Tuu­li:

Hel­mi­kui­se­na per­jan­tai-il­ta­päi­vä­nä pak­kau­duim­me isos­po­ru­kal­la au­toon ja suun­ta­sim­me koh­ti Sii­ka­tör­män lei­ri­kes­kus­ta. Tun­nel­ma au­tos­sa oli jän­nit­ty­nyt, mut­ta lep­poi­sa. Kai­kil­la meil­lä iso­sis­ta tun­tui ole­van odo­tuk­sia tu­le­val­ta vii­kon­lo­pul­ta.

Poh­din, mitä seu­raa­vat päi­vät toi­si­vat tul­les­saan, sil­lä omas­ta rip­pi­kou­lus­ta­ni oli jo muu­ta­ma vuo­si ai­kaa ja tämä oli mi­nul­le en­sim­mäi­nen rip­pi­lei­ri iso­se­na. Olin kui­ten­kin luot­ta­vai­sin mie­lin, sil­lä olim­me ko­koon­tu­neet lei­rin isän­nän sekä mui­den isos­ten kans­sa ai­em­min vii­kol­la suun­nit­te­le­maan lei­riä. Sil­loin olim­me myös kes­kus­tel­leet iso­sen teh­tä­vis­tä ja vas­tuus­ta.

Kuin huo­maa­mat­ta per­jan­tai-il­ta hu­rah­ti no­pe­as­ti ma­joit­tau­tu­mi­sen ja toi­siim­me tu­tus­tu­mi­sen mer­keis­sä. Ky­syim­me rip­pi­kou­lu­lai­sil­ta, mitä odo­tuk­sia heil­lä oli rip­pi­kou­lus­ta. Esiin nou­si usein toi­ve sii­tä, et­tä rip­pi­lei­ril­tä löy­täi­si uu­sia ys­tä­viä ja et­tä oma us­ko vah­vis­tui­si. En­sim­mäi­nen il­ta oli tur­val­lis­ta päät­tää isos­ten lau­luun:

Il­ta saa­puu jäl­leen, yö jo yl­lät­tää.

Tie­dät, lap­so­se­ni, et­tet yk­sin jää,

tai­vaan Isä mei­tä suo­jaa siu­na­ten.

Kä­det yh­teen lii­tä, kii­tä ru­koil­len.

Mil­ja:

Lau­an­tai-aa­mu­na ruo­ka­laan päin va­el­te­li vir­ke­än tai uni­sen oloi­sia rip­pi­kou­lu­lai­sia riip­pu­en sii­tä, kuin­ka mon­ta tun­tia ku­kin oli nuk­ku­nut. Lau­an­tai­hin mah­tui op­pi­tun­te­ja, pe­le­jä ja leik­ke­jä ja isos­ten jär­jes­tä­mää il­ta­oh­jel­maa. Haus­ko­jen sket­sien jäl­keen rau­hoi­tuim­me tak­ka­huo­nee­seen il­ta­har­tau­teen.

Lei­ri­läis­ten ja isos­ten vä­lil­le syn­tyi vie­lä kes­kus­te­lu­ja kel­lon lä­hes­ty­es­sä kes­kiy­ö­tä. Jut­te­lim­me mo­nen­lai­sis­ta ai­heis­ta, esi­mer­kik­si us­ko­na­si­ois­ta ja kou­lus­ta. Kun lei­ri­läi­set al­koi­vat nuk­ku­maan, pa­la­vee­ra­si isos­po­ruk­ka vie­lä ker­ra­ten päi­vän ta­pah­tu­mia.

Sun­nun­tain oh­jel­maan kuu­lui aa­mu­har­taus, ju­ma­lan­pal­ve­lus ja op­pi­tun­te­ja. Aa­mun vaih­dut­tua päi­vään käy­tä­vil­tä al­koi kuu­lua imu­rin hu­ri­naa ja ros­ka­säk­kien ra­pi­naa. Huo­nei­den sii­vous su­jui no­pe­as­ti, ja ai­kaa jäi vie­lä pe­la­ta pin­gis­tä, säh­lyä ja spi­keä lei­ri­kes­kuk­sen si­sä­ti­lois­sa. Lei­ri oli päät­ty­mäs­sä, enää oli jäl­jel­lä lop­pu­har­taus, isos­ten lau­lu sekä yh­des­sä lau­let­ta­va Sii­o­nin lau­lu 209, Ju­ma­lan rau­haan jäl­leen. Kun vii­mei­nen­kin iso­nen oli ah­tau­tu­nut Ou­luun päin vie­vään Trans­port­te­riin, pys­tyi jo ren­tou­tu­maan. Lei­ri oli men­nyt hy­vin, ja siel­tä jäi iso­sel­le­kin mie­tit­tä­vää ja mat­ka­e­väi­tä.

Iloi­nen pu­heen­so­ri­na ja pie­net no­ko­set oli kes­key­tet­tä­vä, kun me iso­set läh­dim­me eri suun­tiin ja sa­noim­me toi­sil­lem­me Ju­ma­lan rau­haan.

Iso­set Mil­ja & Tuu­li, Sii­ka­tör­män 11. rip­pi­lei­ri