JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Uutiset

Kannatti kuulla Jumalan kutsua

Uutiset
16.1.2024 12.15

Juttua muokattu:

16.1. 12:16
2024011612163620240116121500
Kalajoen rauhanyhdistys on tuttu paikka Anne-Maria ja Ismo Pisilälle.

Kalajoen rauhanyhdistys on tuttu paikka Anne-Maria ja Ismo Pisilälle.

Terttu Myllylahti

Kalajoen rauhanyhdistys on tuttu paikka Anne-Maria ja Ismo Pisilälle.

Kalajoen rauhanyhdistys on tuttu paikka Anne-Maria ja Ismo Pisilälle.

Terttu Myllylahti

Tert­tu Myl­ly­lah­ti

Ka­la­jo­ki­set An­ne-Ma­ria ja Is­mo Pi­si­lä iloit­se­vat sii­tä, et­tä he mo­lem­mat löy­si­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja voi­vat tu­kea toi­si­aan us­ko­mi­sen asi­ois­sa.

Pu­hu­jan ava­tes­sa Raa­ma­tun sa­naa ajat­te­li ka­la­jo­ki­nen An­ne-Ma­ria Pi­si­lä, et­tä noin mi­nä­kin ha­lu­an us­koa. Hän pyy­si saar­nan ai­ka­na evan­ke­liu­mia ja kävi vie­lä pu­heen jäl­keen jut­te­le­mas­sa pu­hu­jan kans­sa.

Yk­si tut­tu ih­mi­nen tuli ha­laa­maan. Sii­tä al­koi elä­mä us­kon tiel­lä.

Et­si­vä löy­si

Haas­tat­te­lu­päi­vän seu­rois­sa pu­hu­ja muis­tut­ti, et­tä pa­ran­nuk­sen teko ei ole ih­mi­sen oma teko. Ju­ma­la kol­kut­te­lee sy­dä­men ovel­le ja pyy­tää pääs­tä si­sään. Ju­ma­la voi pu­hu­tel­la elä­män vas­toin­käy­mis­ten kaut­ta, tai lap­suu­des­sa kyl­vet­ty us­kon sie­men voi kan­taa he­del­mää ai­kui­se­na ja saat­taa ta­kai­sin Isän ko­tiin.

An­ne-Ma­ria Pi­si­län oman­tun­non he­rää­mi­sen ja et­si­mi­sen taus­tal­la oli­vat syn­nin tun­te­muk­set ja ko­et­te­le­muk­set, jot­ka pu­hut­te­li­vat. Hän oli lap­se­na käy­nyt us­ko­vai­sen äi­din kans­sa seu­rois­sa. Hän ei kui­ten­kaan läh­te­nyt et­si­mään rau­haa tun­nol­leen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­tä vaan kävi kir­kos­sa ja ker­ran he­rä­tys­ko­kouk­ses­sa.

– Kir­kos­sa ei saa­nut kon­tak­tia ke­neen­kään, ja va­paa­kir­kol­lis­ten pe­las­tus­kä­si­tys tun­tui vie­raal­ta, ker­too An­ne-Ma­ria.

Kyn­nys läh­teä seu­roi­hin oli kor­kea, mut­ta vä­hän ai­em­min pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut ys­tä­vä sai hou­ku­tel­tua hä­net seu­roi­hin. Heti en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la hän sai pa­laa­mi­sen ar­mon.

Us­kol­le löy­tyi sija

An­ne-Ma­ri­an avi­o­mies Is­mo Pi­si­lä hy­väk­syi vai­mon­sa pa­ran­nuk­sen teon, vaik­ka An­ne-Ma­ria oli pe­län­nyt mie­hen­sä suh­tau­tu­mis­ta.

– En kui­ten­kaan it­se ko­ke­nut tar­vet­ta läh­teä seu­roi­hin, Is­mo ker­too.

Hä­nel­lä oli ra­kas har­ras­tus, lau­la­mi­nen, omas­sa yh­ty­ees­sä ja kuo­ros­sa. Koh­dat­tu­aan on­net­to­muu­den hän oli kaa­vail­lut lau­la­mi­ses­ta uut­ta am­mat­tia it­sel­leen. Sii­nä ei ol­lut us­ko­mi­sel­le si­jaa.

