JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Äitienpäiväni vailla äitiä ja äitiyttä

Lampela Raili
Aiemmat blogit
13.5.2015 8.46

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150513084600

äi­tien­päi­vän aa­mu­na nos­tin Suo­men li­pun ko­ti­pi­ha­ni lip­pu­tan­koon. Ti­las­to­jen mu­kaan Suo­mi on maa­il­man toi­sek­si pa­ras maa Nor­jan jäl­keen ol­la äi­ti­nä. On­nit­te­len tei­tä, Suo­men äi­dit. äi­tiys on ar­vo­kas lah­ja, joka tuo elä­mään iloa ja siu­naus­ta, mut­ta myös kas­vat­ta­jan vas­tuun, huo­len ja vai­van­kin. Ajat­te­len, et­tä nai­sen elä­män mer­ki­tyk­sel­li­sim­piä asi­oi­ta on lap­sen syn­ty­mi­nen ja näin äi­dik­si tu­le­mi­nen. äi­dit ovat oman päi­vän­sä lah­joi­neen, ruu­sui­neen sekä juh­li­neen an­sain­neet. Toi­vot­ta­vas­ti huo­mi­oi­mi­nen ja muis­ta­mi­nen ei­vät ra­joi­tu vain tä­hän yh­teen päi­vään, vaan lä­heis­ten ja laa­jem­min­kin äi­tiy­den ar­vos­tus ja mer­ki­tys yh­teis­kun­nas­sam­me nä­kyy ja kuu­luu kaik­ki­na vuo­den päi­vi­nä.

äi­tien­päi­vän aa­mu­na en is­tu­nut val­miik­si ka­tet­tuun kah­vi­pöy­tään ruu­sui­neen, lah­joi­neen ja on­nit­te­lu­kort­tei­neen. It­se kei­tin aa­mu­kah­vi­ni. Mut­ta nau­tin sii­tä­kin huo­li­mat­ta tuos­ta aa­mus­ta. Iloit­sin au­rin­koi­sen ke­vä­taa­mun rau­has­ta ja kii­reet­tö­myy­des­tä pe­reh­tyä kah­vi­kup­po­sen kera päi­vän leh­den uu­ti­siin ja mui­hin jut­tui­hin. Tä­män jäl­keen kul­ku­ni suun­tau­tui koh­ti lä­heis­tä hau­taus­maa­ta, jos­sa on äi­ti­ni ja isä­ni vii­mei­nen le­po­si­ja. Sin­ne hau­ta­kum­mul­le is­tu­tin äi­tien­päi­vä­ruu­su­ni ja sy­ty­tin muis­to­kynt­ti­län.

Mie­lee­ni nou­si tou­ko­kuun toi­nen sun­nun­tai 21 vuot­ta sit­ten. Olin tul­lut ta­pa­ni mu­kaan aa­mu­var­hai­sel­la van­hem­pie­ni luok­se kuk­ki­ne­ni ja lah­joi­ne­ni. Keit­te­lin aa­mu­kah­via ja lait­te­lin kah­vi­pöy­tää juh­la­kun­toon, aluk­si meil­le kol­mel­le, myö­hem­min äi­ti­ä­ni ter­veh­ti­mään ja on­nit­te­le­maan tul­leil­le si­sa­rus­te­ni per­heil­le. Va­ka­va sai­raus nä­kyi jo äi­ti­ni ole­muk­ses­ta. Pois­sa oli jo hä­nel­le luon­tee­no­mai­nen tou­huk­kuus ja tar­mok­kuus, jol­la hän ai­em­min oli val­mis­tau­tu­nut äi­tien­päi­vä­vie­rai­ta var­ten. Tuo­na aa­mu­na em­me aa­vis­ta­neet, et­tä tämä oli­si hä­nen vii­mei­nen äi­tien­päi­vän­sä. Elä­mä päät­tyi pa­ri­sen viik­koa myö­hem­min.

Tuos­ta ke­vääs­tä al­koi mi­nun elä­män­vai­hee­ni il­man omaa äi­tiä. Vaik­ka olin­kin jo pit­kään ol­lut pois­sa ko­toa ja elä­nyt it­sel­lis­tä elä­mää, ti­lan­ne oli uu­si. Aluk­si tun­sin si­sim­mäs­sä­ni erään­lais­ta hai­keut­ta, kun äi­tien­päi­vän viet­tä­mi­sen pe­rin­teet muut­tui­vat. Mut­ta tä­hän­kin olen pik­ku hil­jaa tot­tu­nut. Vii­me vuo­si­na olem­me sa­mas­sa elä­män­ti­lan­tees­sa elä­vien lä­hiys­tä­vie­ni kans­sa eri ta­voin juh­lis­ta­neet tou­ko­kuun tois­ta sun­nun­tai­ta. Olem­me käy­neet jos­kus ul­ko­na syö­mäs­sä tai kek­si­neet jo­tain muu­ta ar­jes­ta poik­ke­a­vaa.

Tänä äi­tien­päi­vä­nä olim­me kool­la mi­nun ko­dis­sa­ni. Mi­nä­kin lei­voin äi­tien­päi­vä­ka­kun, ku­ten myös mo­nis­sa, mo­nis­sa per­heis­sä oli teh­ty. Vie­raa­ni tuo­mat ku­kat ja läs­nä­o­lo sai­vat koko ko­ti­ni ”kuk­ki­maan”. Lii­kut­ta­vaa oli erään rak­kaan ys­tä­vä­ni ojen­ta­ma äi­tien­päi­vä­ruu­su kom­men­til­la: ”Lu­kuis­ten sa­to­jen las­ten ja nuor­ten äi­dil­le.” Niin, olin­han minä työ­vuo­si­na­ni ol­lut sa­to­jen, oi­ke­as­ti tu­han­sien, las­ten ja nuor­ten sekä hei­dän van­hem­pien­sa rin­nal­la kul­ki­ja, erään­lai­nen äi­ti­hah­mo.

Ei vie­ras­jouk­ko­ni elä­mä suin­kaan yk­si­toik­kois­ta ole ol­lut. Elä­mä­ni­lo ja tyy­ty­väi­syys huo­kui­vat hei­dän ole­muk­ses­taan ja pu­heis­taan. Vaik­ka meil­le ei ole Luo­ja näh­nyt hy­väk­si suo­da äi­din osaa, hän on an­ta­nut meil­le pal­jon hy­vää ja kau­nis­ta. Olem­me it­se ku­kin elä­neet ta­hoil­lam­me ri­kas­ta elä­mää. Meil­lä kai­kil­la on ol­lut työ­tä ja toi­meen­tu­loa. Meil­lä on laa­jal­ti ys­tä­viä, joi­den kans­sa jaam­me ilot ja su­rut. Olem­me mat­kus­tel­leet, näh­neet maa­il­maa, har­ras­ta­neet ja naut­ti­neet. Nyt­kin kuu­lim­me tois­tem­me vii­me viik­ko­jen mat­ka­ko­ke­muk­sia Is­ra­e­lis­ta, Ams­ter­da­mis­ta ja Vi­ros­ta sekä tu­le­via mat­ka­suun­ni­tel­mia.

Vaik­ka mi­nul­la ei ole ol­lut äi­din huo­lia, on mi­nul­la­kin ol­lut omat su­ru­ni ja ki­pu­ni sekä huo­le­nai­hee­ni. Luo­ja on an­ta­nut mi­nul­le elä­män­lah­jan ja näh­nyt hy­väk­si tä­män elä­mä­no­san. Jos tätä vä­hät­te­len, en­kö moi­ti sil­loin elä­mä­nan­ta­jaa? Ju­ma­lan kaik­ki­tie­tä­vään vii­sau­teen ja joh­da­tuk­seen on ol­lut ja on edel­leen­kin tur­val­lis­ta so­peu­tua ja tyy­tyä.

RailiLampela
Olen 63-vuotias siikajokinen naisihminen. Elämäntyöni olen tehnyt koulumaailmassa yläkoulu- ja lukioikäisten kanssa ensin äidinkielen lehtorina ja sittemmin rehtorina. Tällä hetkellä elämääni rytmittävät lukuisat yhteiskunnalliset luottamustoimet. Matkustaminen, lukeminen, liikunta ja käsityöt kuuluvat harrastuksiini. Lukijani, haluan blogissani kertoa omista kokemuksistani, ajatuksistani ja oivalluksistanikin. Voit antaa palautetta email-osoitteeseeni raili.lampela02@gmail.com.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys