JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Erilaisia ihmisiä, monenlaisia persoonia

Hyväri Maria
Aiemmat blogit
10.9.2018 6.21

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180910062100

Luen par­hail­laan mai­ni­o­ta kir­jaa, jol­la on ruma nimi: Idi­oo­tit ym­pä­ril­lä­ni. Kir­jan ta­ka­kan­si­teks­tis­sä lu­va­taan, et­tä lu­ke­mi­sen jäl­keen ot­si­kon aja­tus lä­hel­lä ole­vis­ta ih­mi­sis­tä muut­tuu hui­mas­ti myön­tei­sem­pään suun­taan. Lu­ke­ma­ni pe­rus­teel­la us­kon kir­jan pys­ty­vän tä­hän.

Ai­ka usein ris­ti­rii­dat ih­mis­ten vä­lil­lä voi­vat kum­mu­ta luon­tei­den eri­lai­suu­des­ta. Eri­lai­suu­den ym­mär­tä­mis­tä voi ai­na ope­tel­la li­sää.

Jo­kai­sel­la on oma ta­pan­sa suh­tau­tua elä­mään ja maa­il­maan. Syn­ty­mäs­sä ja pe­ri­mäs­sä saa­dut luon­teen­piir­teet mää­rit­tä­vät pal­jon tuo­ta suh­tau­tu­mis­ta­paam­me. Idi­oo­tit ym­pä­ril­lä­ni -kir­jas­sa ih­mis­ten tyy­pil­li­siä luon­teen­piir­tei­tä on ja­o­tel­tu nel­jän vä­rin mu­kaan. Tii­vis­te­tys­ti sa­not­tu­na kel­tai­nen kat­soo tu­le­vai­suu­teen, re­a­goi no­pe­as­ti, pon­nis­te­lee ot­taak­seen mui­ta mu­kaan, on avoin, po­si­tii­vi­nen, em­paat­ti­nen ja tun­teel­li­nen. Vih­reä elää ny­ky­het­kes­sä, re­a­goi rau­hal­li­ses­ti, pon­nis­te­lee luo­dak­seen yh­teyk­siä, on kär­si­väl­li­nen, si­su­kas, aut­ta­vai­nen ja huo­maa­vai­nen. Pu­nai­nen elää ny­ky­het­kes­sä, re­a­goi no­pe­as­ti, pon­nis­te­lee pääs­täk­seen joh­ta­maan mui­ta, on tar­mo­kas, mää­rä­tie­toi­nen, ai­kaan­saa­va ja suo­ra aloit­teen­te­ki­jä. Si­ni­nen kat­soo men­nee­seen, re­a­goi hi­taas­ti, on va­ro­vai­nen, jär­jes­tel­mäl­li­nen, etäi­nen ja ru­tii­ne­ja nou­dat­ta­va tark­kai­li­ja.

Kir­joi­te­tut mää­ri­tel­mät ovat ai­na yleis­tyk­siä; ku­kaan ei ole täs­mäl­leen sel­lai­nen kuin jo­kin te­o­ria mää­rit­tää. Elä­män var­rel­la ta­pah­tu­vat asi­at, myö­tä- ja vas­ta­mä­et, ilot ja mur­heet uur­ta­vat mei­hin eri­sy­vyi­siä jäl­kiä. Toi­sen pin­ta on kar­he­am­paa, ei­kä sii­hen jää mi­tään nä­ky­vää, toi­nen on huo­koi­sem­paa ma­te­ri­aa­lia ja imee kai­ken ta­pah­tu­neen si­säl­leen. Sama ko­ke­mus voi ol­la ai­van eri­lai­nen eri ih­mi­sel­le: toi­sel­le ilois­ta jän­ni­tys­tä, toi­sel­le ah­dis­ta­vaa stres­siä tuot­ta­vaa. Vä­lil­lä olen har­mi­tel­lut (kuu­lu­nee si­ni­sen tark­koi­hin ja jär­jes­tel­mäl­li­siin piir­tei­siin), et­tä tem­pe­ra­ment­ti-ter­miä käy­te­tään yli­mal­kai­ses­ti. Ar­ki­kie­les­sä ”tem­pe­ra­ment­ti­nen tyyp­pi” tar­koit­taa ih­mis­tä, joka huu­taa, me­kas­taa ja pol­kee jal­kaa, vaik­ka tem­pe­ra­ment­ti­nen ih­mi­nen voi ol­la yh­tä lail­la ujo ja ve­täy­ty­vä – ne piir­teet voi­vat ol­la mää­rit­tä­viä te­ki­jöi­tä hä­nen luon­tees­saan. Ei ole lupa sa­noa toi­sil­le är­hä­köi­tä kom­ment­te­ja vain sik­si, et­tä ko­kee ole­van­sa ”tem­pe­ra­ment­ti­nen ih­mi­nen”. On opit­ta­va suit­si­maan re­a­goin­ti­aan ja tun­nis­ta­maan ti­lan­teet, jois­sa tun­teet mei­naa­vat kuo­hah­taa.