Is­mo läh­ti kui­ten­kin vai­mon­sa mu­ka­na vie­rai­le­maan us­ko­vais­ten luo­na. Ker­ran ky­läi­lyn lo­puk­si hän­tä muis­tu­tet­tiin pa­ran­nuk­sen te­os­ta, mikä sai hä­net miet­ti­mään us­ko­mi­sen asi­aa. Is­mol­la­kin oli hen­gel­lis­tä taus­taa, mut­ta hä­nel­lä ei ol­lut mi­tään ai­em­paa kä­si­tys­tä us­ko­vais­ten elä­mäs­tä en­nen An­ne-Ma­ri­an pa­ran­nuk­sen­te­koa.

Erää­nä il­ta­na Is­mo ky­syi An­ne-Ma­ri­al­ta, mi­ten hän­kin sai­si ni­men­sä elä­män kir­jaan. An­ne-Ma­ria sai siu­na­ta mies­tään evan­ke­liu­mil­la.

– Mut­ta jo aa­mul­la kiu­saa­ja kuis­kai­li, olen­ko minä kel­vol­li­nen siu­naa­maan hän­tä, ker­too An­ne-Ma­ria.

Hän soit­ti pu­hu­ja­vel­jel­le, joka ju­lis­ti vie­lä evan­ke­liu­mia heil­le. Myö­hem­min päi­väl­lä seu­rois­sa pu­hut­tiin Kor­ne­liuk­sen pa­ran­nuk­sen­te­os­ta, jo­hon Is­mo pys­tyi sa­mas­tu­maan.

”Täs­sä­hän on help­po ol­la”

Pa­ran­nuk­sen saa­mi­sen jäl­keen ar­mon­tun­te­mi­set kes­ti­vät jon­kin ai­kaa.

– Ajat­te­lin, et­tä täs­sä­hän on help­po ol­la. Mut­ta ei men­nyt kau­an, kun kiu­saa­ja al­koi löy­tää mo­nen­lai­sia vir­hei­tä, muis­te­lee Is­mo.

An­ne-Ma­ria vah­vis­taa, et­tä no­pe­as­ti tu­li­vat vas­taan ar­ki ja kiu­sauk­set. Vaik­ka lau­la­mi­nen oli Is­mon tär­keä har­ras­tus ai­em­min, seu­rois­sa hän ei us­kal­ta­nut lau­laa muu­ta­maan vuo­teen. Vir­ret ja Sii­o­nin lau­lut oli­vat tie­tys­ti täy­sin eri­lai­sia kuin ai­em­pi viih­teel­li­nen mu­siik­ki.

Yh­ty­ees­sä ja kuo­ros­sa lau­la­mi­nen lop­pui pa­ran­nuk­sen teon myö­tä.

– Mu­kaan hou­ku­tel­tiin vie­lä, mut­ta kyl­lä ne yh­tey­det kat­ke­si­vat, to­te­aa Is­mo.

Myös An­ne-Ma­ria lo­pet­ti ai­em­man työn­sä tar­joi­li­ja­na. Hän koki, et­tä se työ ei ol­lut hän­tä var­ten.

Ver­tais­tu­ki tuli tar­pee­seen

Pi­si­löi­den mie­les­sä pyö­ri al­kuun mo­nia ky­sy­myk­siä.

– Oli aral­la mie­lel­lä: voin­ko teh­dä näin, on­ko tämä so­pi­vaa vai pa­hen­nan­ko jo­ta­ku­ta, he oli­vat ki­puil­leet.

Sil­loin oli­si kai­van­nut tu­ek­si per­het­tä, jol­le oli­si voi­nut us­kou­tua ja jol­ta oli­si voi­nut saa­da neu­vo­ja.

– Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen di­a­ko­ni­a­työs­sä voi­si ot­taa huo­mi­oon uu­det ih­mi­set, vink­kaa An­ne-Ma­ria.

He sai­vat us­ko­vai­sia ys­tä­viä, joil­ta sai­vat ver­tais­tu­kea. Heis­tä tu­li­kin tär­kei­tä ja rak­kai­ta mat­ka­ys­tä­viä.

Nyt he ovat on­nel­li­sia, et­tä mo­lem­mat ovat us­ko­mas­sa:

– Evan­ke­liu­mil­la voi hoi­taa tois­ta, ja voi yh­des­sä läh­teä seu­roi­hin. He iloit­se­vat sii­tä, et­tä kuu­li­vat Ju­ma­lan kut­sun ei­vät­kä hu­kan­neet et­sik­ko­ai­kaan­sa.

Jut­tu on Päi­vä­mies-leh­des­sä 17. tam­mi­kuu­ta.

15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys