Torsti_Vuorma
Torsti_Vuorma
Milena Määttä-Lahtinen
Coloradolaisille Michael ja Brenda Kumpulalle lähetysmatka Suomeen on ollut hyvä ja uskoa vahvistava kokemus.
Michael Kumpula on ollut kerran aiemmin ulkomailla lähetysmatkalla, Ecuadorissa vuonna 2018.
– Se oli hyvin erilainen kokemus tähän verrattuna. Seuravieraiden määrä oli paljon pienempi, kulttuuri oli erilainen ja maa hyvin köyhä.
Suomessa Kumpulat olivat lähetysmatkalla 18.7–5.8, ja Michael palveli kaikissa kolmissa opistoseuroissa. Jämsän opistoseuroissa Keuruulla he näkivät ensimmäistä kertaa kymmenien tuhansien seuravieraiden joukon.
– Laulu seurateltassa oli hämmästyttävää, Brenda Kumpula kertoo.
Tutun tuntoinen seurakansa
Etukäteen Michaelia mietitytti tulevien palvelusvuorojen määrä. Hän palveli matkan aikana yhdellätoista eri paikkakunnalla.
– Ecuadorissa kuitenkin opin sen, että tekstien täytyy antaa tulla paikan päällä. Niitä ei voi yrittää valita liian aikaisin. Pitää luottaa, että joku teksti tulee sitten kohdalle.
Suuren väkimäärän eteen meneminen oli ensin pelottanut, mutta seurateltan edestä uskovaisten joukko näyttikin tutulta. Palveleminen oli lopulta melko samanlaista kuin kotisiionissa Roaring Fork Valleyssa:
– Jumala antaa rauhan siihen hetkeen, kun täytyy palvella.
Vierailuja ja leirielämää
Opistoseurojen väliset viikot Kumpulat majoittuivat uskovaisten kodeissa.
– On ollut tosi mukavaa tavata monia ihmisiä ja nähdä leirielämääkin, Brenda kertoo.
Pariskunta pääsi vierailemaan rippileireillä Maitoisissa ja Siikatörmällä.
– Leirielämä oli hyvin tutun oloista. Työ oli samaa: puhuttiin uskon perusteista. Joitakin mielenkiintoisia eroja tunteihin toi se, että Suomessa on kansankirkko, jollaista Yhdysvalloissa ei ole, Michael kertoo.
Kumpuloita kosketti leireillä se, miten keskeltä nuoret uskoivat.
Samat haasteet ja ratkaisut
Kumpuloiden kokemuksen mukaan monet uskovaisten kohtaamat haasteet ovat samanlaisia molemmilla mantereilla. Jumalan sanasta luovutaan laajasti, ja kaikenlaiset elämäntavat halutaan hyväksyä. Uskovaisten vastaukset ovat niin ikään samat:
– Raamattu opettaa meitä, eikä se hyväksy kaikenlaisia tapoja elää. Emme me itse tuomitse jotakin, vaan Jumalan sana tuomitsee.
Turvallista on myös luottaa siihen, että Pyhä Henki ohjaa uskovaisia, Brenda lisää:
– On tärkeää olla keskellä uskovaisten joukkoa, eikä lähteä sinne reunoille.
Yhteistyötä uskon vahvistukseksi
Matkan aikana puhuttelevinta Kumpuloista oli se, miten kieli- ja kulttuurieroista huolimatta Pyhä Henki uskovaisten kesken on sama.
– On Jumalan työtä, että voimme keskustella niin vapaasti uskon asioista, vaikka olisimme tavanneet vain hetki sitten. Se menee yli ymmärryksen, Michael toteaa.
Hän pitää tärkeänä sitä, että yhteistyötä eri maiden välillä jatketaan.
– Lähetysmatkat, kielileirit, opistoihin tulevat nuoret, mitä kaikkea se onkaan, mikä auttaa rakentamaan yksimielisyyttä ja yhteistä uskoa, se kaikki on todella tärkeää.
Opistoja arvostetaan Yhdysvalloissa, ja opistoon hakevien nuorten määrä on kasvussa, Michael kertoo:
– Hekin haluavat kokemuksen siitä, että Suomessa on sama usko.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys