Vir­pi Mä­ki­nen

– Nyt kun tie­tää, et­tä ko­toa muut­to on pian edes­sä, tu­lee mie­tit­tyä omaa lap­suut­ta ja toi­saal­ta tu­le­vai­suut­ta. Tu­lee mie­tit­tyä, mil­lai­sen kas­va­tuk­sen ja mil­lai­set ar­vot on ko­toa saa­nut, to­te­aa Mai­ja Ren­to­la, 19-vuo­ti­as lu­ki­o­lai­nen Sei­nä­jo­el­ta.

– Ha­lu­ai­sin ot­taa lap­suus­ko­dis­ta mu­kaan tur­val­li­sen, us­ko­vai­sen ko­din ar­vot, Mai­ja Ren­to­la poh­tii.

Ren­to­lan ko­to­na on ope­tet­tu pyy­tä­mään ja an­ta­maan an­teek­si. Heil­lä on saa­nut va­paas­ti näyt­tää ja ker­toa, mil­tä tun­tuu. Per­heen kans­sa on ta­vat­tu käy­dä seu­rois­sa, ja van­hem­mat ovat opet­ta­neet tu­le­maan toi­meen kai­ken­lais­ten ih­mis­ten kans­sa. He ovat kan­nus­ta­neet lap­sia hoi­ta­maan kou­lu- ja työ­a­si­at tun­nol­li­ses­ti ja ko­ros­ta­neet luo­tet­ta­vuu­den mer­ki­tys­tä. Ren­to­la on op­pi­nut ko­to­naan myös jär­ke­vää ja koh­tuul­lis­ta ra­han­käyt­töä.

Jos­kus nuo­rem­pa­na us­kon tun­nus­ta­mi­nen tun­tui Mai­ja Ren­to­las­ta vai­ke­al­ta. Hän yrit­ti väl­tel­lä ti­lan­tei­ta, jois­sa us­kos­ta voi­si jou­tua pu­hu­maan. Myö­hem­min, kun us­ko on tul­lut oma­koh­tai­sek­si, sen tun­nus­ta­mi­nen­kin on käy­nyt vä­hän hel­pom­mak­si. Pu­hu­mi­nen kan­nat­taa, sil­lä mo­net ky­se­li­jät voi­vat kui­ten­kin ol­la ai­dos­ti kiin­nos­tu­nei­ta us­kon asi­ois­ta.

– Us­koa ei tar­vit­si­si sa­la­ta, hän tuu­mii.

– Kun on ol­lut vai­kei­ta ai­ko­ja ja päi­viä, on oi­kein eri­tyi­ses­ti tun­tu­nut, et­tä lo­pul­ta meil­lä ei ole ei­kä tar­vit­se­kaan ol­la muu­ta kuin us­ko. Vai­kei­na het­ki­nä on tun­tu­nut, et­tä Ju­ma­la ha­lu­aa pi­tää eri­tyi­sen lä­hel­lä.

Mai­ja Ren­to­la poh­tii, et­tä vä­lil­lä ah­dis­taa, kun ei voi suun­ni­tel­la tu­le­vaa ke­vät­tä ja ke­sää ko­ro­nan vuok­si, ei­kä muu­ten­kaan tie­dä, mi­hin kou­luun ja mil­le paik­ka­kun­nal­le ai­ka­naan muut­taa.

– Toi­saal­ta on luot­ta­vai­nen olo. Tai­vaan Isä kyl­lä oh­jaa, ja kai­kel­la on tar­koi­tuk­sen­sa. Saan ol­la huo­le­ton. Kyl­lä elä­mä kan­taa, ei­kä sitä kan­na­ta lii­kaa­kaan suun­ni­tel­la.

Ren­to­la ker­too, et­tei hä­nel­lä ole kau­he­an suu­reel­li­sia tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mia.

– Tot­ta kai on pal­jon asi­oi­ta ja ta­voit­tei­ta, joi­ta ha­lu­ai­si jos­kus näh­dä ja ko­kea, mut­ta kai­kis­ta tär­kein­tä on, et­tä oli­si tyy­ty­väi­nen elä­mään­sä, oli­si ai­na tur­val­li­set ih­mis­suh­teet ja säi­lyi­si hy­vät vä­lit lä­heis­ten kans­sa.

Hän muis­taa ka­ve­rei­den­sa kans­sa käy­dyn kes­kus­te­lun, joka kos­ki tu­le­vai­suu­den ta­voit­tei­ta.

– Eräs ka­ve­reis­ta­ni ker­toi, et­tä hä­nen elä­män­ta­voit­tee­naan on py­syä ai­na us­ko­mas­sa – se on kyl­lä mi­nus­ta­kin tär­keä ta­voi­te!

Lue täl­lä vii­kol­la il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä, mitä Mai­ja Ren­to­la ha­lu­ai­si teh­dä kir­joi­tus­ten jäl­keen.