Juk­ka Liuk­ko­nen

Sun­nun­tain teks­tien tee­ma­na on kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sak­keus toi­mii esi­merk­ki­nä Ju­ma­lan kut­sun kuu­le­mi­ses­ta ja sen vas­taa­not­ta­mi­ses­ta.

Jee­sus oli Ga­li­le­as­ta al­ka­neel­la va­el­luk­sel­laan (Luuk. 9:51) kul­ke­mas­sa vii­meis­tä ker­taa koh­ti Je­ru­sa­le­mia. Mat­ka oli eden­nyt Je­ri­koon. Edel­li­ses­sä lu­vus­sa Luu­kas ker­too, kuin­ka Jee­sus pa­ran­si mat­kal­laan so­kea ker­jä­läi­sen, Bar­ti­mai­ok­sen. Nyt hän koh­taa Sak­keus-ni­mi­sen pub­li­kaa­nin, tul­li­mie­hen. Juu­ta­lai­set ei­vät ar­vos­ta­neet pub­li­kaa­ne­ja, kos­ka ko­ki­vat hei­dät epä­re­hel­li­sik­si ja Roo­man mie­hi­tys­val­lan edus­ta­jik­si.

Sak­keus oli saa­nut esi­mies­teh­tä­vän Je­ri­kon run­sas­lii­ken­tei­sel­lä ja tuot­toi­sal­la raja-ase­mal­la. Luu­kas to­te­aa­kin, et­tä hän oli ri­kas. Sak­keus tun­si kai­paus­ta ta­va­ta Jee­suk­sen. Ker­to­muk­ses­ta on pää­tel­tä­vis­sä, et­tä Ju­ma­la oli he­rät­tä­nyt Sak­keuk­sen oman­tun­non ja an­ta­nut hä­nel­le et­sik­ko­a­jan. Sak­keus oli pie­ni­ko­koi­nen, ja suu­ren vä­ki­mää­rän vuok­si hä­nen oli kii­vet­tä­vä vah­va­ok­sai­seen met­sä­vii­ku­na­puu­hun näh­däk­seen Jee­suk­sen.

Kut­su si­säl­si evan­ke­liu­min

Koh­taa­mis­ti­lan­tees­sa Sak­keus ei eh­ti­nyt ol­la aloit­teel­li­nen, kun Jee­sus jo kut­sui hän­tä suo­raan ni­mel­tä: ”Sak­keus, tule kii­rees­ti alas. Tä­nään mi­nun on mää­rä ol­la vie­raa­na si­nun ko­dis­sa­si.” (Luuk. 19:5.) Jee­sus näki pub­li­kaa­nin sy­dä­men ti­lan ja kut­sui hän­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sak­keus ei odot­ta­nut huo­mis­ta, vaan ot­ti kut­sun vas­taan vä­lit­tö­mäs­ti. Ai­van ku­ten Hep­re­a­lais­kir­jees­sä ke­ho­te­taan: ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne” (Hepr. 3:15).

Jee­suk­sen kut­su si­säl­si an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min. Se pois­ti Sak­keuk­sel­ta tun­toa pai­na­vat syn­nit ja rau­hat­to­man mie­len. Ti­lal­le tu­li­vat van­hurs­kaus, rau­ha ja ilo. Hä­nen ilon­sa il­me­ni sa­maan ta­paan kuin mie­hel­lä, joka löy­si pel­toon kät­ke­tyn aar­teen ja myi kai­ken, mitä hä­nel­lä oli (Matt. 13:44).

Sak­keuk­sen us­kol­la oli myös nä­ky­viä seu­rauk­sia, us­kon he­del­miä. Ku­kaan ei muis­tut­ta­nut hän­tä sii­tä, et­tä hä­nen pi­täi­si nyt kor­va­ta työs­sään te­ke­män­sä vää­ryy­det. Us­ko muut­ti Sak­keuk­sen mie­len, ja hän il­moit­ti, mil­lä ta­val­la ai­koo kor­va­ta vää­ryy­del­lä hank­ki­man­sa omai­suu­den. Jee­sus ei ke­hot­ta­nut Sak­keus­ta luo­pu­maan vi­ras­taan. Jee­sus oli nyt hä­nen sy­dä­men­sä her­ra. Sak­keus ha­lu­si täs­tä läh­tien hoi­taa vir­kan­sa re­hel­li­ses­ti.

Hyvä sa­no­ma le­vi­ää

Luu­kas ku­vaa kau­niis­ti myös sitä, kuin­ka koko Sak­keuk­sen ko­din osak­si tuli pe­las­tus (Luuk. 19:9). Per­heen­jä­se­net­kin sai­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon. Sak­keuk­sen ko­tia hal­lit­si nyt Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki. Jee­sus toi tul­les­saan ko­din to­del­li­sen on­nen, jota maa­il­ma ei voi an­taa. Raa­ma­tus­ta voi lu­kea, kuin­ka sa­mal­la ta­val­la on saa­nut käy­dä muun mu­as­sa Sa­dan­pää­mies Kor­ne­liuk­sen ja Fi­li­pin van­gin­var­ti­jan per­heis­sä.

On Ju­ma­lan suur­ta rak­kaut­ta, et­tä tämä Je­ri­kon koh­taa­mis­ta­pah­tu­ma voi ol­la mah­dol­lis­ta tä­nä­kin päi­vä­nä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa kuu­luu Ju­ma­lan rak­kau­den kut­su epä­us­kos­sa va­el­ta­val­le. Kun evan­ke­liu­mis­sa saa vas­taa­not­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen, Tai­vaan Isä lah­joit­taa us­kon ja ilon. Kii­tol­li­suus täyt­tää mie­len.

Syn­neis­tään va­pau­tu­nut Sak­keus­kin iloit­si saa­mas­taan us­kon lah­jas­ta. Hän sai nyt myös it­se kuu­lut­taa toi­sil­le kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja ker­toa sii­tä, mitä oli saa­nut Ju­ma­lan ar­mos­ta ko­kea.