Juuri eläköitynyt Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman on huolissaan Länsi-Euroopan protestanttisen kristinuskon tilanteesta. Hänen mielestään luterilaisuus on "surkeassa jamassa".
– Mielestäni luterilaisuus ei tiedä, mitä se on ja mitä sen pitäisi olla, hän kertoo Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan sivuilla julkaistussa haastattelussa.
– Tuntuu kuin luterilaisuus olisi menettänyt sisältäpäin itsensä, hän kuvailee.
Mukautumisen kehityskulku
Arffmanin mielestä jo 1700-luvulla alkoi kehityskulku, jossa luterilainen kirkko päätyi mukautumaan uusiin, modernin maailman aatteisiin, kun taas katolinen kirkko asettui puolustuskannalle.
Hänen mukaansa luterilaisen tradition juuria ei tunneta, eikä niitä kaikilta osin edes haluta tuntea evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Nykyluterilaisuudessa tämä näkyy Arffmanin mielestä niin, että kirkko kuuntelee reformaatiota siihen asti kuin se sopii yhteiskunnassa vallalla olevaan ajattelutapaan.
– Ollakseen uskottava evankelis-luterilaisen kirkon tulisi pystyä selittämään jäsenilleen, mihin luterilaisuus perustuu ja miten kirkko tekee päätöksiä. Nähdäkseni tällaista keskustelua ei käydä, Arffman sanoo.
Kristinuskon voimallinen sanoma
Arffman kiinnostui nuorena lukiolaisena kristinuskon ja Rooman imperiumin suhteesta.
– Tuntui kummalliselta, että mitättömistä lähtökohdista levinnyt kristinusko pystyi nujertamaan ja valloittamaan sisältäpäin kaikkien aikojen supervallaksi kutsutun mahdin, hän pohtii.
Meritoituneena kirkkohistorioitsijanakin hän hämmästelee Rooman valtakunnan aikaisen kristinuskon tarjoaman elämänmallin, sanoman ja yhteisöllisyyden voimaa.
Kaarlo Arffman jäi eläkkeelle 1.9. Hän pitää lähtöluentonsa 11.9. kello 12–14 aiheesta "Luterilaisen reformaation mentaliteetti – tutkimuksen uusia näköaloja" (Helsingin yliopisto, Kielikeskuksen sali 115).
Kuva: Johanna Lumijärvi
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys