaa­na – ei vain jou­lu­na vaan jo­kai­se­na päi­vä­nä. Evan­ke­liu­mi on voi­ma us­kon kil­voi­tuk­ses­sa, ja Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä kai­kil­la on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus.

Raa­mat­tu 1992: Tämä on to­dis­tus, jon­ka Jo­han­nes an­toi, kun juu­ta­lai­set lä­het­ti­vät Je­ru­sa­le­mis­ta pap­pe­ja ja lee­vi­läi­siä ky­sy­mään hä­nel­tä: ”Kuka sinä olet?” Jo­han­nes tun­nus­ti to­tuu­den, hän ei sitä kiel­tä­nyt. Hän sa­noi: ”En minä ole Mes­si­as.” ”Mikä sit­ten?” he ky­syi­vät. ”Olet­ko Elia?” ”En ole”, Jo­han­nes vas­ta­si. ”Olet­ko se lu­vat­tu pro­feet­ta?” Hän vas­ta­si: ”En.” Sil­loin he sa­noi­vat: ”Kuka sit­ten olet? Mei­dän on vie­tä­vä vas­taus niil­le, jot­ka mei­dät lä­het­ti­vät. Mitä sa­not it­ses­tä­si?” Jo­han­nes vas­ta­si: ”Minä olen ää­ni, joka huu­taa au­ti­o­maas­sa: ’Ta­soit­ta­kaa Her­ral­le tie!’ Niin­hän pro­feet­ta Je­sa­ja on en­nus­ta­nut.” Nii­den jou­kos­sa, jot­ka oli lä­he­tet­ty Jo­han­nek­sen luo, oli myös fa­ri­seuk­sia. He ky­syi­vät hä­nel­tä: ”Mik­si sit­ten kas­tat ih­mi­siä, jos et ole Mes­si­as, et Elia et­kä se pro­feet­ta?” Jo­han­nes vas­ta­si: ”Minä kas­tan ve­del­lä, mut­ta tei­dän kes­kel­län­ne on jo toi­nen, vaik­ka te et­te hän­tä tun­ne, hän, joka tu­lee mi­nun jäl­kee­ni. Minä olen ar­vo­ton edes avaa­maan hä­nen ken­kien­sä nau­ho­ja.”

Bib­lia: Ja tämä on Jo­hen­nek­sen to­dis­tus, kuin Juu­da­lai­set lä­het­ti­vät Je­ru­sa­le­mis­ta pa­pit ja Le­vi­läi­set ky­sy­mään hä­nel­tä: ku­kas olet? Ja hän to­dis­ti ja ei kiel­tä­nyt, ja hän to­dis­ti, sa­no­en: en minä ole Kris­tus. Ja he ky­syi­vät hä­nel­tä: ku­kas siis? Olet­kos Eli­as? Hän sa­noi: en. Olet­kos prop­he­ta? Hän vas­ta­si: en. Niin he sa­noi­vat hä­nel­le: ku­kas olet? Et­tä me an­tai­sim­me niil­le vas­tauk­sen, jot­ka mei­dät lä­het­ti­vät: mi­täs sa­not it­ses­täs? Hän sa­noi: minä olen huu­ta­va ää­ni kor­ves­sa: val­mis­ta­kaat Her­ran tie­tä, niin­kuin Je­sai­as prop­he­ta sa­noi. Ja jot­ka lä­he­te­tyt oli­vat, oli­vat Pha­ri­se­a­lai­sis­ta. Ja he ky­syi­vät hä­nel­tä ja sa­noi­vat hä­nel­le: mik­si siis sinä kas­tat, jos et ole Kris­tus, et­kä Eli­as, et­kä prop­he­ta? Jo­han­nes vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: minä kas­tan ve­del­lä; mut­ta tei­dän kes­kel­län­ne sei­soo, jota et­te tun­ne: Hän on se, joka mi­nun jäl­kee­ni tu­lee, joka mi­nun edel­lä­ni on ol­lut, jon­ka ken­gän rih­mo­ja en minä ole kel­vol­li­nen pääs­tä­mään.