Lee­vi Ruo­na­kos­ki

Ma­ri­an ja Eli­sa­be­tin koh­taa­mi­nen muis­tut­taa sii­tä, et­tä Ju­ma­la kut­suu mei­tä luot­ta­maan lu­pauk­siin­sa sil­loin­kin, kun ne ylit­tä­vät ym­mär­ryk­sen.

Ma­ri­an il­mes­tys­päi­vän evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan koh­taa­mi­ses­ta, joka oli ih­me. Van­hem­pi nai­sis­ta, Eli­sa­bet, oli jo van­ha. Eli­sa­be­til­le ja hä­nen puo­li­sol­leen pap­pi Sa­ka­ri­aal­le oli ta­pah­tu­nut Ju­ma­lan ih­me, he­del­mä­tön pari odot­ti las­ta.

He oli­vat ru­koil­leet las­ta, mut­ta ei­vät ol­leet saa­neet sitä ru­kouk­sis­ta huo­li­mat­ta. En­ke­li il­mes­tyi Sa­ka­ri­aal­le hä­nen ol­les­saan suo­rit­ta­mas­sa pal­ve­lus­taan temp­pe­lis­sä sa­no­en: ”Älä pel­kää Sa­ka­ri­as. Ru­kouk­se­si on kuul­tu, vai­mo­si Eli­sa­bet syn­nyt­tää si­nul­le po­jan ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jo­han­nes.” (Luuk 1:13.)

Ju­ma­lan ih­meet yh­dis­tä­vät

Nuo­rem­pi nai­sis­ta, Ma­ria, ei ol­lut osan­nut vie­lä odot­taa las­ta, oli­han hän ”kos­ke­ma­ton” (Luuk. 1:34). En­ke­li oli vain hie­man ai­em­min il­mes­ty­nyt Ma­ri­al­le ja il­moit­ta­nut hä­nel­le vies­tin: ”Älä pel­kää, Ma­ria, Ju­ma­la on suo­nut si­nul­le ar­mon­sa. Sinä tu­let ras­kaak­si ja syn­ny­tät po­jan, ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jee­sus. (Luuk. 1:30–31.)

Nyt nuo kak­si su­ku­lais­nais­ta, hy­vin eri­lai­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­vaa odot­ta­vaa äi­tiä, koh­ta­si­vat Eli­sa­be­tin ja Sa­ka­ri­aan ko­to­na. Evan­ke­lis­ta Luu­kas ker­too, et­tä Ma­ria vii­pyi Eli­sa­be­tin luo­na kol­men kuu­kau­den ajan. Noi­den kuu­kau­sien ai­ka­na var­mas­ti ja­et­tiin mo­nia tun­tei­ta, joi­ta odot­ta­va äi­ti ko­kee. Raa­mat­tuun on kir­jat­tu ylös päi­vän evan­ke­liu­mis­sa ker­rot­tu Ma­ri­an ja Eli­sa­be­tin koh­taa­mi­nen (Luuk. 1:41–45) ja tätä seu­ran­nut Ma­ri­an kii­tos­vir­si (Luuk. 1:46–55). Näis­sä tu­lee esil­le ilo, kii­tol­li­suus ja siu­naus.

Kun en­ke­li il­mes­tyi Ma­ri­al­le, hän ker­toi Eli­sa­be­tin odot­ta­van las­ta. Raa­mat­tu ei kui­ten­kaan ker­ro Eli­sa­be­tin tien­neen etu­kä­teen Ma­ri­an ras­kau­des­ta. Nais­ten ta­vat­tua Eli­sa­be­tin si­säl­lä ol­lut lap­si hy­päh­ti. Tämä ai­heut­ti Eli­sa­be­tis­sa Py­hän Hen­gen täyt­ty­myk­sen. En­nen kuin Ma­ria eh­ti asi­as­ta ker­toa, Eli­sa­bet jo puh­ke­si kii­tok­seen: ”Siu­nat­tu olet sinä, nai­sis­ta siu­na­tuin, ja siu­nat­tu si­nun koh­tu­si he­del­mä! Kuin­ka minä saan sen kun­ni­an, et­tä Her­ra­ni äi­ti tu­lee mi­nun luok­se­ni?” (Luuk. 1:42–43.)

Ma­ria suos­tuu Ju­ma­lan pal­ve­li­jak­si

Ma­ri­an il­mes­tys­päi­vän evan­ke­liu­mis­sa nä­kyy Ju­ma­lan kut­su. Ma­ria ot­ti häm­men­ty­nee­nä, ky­sy­mys­ten­kin kes­kel­lä, en­ke­lin sa­no­man vas­taan ja sa­noi: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” (Luuk. 1:38.) Hän on kris­ti­tyl­le esi­ku­va Ju­ma­lan pal­ve­lu­teh­tä­vään suos­tu­mi­ses­ta.

Kek­sim­me usein mo­nia syi­tä kiel­täy­tyä, kun mei­tä kut­su­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan teh­tä­viin. Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan, kuin­ka pu­he­lah­jo­jen puut­tee­seen ve­to­si­vat Moo­ses (2. Moos. 4:10) ja Je­re­mia (Jer. 1:6). Gi­de­on puo­les­taan ve­to­si su­kun­sa vä­hä­pä­töi­syy­teen sekä per­heen nuo­rim­man lap­sen osaan (Tuom. 6:15). Myös pap­pi Sa­ka­ri­as epäi­li en­ke­lin vies­tiä hei­dän ru­kous­vas­tauk­seen­sa ky­se­le­mäl­lä: ”Kuin­ka minä tä­män kä­sit­täi­sin? (UT 1938) Mi­nä­hän olen jo van­ha, ja vai­mo­ni­kin on iä­käs.” (Luuk. 1:18.)

Ju­ma­lan vies­ti kah­del­le odot­ta­val­le äi­dil­le oli: ”Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta”. Hän te­kee ih­mei­tä tä­nä­kin päi­vä­nä. ”Mis­sä kak­si tai kol­me on kool­la mi­nun ni­mes­sä­ni, siel­lä minä olen hei­dän kes­kel­lään” (Matt. 18:20). Tä­män sai­vat ko­kea Eli­sa­bet ja Ma­ria. He sai­vat vah­vis­taa toi­si­aan Py­hän Hen­gen voi­mal­la us­kos­sa ja odo­tuk­ses­sa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 1:39–45

Raa­mat­tu 1992: Muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua Ma­ria läh­ti mat­kaan ja kii­ruh­ti Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la ole­vaan kau­pun­kiin. Hän meni Sa­ka­ri­aan ta­loon ja ter­veh­ti Eli­sa­be­tia. Kun Eli­sa­bet kuu­li Ma­ri­an ter­veh­dyk­sen, hy­päh­ti lap­si hä­nen koh­dus­saan ja hän täyt­tyi Py­häl­lä Hen­gel­lä. Hän huu­si ko­val­la ää­nel­lä ja sa­noi: ”Siu­nat­tu olet sinä, nai­sis­ta siu­na­tuin, ja siu­nat­tu si­nun koh­tu­si he­del­mä! Kuin­ka minä saan sen kun­ni­an, et­tä Her­ra­ni äi­ti tu­lee mi­nun luok­se­ni? Sa­mal­la het­kel­lä kun ter­veh­dyk­se­si tuli kor­vii­ni, lap­si hy­päh­ti rie­mus­ta koh­dus­sa­ni. Au­tu­as sinä, joka us­koit! Her­ran si­nul­le an­ta­ma lu­paus on täyt­ty­vä!”

Bib­lia: Mut­ta Ma­ria nou­si nii­nä päi­vi­nä ja meni kii­ruus­ti ylös mä­ki­ky­liin Juu­dan kau­pun­kiin. Ja tuli Sa­ka­ri­aan huo­nee­seen ja ter­veh­ti Eli­sa­be­tia. Ja ta­pah­tui, kuin Eli­sa­bet kuu­li Ma­ri­an ter­veh­dyk­sen, hyp­pä­si lap­si hä­nen koh­dus­san­sa. Ja Eli­sa­bet täy­tet­tiin Py­häl­lä Hen­gel­lä, ja hän huu­si suu­rel­la ää­nel­lä ja sa­noi: siu­nat­tu olet sinä vai­moin se­as­sa, ja siu­nat­tu on si­nun koh­tus he­del­mä! Ja mis­tä se mi­nul­le tu­lee, et­tä mi­nun Her­ra­ni äi­ti tu­lee mi­nun ty­kö­ni? Sil­lä kat­so, kuin si­nun ter­veh­dyk­ses ää­ni tuli mi­nun kor­vii­ni, hyp­pä­si lap­si ilos­ta mi­nun koh­dus­sa­ni. Ja au­tu­as sinä, joka us­koit; sil­lä ne täy­te­tään, mit­kä si­nul­le ovat sa­no­tut Her­ral­ta.