Lee­vi Ruo­na­kos­ki

Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­sia ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lä­hes­ty­mis­tä kai­kil­le ja vii­py­mään siel­lä, mis­sä hei­dät vas­taa­no­te­taan.

Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­la oli tär­keä teh­tä­vä men­nä Jee­suk­sen lä­het­tä­mi­nä hä­nen edel­lään kau­pun­kiin, val­mis­taa tie­tä hä­nel­le sekä ju­lis­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Luu­kas ker­too, kuin­ka Jee­sus lä­het­ti kak­si­tois­ta ope­tus­las­ta ju­lis­ta­maan sa­no­maa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta sekä pa­ran­ta­maan sai­rai­ta (Luuk. 9:1–6). Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ker­ro­taan, et­tä Jee­sus lä­het­tää vie­lä 72 ope­tus­las­ta, kos­ka ”sa­toa on pal­jon, mut­ta sa­don­kor­jaa­jia vä­hän”.

Evan­ke­liu­mis­sa on huo­mi­o­nar­vois­ta, et­tä Ju­ma­la it­se kut­suu, va­rus­taa ja lä­het­tää te­ki­jät val­ta­kun­tan­sa työ­hön. Jee­sus ei lu­paa seu­raa­jil­leen help­poa teh­tä­vää, vaan lä­het­tää hei­dät vä­hin va­rus­tein ”kuin lam­paat su­sien kes­kel­le”. Ope­tus­lap­set ei­vät läh­te­neet oman voi­man­sa va­ras­sa, vaan Her­ran lä­het­tä­mi­nä. Tär­kein­tä ei­vät ole ul­koi­set va­rus­teet tai lä­he­te­tyn omi­nai­suu­det ja tai­dot, vaan se, et­tä lä­he­tet­ty vie Ju­ma­lan sa­no­maa.

Vie­kää rau­han ter­vei­siä

Jee­sus an­taa konk­reet­ti­sia oh­jei­ta, mi­ten ope­tus­las­ten tu­li­si toi­mia näil­lä lä­he­tys­mat­koil­laan. Tä­hän saat­toi vai­kut­taa ai­em­min käy­ty kes­kus­te­lu, jos­sa ope­tus­lap­sis­ta Jaa­kob ja Jo­han­nes ky­syi­vät, mi­ten tu­lee toi­mia nii­den ih­mis­ten kans­sa, jot­ka ei­vät ota Jee­sus­ta vas­taan. He ky­syi­vät: ”Her­ra, tah­dot­ko, et­tä käs­kem­me tu­len is­keä tai­vaas­ta ja tu­ho­ta hei­dät?” (Luuk. 9:53–56).

Sa­no­man hyl­kää­jiä Jee­sus ei ke­ho­ta tu­ho­a­maan tu­lel­la ja sa­la­mal­la, vaan heil­le on il­moi­tet­ta­va, et­tä Ju­ma­lan tuo­mio koh­taa hei­tä ker­ran. Ih­mi­sen teh­tä­vä ei ole an­taa tuo­mi­o­ta, vaan tuo­mi­o­val­ta on Ju­ma­lal­la. (Room. 14:10–12.)

Jee­sus ke­hot­taa ope­tus­lap­si­aan vie­mään rau­han ter­vei­siä nii­hin ko­tei­hin, joi­hin he me­ne­vät. Tuo rau­ha on sy­dä­men rau­haa, jon­ka us­ko an­taa. Van­hem­pi kään­nös to­te­aa­kin: “Jos siel­lä on rau­han lap­si, niin tei­dän rau­han­ne jää hä­nen pääl­len­sä.”

Sy­dän ot­taa us­kon vas­taan

Ai­em­mas­sa koh­taa Jee­sus oli läh­dös­sä kul­ke­maan koh­ti Je­ru­sa­le­mia (Luuk. 9:51). Hän ha­lu­si vie­lä käy­dä mo­nes­sa ky­läs­sä ja kau­pun­gis­sa; oli­han hä­nen työn­sä tä­män maan pääl­lä vie­lä kes­ken. Ope­tus­lap­set kul­ki­vat edel­lä, jot­ta Jee­suk­sen oli­si hel­pom­pi tul­la. Ai­kai­sem­min Jo­han­nes Kas­ta­ja rai­va­si tie­tä Jee­suk­sel­le ja val­mis­ti ih­mi­siä ot­ta­maan hä­net vas­taan (Luuk. 1:16 ;Mark. 1:7–8).

