Juha Hu­ma­la­jo­ki

Jee­suk­sen toi­min­taa oh­ja­si lain si­jaan Ju­ma­lan ar­mo ja rak­kaus syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan.

Jee­suk­sen tapa toi­mia ja opet­taa är­syt­ti fa­ri­seuk­sia. Oli­vat­han he op­pi­neet toi­mi­maan lain ja isien pe­rin­näis­sään­tö­jen mu­kaan, jois­sa ker­rot­tiin se­kin, kuin­ka tu­li­si suh­tau­tua ul­koi­seen puh­dis­tau­tu­mi­seen ja mitä oli so­pi­vaa teh­dä sa­pat­ti­na. Jee­suk­sen tapa toi­mia oli kui­ten­kin toi­sen­lai­nen. Hän ker­toi Ih­mi­sen Po­jan ole­van sa­pa­tin her­ra (Luuk. 6:5).

Rak­kau­del­la toi­mi­mis­ta

Päi­vän teks­tis­sä ol­tiin vas­taa­van­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa kuin mo­nes­ti ai­kai­sem­min: oli sa­pat­ti, ja Jee­sus oli fa­ri­seuk­sen ko­dis­sa ate­ri­al­la. Ta­los­sa ole­vat ih­mi­set seu­ra­si­vat her­ke­ä­mät­tä, rik­koi­ko Jee­sus sa­pat­tia kos­ke­via sään­tö­jä vie­rail­les­saan. Kä­vi­kin niin, et­tä hä­nen luok­seen tuli ve­si­pö­höä sai­ras­ta­va mies us­ko­en, et­tä Jee­sus voi­si pa­ran­taa hä­net. Jee­sus tie­si fa­ri­seuk­sien suh­tau­tu­mi­sen asi­aan ja ky­syi heil­tä: ”On­ko sa­pat­ti­na lupa pa­ran­taa vai ei?” Kun he ei­vät vas­tan­neet mi­tään, Jee­sus pa­ran­si mie­hen ja lä­het­ti hä­net pois.

Fa­ri­seuk­set us­koi­vat, et­tä vain lain tar­kal­la nou­dat­ta­mi­sel­la he voi­si­vat elää Ju­ma­lan tah­don mu­kaan ja pääs­tä ker­ran tai­vaa­seen. Pa­ran­ta­es­saan sa­pat­ti­na Jee­sus oli toi­mi­nut hei­dän mie­les­tään vää­rin, hän­hän oli teh­nyt töi­tä sa­pat­ti­na. Jee­sus ei ol­lut kui­ten­kaan tul­lut te­ke­mään la­kia tur­hak­si (Matt. 5:17). Hä­nen toi­min­nas­saan nä­kyi kai­ken ai­kaa Ju­ma­lan rak­kaus ja an­teek­si­an­to syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan.

Ar­mo oh­jaa

Lain tar­koi­tus on ker­toa ih­mi­sel­le, mitä on syn­nin­tun­to (Room. 3:20). Laki ei kui­ten­kaan voi va­paut­taa ih­mis­tä syn­nin or­juu­des­ta ja van­hurs­kaut­taa. Lain teh­tä­vä on ajaa he­rän­nyt­tä ih­mis­tä Kris­tuk­sen, lain täy­del­li­sen täyt­tä­jän luok­se (Gal. 3:24).

Jo Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä ja läpi Van­han tes­ta­men­tin nä­kyi Ju­ma­lan lu­paus tu­le­vas­ta pe­las­ta­jas­ta (1. Moos. 3:15, Jes. 53:4–5). Lu­paus täyt­tyi myö­hem­min Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä. Jee­sus täyt­ti lain jo­kai­sen koh­dan ja so­vit­ti koko maa­il­man syn­nit. So­vit­ta­es­saan syn­nit Jee­sus va­paut­ti hä­neen us­ko­vat lain al­ta ar­mon al­le. Kris­ti­tyn va­paus on sitä, et­tä te­ke­mi­siä ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­siä oh­jaa lain si­jas­ta Ju­ma­lan ar­mo. Se ei ope­ta toi­mi­maan vää­rin lä­him­mäis­tä tai Ju­ma­laa koh­taan, ei­kä an­na lu­paa syn­nin te­ke­mi­seen.

Us­ko kan­taa he­del­mää

Oi­kea us­ko kan­taa sel­lais­ta he­del­mää, et­tä ih­mi­nen ha­lu­aa elää niin, et­tei rik­koi­si Ju­ma­lan tah­toa. Jee­suk­sen tah­to oli­si ol­lut se, et­tä teks­tin joh­to­mies ja kaik­ki muut­kin oli­si­vat kä­sit­tä­neet us­kon omal­le koh­dal­leen. Täs­tä ker­too se­kin, kuin­ka Jee­sus myö­hem­min puh­ke­si it­kuun, kun Je­ru­sa­le­min ih­mi­set ei­vät kä­sit­tä­neet et­sik­ko­ai­kaan­sa (Luuk. 19:41–44).

Vain Jee­suk­sen so­vin­to­ve­ri pe­see ja puh­dis­taa niin, et­tä ih­mi­nen pää­see syn­nis­tä ja saa osak­seen kris­ti­tyn va­pau­den. Kris­ti­tyn ru­kous on, et­tä sy­dä­mes­sä sai­si säi­lyä ai­na oi­ke­an­lai­nen va­paus. Tämä va­paus säi­lyy omaa­tun­toa hoi­ta­mal­la. Sik­si on tär­ke­ää käy­dä yhä uu­des­taan Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa.

”Au­ta jää­mään luot­ta­vas­ti, huo­maan ar­mon, to­tuu­den. Soi­koon rie­mu iha­nas­ti, tiel­lä lu­nas­tet­tu­jen. Voi­maa us­kol­le­ni an­na, et­tä he­del­mää sen kan­nan.” (SL 353:3.)

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 14:1–6

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus meni sa­pat­ti­na erään fa­ri­seus­ten joh­to­mie­hen ko­tiin ate­ri­al­le, ja kaik­ki tark­kai­li­vat, mitä hän te­ki­si. Kävi niin, et­tä hä­nen luok­seen tuli ve­si­pö­höä sai­ras­ta­va mies. Jee­sus kään­tyi lai­no­pet­ta­jien ja fa­ri­seus­ten puo­leen ja ky­syi: ”On­ko sa­pat­ti­na lupa pa­ran­taa vai ei?” He ei­vät sa­no­neet sii­hen mi­tään. Sil­loin Jee­sus kos­ket­ti mies­tä, pa­ran­si hä­net ja lä­het­ti hä­net pois. Sit­ten hän taas ky­syi: ”Mi­ten te it­se teet­te? Jos jon­kun poi­ka tai här­kä pu­to­aa kai­voon, niin kai hän heti nos­taa sen siel­tä, vaik­ka oli­si­kin sa­pat­ti?” Tä­hän he ei­vät ky­en­neet vas­taa­maan.