Tar­ja Pe­so­nen

Val­ke­a­kos­ki

Lem­pää­län tiis­tai­ker­ho­lai­set suun­ta­si­vat tou­ko­kuun ke­vät­ret­kel­lä laa­vul­le Val­ke­a­kos­kel­le. Sää oli vaih­te­le­va ja tuu­li­nen, mut­ta lo­pul­ta pou­tai­nen. Luon­non vi­her­ty­vään hel­maan ko­koon­nut­ta­es­sa sai ihas­tel­la Luo­jan ai­na uut­ta luo­vaa voi­maa.

Ajel­les­sa kau­nis­ta ky­lä­tie­tä kuu­lui au­ton avoi­mes­ta ik­ku­nas­ta pai­koin lin­tu­jen lau­lua. Tien­vie­ren van­hat puut oli­vat jo pie­nel­lä leh­del­lä. Huo­kaus nou­si mie­les­sä, et­tä sai­si­pa ret­ke­läi­sil­le ol­la pou­ta. Pe­ril­lä puun lat­vas­ta pu­na­kyl­ki­ras­tas toi­vot­ti ter­ve­tul­leek­si. Val­mis hiil­los heh­kui nuo­ti­o­poh­jas­sa. Pian al­koi ker­ho­lai­sia saa­pua kol­men eri kun­nan alu­eel­ta.

Lem­pää­län tiis­tai­ker­ho­lai­set te­ki­vät ke­vät­ret­ken 5. tou­ko­kuu­ta laa­vul­le Val­ke­a­kos­kel­le. Ke­vät­ret­ken aluk­si he lau­loi­vat Pik­ku­lin­tu rie­muis­saan, Sii­o­nin lau­lun 157, mak­ka­roi­den pais­tu­mis­ta odo­tel­les­sa. Mak­ka­ra ja sa­laat­ti mais­tui­vat, ja ret­kel­le osal­lis­tu­jat sai­vat ju­tel­la kai­kes­sa rau­has­sa. Lä­hei­sel­lä pel­lol­la trak­to­rin pe­räs­sä kir­kui suu­ri par­vi lok­ke­ja ma­to­ja et­sien.

Jee­sus kir­kas­ti us­ko­mi­sen tär­keyt­tä

Vir­ren 574 On kau­nis syn­nyin­maam­me jäl­keen Rei­jo In­ke­roi­nen piti har­tau­den Luuk­kaan evan­ke­liu­min lu­vun 16 ja­kei­den 19–31 poh­jal­ta. Ja­keet ker­to­vat rik­kaas­ta mie­hes­tä ja köy­häs­tä, pai­sei­den täyt­tä­mäs­tä La­sa­ruk­ses­ta.

– Täl­lä raa­ma­tun­koh­dal­la Jee­sus kir­kas­taa us­ko­mi­sen kal­leut­ta ja tär­keyt­tä, In­ke­roi­nen täh­den­si.

– Täl­le rik­kaal­le mie­hel­le ei täs­sä teks­tis­sä ni­meä an­net­tu. Toi­sel­le mie­hel­le oli an­net­tu, La­sa­rus, In­ke­roi­nen ver­ta­si kah­den mie­hen ase­maa.

Kun La­sa­rus kuo­li, en­ke­lit vei­vät hä­net Ab­ra­ha­min hel­maan. Rik­kaas­ta mie­hes­tä sa­no­taan vain, et­tä hän­kin kuo­li.

– Tuo ri­kas­kin oli var­maan kuul­lut pa­ran­nus­ke­ho­tuk­sen elä­es­sään. Elä­män ko­reu­den ja juh­lan ai­ka­na pa­ran­nus oli jää­nyt te­ke­mät­tä. La­sa­rus oli kur­juu­den kes­kel­lä pi­tä­nyt us­kon­sa, In­ke­roi­nen jat­koi.

Us­ko tu­lee kuu­le­mi­ses­ta

Ri­kas mies näki vai­van pai­kas­ta La­sa­ruk­sen Aab­ra­ha­min hel­mas­sa. Hän pyy­si tur­haan vil­voi­tus­ta vai­vaan­sa. Juo­pa oli mies­ten olin­paik­ko­jen vä­lil­lä, niin et­tei ol­lut edes mah­dol­lis­ta men­nä puo­lel­ta toi­sel­le. Ri­kas mies ane­li vie­lä ko­to­na ole­vien vel­jien­sä puo­les­ta, jos joku kuol­leis­ta nou­si­si ja il­mes­tyi­si heil­le niin, et­tei­vät he­kin jou­tui­si sa­maan vai­van paik­kaan. Hä­nel­le kui­ten­kin vas­tat­tiin, et­tä heil­lä on Moo­ses ja pro­fee­tat, kuul­koot hei­tä.

– Jee­suk­sen ke­ho­tus on, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le, teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi, muis­tut­ti In­ke­roi­nen. Hän jat­koi vie­lä:

– Us­ko tu­lee kuu­le­mi­ses­ta ja kuu­lo Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta. Se on yk­sin­ker­tai­nen kut­su täs­sä ja nyt.

Au­rin­ko pii­lot­te­li pil­vien ta­ka­na, jo­ten ret­kei­li­jät siir­tyi­vät lä­hei­sen ra­ken­nuk­sen läm­pi­mään ja lau­loi­vat siel­lä vir­ren 572, Taas kuk­ka­sil­la kuk­ku­lat. Täy­te­kak­ku­kah­vit läm­mit­ti vii­mei­set­kin vi­lui­set, ja iloi­nen pu­heen po­ri­na al­koi taas luis­taa. Es­ko Kor­ke­a­kos­ki luki Nii­lo Rau­ha­lan ru­non On­nit­te­len tei­tä lap­set ja se kir­voit­ti vilk­kaan kes­kus­te­lun. Ret­ken lo­puk­si lau­let­tiin vir­si 571 Jo jou­tui ar­mas ai­ka.