Sep­po Ah­ven­jär­vi

Us­ko­van ih­mi­sen sy­dä­mes­sä vai­kut­ta­va rak­kaus Ju­ma­laan saa ai­kaan rak­kau­den toi­sia Ju­ma­lan lap­sia koh­taan. Jee­sus on esi­ku­va pal­ve­le­vas­ta rak­kau­des­ta.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min lo­pus­sa ylös­nous­sut Jee­sus koh­taa ope­tus­lap­set Ti­be­ri­aan­jär­ven ran­nal­la. Jee­sus on val­mis­ta­nut vä­sy­neil­le ja näl­käi­sil­le työ­mie­hil­le ate­ri­an, hiil­lok­sel­la pais­tet­tua ka­laa ja lei­pää.

Kun he kaik­ki ovat syö­neet, Jee­sus al­kaa pu­hu­tel­la Pie­ta­ria ja ky­syy hä­nel­tä kol­me ker­taa hie­man eri sa­noin: ”Olen­ko minä si­nul­le ra­kas.” Joka ker­ta Jee­sus aloit­taa ky­sy­myk­sen­sä pu­hut­te­le­mal­la Pie­ta­ria tä­män koko ni­mel­lä: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka.” (Joh. 21:15–17.) Pu­hut­te­lun juh­lal­li­nen aloi­tus an­taa pai­noa ky­sy­myk­sen va­ka­vuu­del­le.

Pie­ta­rin roh­keus ja yl­peys oli rii­sut­tu kii­ras­tors­tain ja pit­kä­per­jan­tain ta­pah­tu­mis­sa, kun hän oli kol­mes­ti kiel­tä­nyt Her­ran­sa. Pie­ta­ri tie­tää, et­tä Jee­sus nä­kee suo­raan hä­nen sy­dä­meen­sä ja to­te­aa: ”Sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas” (Joh. 21:15).

Jo­kai­sen ky­sy­myk­sen ja Pie­ta­rin vas­tauk­sen jäl­keen Jee­sus an­taa Pie­ta­ril­le teh­tä­väk­si kait­sea ja ruok­kia Jee­suk­sen omia ka­rit­soi­ta ja lam­pai­ta. Jee­sus osoit­ti Pie­ta­ril­le, et­tä us­ko­van ih­mi­sen sy­dä­mes­sä vai­kut­ta­va rak­kaus Ju­ma­laa koh­taan löy­tää koh­teen­sa si­sa­ris­ta ja vel­jis­tä, jot­ka kuu­lu­vat Jee­suk­sen omaan lam­mas­lau­maan.

Hy­vän Pai­me­nen hoi­dos­sa

Lam­paat ovat tur­vas­sa lau­man kes­kel­lä, mut­ta hou­ku­tus vih­re­äm­mäs­tä ruo­hos­ta voi vie­dä roh­ke­an lam­paan eroon niis­tä, jot­ka ar­ka­na lai­dun­ta­vat lä­hel­lä toi­sia lam­pai­ta. Sie­lun­vi­hol­li­nen te­kee ah­ke­ras­ti työ­tään ja yrit­tää ek­syt­tää syn­nin hou­ku­tus­ten avul­la as­kel as­ke­leel­ta etääm­mäs lau­man ja pai­me­nen lä­hel­tä.

Ju­ma­la lu­paa et­siä täl­lai­set ek­sy­neet lam­paat ja tuo­da ta­kai­sin ne, jot­ka ovat lau­mas­ta har­hau­tu­neet (Hes. 34:15–16). Ju­ma­la lä­hes­tyy, nuh­te­lee ja oh­jaa ek­sy­nyt­tä sa­nan­sa kaut­ta.

Jee­sus sa­noi, et­tä hä­nen lam­paan­sa tun­te­vat hä­nen ää­nen­sä ja hän tun­tee ne, jot­ka seu­raa­vat hän­tä. Hy­vän Pai­me­nen ää­ni kuu­luu Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, jos­sa evan­ke­liu­mi on tar­jol­la jo­kai­sel­le syn­tin­sä tun­te­val­le. Jee­sus myös lu­paa, et­tei ku­kaan hä­nen lam­pais­taan jou­du huk­kaan. Isä on an­ta­nut lam­paan­sa Po­jal­le, ei­kä ku­kaan voi riis­tää hei­tä Isän kä­des­tä. (Joh. 10:27–29.) On tur­val­lis­ta tie­tää, et­tä mit­kään tä­män ajan ko­et­te­le­muk­set, so­dat tai on­net­to­muu­det ei­vät voi riis­tää us­ko­vais­ta ih­mis­tä pois Jee­suk­sen omien jou­kos­ta.

Esi­ku­va pal­ve­le­vas­ta rak­kau­des­ta

Sa­nan­pal­ve­li­joi­den teh­tä­vä on pal­vel­la Kris­tuk­sen seu­ra­kun­taa Ju­ma­lan sa­nal­la. En­sim­mäi­sen Pie­ta­rin kir­jeen mu­kaan seu­ra­kun­nan van­hin­ten pi­tää kait­sea Ju­ma­lan heil­le us­ko­maa lau­maa va­paa­eh­toi­ses­ti, Ju­ma­lan tah­don mu­kaan ja sy­dä­men ha­lus­ta. Van­hin­ten teh­tä­vä ei ole her­roi­na hal­li­ta Kris­tuk­sen lau­maa, vaan ol­la sil­le esi­ku­va­na. (1. Piet. 5:2–3.)

Kun ope­tus­lap­set kiis­te­li­vät sii­tä, kuka heis­tä oli suu­rin, Jee­sus sa­noi heil­le: ”Jos joku tah­too ol­la en­sim­mäi­nen, hä­nen on ol­ta­va vii­mei­nen ja kaik­kien pal­ve­li­ja” (Mark. 9:35). Sy­dä­men us­ko syn­nyt­tää rak­kau­den Ju­ma­laa ja toi­sia Ju­ma­lan lap­sia koh­taan. Pal­ve­le­va mie­li saa voi­man­sa täs­tä rak­kau­des­ta. Jee­sus an­toi it­se esi­ku­van pal­ve­le­vas­ta rak­kau­des­ta, kun hän pesi ope­tus­las­ten­sa ja­lat ja an­toi hen­ken­sä kaik­kien ih­mis­ten puo­les­ta.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 21:15–19

Raa­mat­tu 1992: Kun he oli­vat syö­neet, Jee­sus sa­noi Si­mon Pie­ta­ril­le: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka, ra­kas­tat­ko sinä mi­nua enem­män kuin nämä toi­set?” ”Ra­kas­tan, Her­ra”, Pie­ta­ri vas­ta­si, ”sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas.” Jee­sus sa­noi: ”Ruo­ki mi­nun ka­rit­soi­ta­ni.” Sit­ten hän ky­syi tois­ta­mi­seen: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka, ra­kas­tat­ko mi­nua?” ”Ra­kas­tan, Her­ra”, Pie­ta­ri vas­ta­si, ”sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas.” Jee­sus sa­noi: ”Kait­se mi­nun lam­pai­ta­ni.” Vie­lä kol­man­nen ker­ran Jee­sus ky­syi: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka, olen­ko minä si­nul­le ra­kas?” Pie­ta­ri tuli su­rul­li­sek­si sii­tä, et­tä Jee­sus kol­man­nen ker­ran ky­syi hä­nel­tä: ”Olen­ko minä si­nul­le ra­kas?”, ja hän vas­ta­si: ”Her­ra, sinä tie­dät kai­ken. Sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas.” Jee­sus sa­noi: ”Ruo­ki mi­nun lam­pai­ta­ni. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: Kun olit nuo­ri, sinä si­doit it­se vyö­si ja me­nit min­ne tah­doit. Mut­ta kun tu­let van­hak­si, sinä ojen­nat kä­te­si ja si­nut vyöt­tää toi­nen, joka vie si­nut min­ne et tah­do.” Näin Jee­sus il­mai­si, mil­lai­sel­la kuo­le­mal­la Pie­ta­ri oli kir­kas­ta­va Ju­ma­laa. Sit­ten hän sa­noi: ”Seu­raa mi­nua.”

Bib­lia: Kuin he siis syö­neet oli­vat, sa­noi Je­sus Si­mon Pie­ta­ril­le: Si­mon Jo­nan poi­ka! ra­kas­tat­kos mi­nua enem­pi kuin nä­mät? Hän sa­noi: jaa, Her­ra, sinä tie­dät, et­tä minä si­nua ra­kas­tan. Hän sa­noi hä­nel­le: ruo­ki mi­nun ka­rit­soi­ta­ni. Ja sa­noi taas toi­sen ker­ran hä­nel­le: Si­mon Jo­nan poi­ka! ra­kas­tat­kos mi­nua? Hän vas­ta­si: jaa, Her­ra, sinä tie­dät, et­tä minä si­nua ra­kas­tan. Sa­noi hän hä­nel­le: kait­se mi­nun lam­pai­ta­ni. Hän sa­noi kol­man­nen ker­ran hä­nel­le: Si­mon Jo­nan poi­ka! ra­kas­tat­kos mi­nua? Pie­ta­ri tuli mur­heel­li­sek­si, et­tä hän kol­man­nen ker­ran sa­noi hä­nel­le: ra­kas­tat­kos mi­nua? ja sa­noi hä­nel­le: Her­ra, sinä tie­dät kaik­ki: sinä tie­dät, et­tä minä ra­kas­tan si­nua. Je­sus sa­noi hä­nel­le: ruo­ki mi­nun lam­pai­ta­ni. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: kuin sinä olit nuo­ri, niin sinä vyö­tit it­ses ja me­nit, ku­hun­kas tah­doit; mut­ta kuin van­he­net, niin sinä ojen­nat kä­tes, ja toi­nen vyöt­tää si­nun, ja vie, ku­hun­ka et sinä tah­do. Mut­ta sen hän sa­noi, an­tain tie­tää, mil­lä kuo­le­mal­la hä­nen piti kun­ni­oit­ta­man Ju­ma­laa. Ja kuin hän sen sa­no­nut oli, sa­noi hän hä­nel­le: seu­raa mi­nua.