Jee­sus ke­hot­ti jää­mään nii­hin ko­tei­hin ja kau­pun­kei­hin, jos­sa ope­tus­las­ten sa­no­mal­le ol­laan vas­taa­not­ta­vai­sia. Hei­dän luo­naan tu­li­si viet­tää ai­kaa, seu­rus­tel­la ja syö­dä yh­des­sä. Tämä li­säi­si us­ko­vien yh­teyt­tä ja val­mis­tai­si myös Jee­suk­sen tu­loa kau­pun­kiin.

Sa­no­ma le­vi­ää

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­no­maa vie­dään edel­leen eteen­päin ym­pä­ri maa­il­man. Tuo sa­no­ma ta­voit­taa ih­mi­siä yhä uu­sis­sa mais­sa ja kau­pun­geis­sa. Di­gi­taa­li­nen ke­hi­tys mah­dol­lis­taa myös uu­sien lä­he­tys­työn ta­po­jen mo­ni­puo­li­sen to­teut­ta­mi­sen Jee­suk­sen an­ta­man lä­he­tys­käs­kyn mu­kai­ses­ti (Matt. 28:18–20).

Yhä Ju­ma­la kut­suu, va­rus­taa ja lä­het­tää, jot­ta rau­han sa­no­ma sai­si ta­voit­taa ih­mis­sy­dä­miä. Usein tä­män kut­sun ää­res­sä lä­he­tet­ty tun­tee py­hää ar­kuut­ta. Tär­kein­tä on, et­tä lä­he­tet­ty saa it­se elää evan­ke­liu­min voi­mas­ta. Täl­löin vas­taa­not­ta­ja tun­nis­taa evan­ke­liu­min kut­sus­sa Ju­ma­lan kut­sun: Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Us­ko­kaa evan­ke­liu­mi syn­tien an­teek­si an­ta­mi­sek­si.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 10:1–12

Raa­mat­tu 1992: Her­ra va­lit­si vie­lä seit­se­män­kym­men­tä­kak­si ope­tus­las­ta ja lä­het­ti hei­dät kak­sit­tain edel­lään jo­kai­seen kau­pun­kiin ja ky­lään, jo­hon hän ai­koi it­se men­nä.

Hän sa­noi heil­le: ”Sa­toa on pal­jon, mut­ta sa­don­kor­jaa­jia vä­hän. Pyy­tä­kää siis her­raa, jol­le sato kuu­luu, lä­het­tä­mään vä­keä elon­kor­juu­seen.

Men­kää, minä lä­he­tän tei­dät kuin lam­paat su­sien kes­kel­le. Äl­kää ot­ta­ko mu­kaan­ne ra­ha­kuk­ka­roa, äl­kää lauk­kua äl­kää­kä jal­ki­nei­ta. Äl­kää mat­kan var­rel­la py­säh­ty­kö ter­veh­ti­mään ke­tään. Ja kun tu­let­te jo­hon­kin ta­loon, sa­no­kaa en­sik­si: ’Rau­ha täl­le ko­dil­le.’ Jos siel­lä on joku, joka on rau­han ar­voi­nen, hän saa tei­dän toi­vot­ta­man­ne rau­han. El­lei ole, toi­vo­tuk­sen­ne pa­laa teil­le. Jää­kää sii­hen ta­loon ja syö­kää ja juo­kaa mitä teil­le tar­jo­taan, sil­lä työ­mies on palk­kan­sa an­sain­nut. Äl­kää siir­ty­kö ta­los­ta toi­seen.

Kun tu­let­te kau­pun­kiin ja tei­dät ote­taan siel­lä vas­taan, syö­kää mitä teil­le tar­jo­taan, pa­ran­ta­kaa kau­pun­gin sai­raat ja ker­to­kaa kai­kil­le: ’Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut tei­tä lä­hel­le.’ Mut­ta jos tei­tä jo­hon­kin kau­pun­kiin tul­tu­an­ne ei ote­ta vas­taan, men­kää sen ka­duil­le ja ju­lis­ta­kaa: ’Me pyy­him­me pois pö­lyn­kin, joka tei­dän kau­pun­gis­tan­ne on jal­koi­him­me tart­tu­nut - pi­tä­kää hy­vä­nän­ne! Mut­ta tie­tä­kää, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le!’ Minä sa­non teil­le: So­do­ma­kin pää­see tuo­mi­o­päi­vä­nä vä­hem­mäl­lä kuin sel­lai­nen kau­pun­ki.