Tun­nis­tan, jos oma lap­si piir­tei­neen haas­taa, ujos­te­lee, jän­nit­tää, pel­kää, ve­täy­tyy, hyök­kää. Tie­dän, mis­tä se joh­tuu: hä­net on va­rus­tet­tu sel­lai­sel­la luon­teel­la, et­tä tie­tyis­sä ti­lan­teis­sa hän toi­mii tie­tyl­lä ta­val­la. Se on hä­nen luon­tai­nen re­ak­ti­on­sa, jota minä en voi muut­taa. Käy­tös­tä voi­daan oh­ja­ta ja ope­tel­la, mut­ta poh­jim­mai­sia re­a­goin­ti­ta­po­ja en saa kit­ket­tyä tai li­sät­tyä. Pi­tää op­pia elä­mään nii­den kans­sa. Tie­dän, mi­ten omat luon­teen­piir­tee­ni vai­kut­ta­vat toi­min­taa­ni, osal­lis­tu­mi­see­ni ja ve­täy­ty­mi­see­ni, mut­ta mi­ten sai­sin siir­ret­tyä jo­kai­sel­le lap­sel­le tie­don, jon­ka avul­la hän op­pi­si ym­mär­tä­mään omia toi­min­ta­ta­po­jaan?

Vä­ri­koo­dien mu­kaan ja­o­tel­tu­na minä olen si­ni­nen ih­mi­nen, jos­sa on myös ri­paus pu­nais­ta. Tuo pu­nai­nen är­häk­kyys mi­nua vä­lil­lä kau­his­tut­taa: saa­tan ol­la kär­käs ja sa­noa tö­räyt­tää kai­ken­lais­ta, jota sit­ten myö­hem­min ka­dun. Sik­si­pä aloi­tan it­se­ni kans­sa sään­nöl­li­sin vä­li­a­join kam­pan­joi­ta, et­tä pää­tän ol­la hil­jaa – sil­loin ei var­mas­ti ta­pah­du mi­tään. Vä­lil­lä vai­kein­ta on oman it­sen­sä kans­sa pär­jää­mi­nen. Tois­ten vä­rien piir­teet tun­tu­vat pal­jon pa­rem­mil­ta: oli­sin­pa tuol­lai­nen. Oli­sin­pa ai­na op­ti­mis­ti­nen, kär­si­väl­li­nen, hil­lit­ty ja va­ro­vai­nen!

On­nek­si olem­me lo­pul­ta pal­jon enem­män kuin yk­sit­täi­siä luon­teen­piir­re­lis­to­ja. Ei ole hy­viä tai huo­no­ja luon­teen­piir­tei­tä – on vain eri­lai­sia piir­tei­tä. Jo­kai­ses­ta ih­mi­ses­tä ra­ken­tuu kaik­ki­ne omi­nai­suuk­si­neen hui­kai­se­van hie­no ja ai­nut­laa­tui­nen ko­ko­nai­suus. Luon­ne­ky­sy­myk­siä miet­ties­sä mi­nua on mo­nes­ti lii­kut­ta­nut ru­noi­li­ja Juk­ka It­ko­sen yk­sin­ker­tai­nen ru­non­säe: ”Minä en ole ku­kaan toi­nen, en­kä voi ol­la­kaan. Jo­kai­nen omaa maa­il­maa kul­jet­taa mu­ka­naan.”

Läh­tee­nä käy­tet­ty te­os­ta Idi­oo­tit ym­pä­ril­lä­ni – Kuin­ka ym­mär­tää mui­ta ja it­se­ään (Tho­mas Erik­son)

MariaHyväri
Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä. Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, lapsen katseesta ihmeiden äärellä. Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com
19.3.2024

Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet. Jes. 65:1

Viikon kysymys