JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Isän ope­tus

Aiemmat blogit
26.5.2018 6.43

Muis­tan tuon het­ken. Meil­lä oli vas­ta­syn­ty­neet kak­so­set. Van­hin lap­sis­ta oli täyt­tä­mäs­sä koh­ta vii­si vuot­ta, ja lap­sia oli yh­teen­sä kuu­si. Minä, van­hem­pie­ni nuo­rim­mai­nen, hil­jai­ses­sa ta­los­sa kas­va­nut, yri­tin to­tu­tel­la ala­ti kas­va­vaan ää­ni­mai­se­maan ja suu­ren per­heen äi­dik­si. Re­vin van­han ta­lom­me alas­las­ket­tu­ja kat­to­ja pois, jot­ta sain omaa ai­kaa aja­tel­la ja tun­teen nä­ky­väs­tä te­ke­mi­ses­tä. Tus­kai­lin vä­sy­nee­nä isä­ni kuul­len elä­män mie­let­tö­myyt­tä. Isä sa­noi:

– Kuu­le Eli­na, elä­mäs­tä kan­nat­taa löy­tää ilot ja hy­vät puo­let, joi­ta sii­nä ai­na on. Tyy­ty­väi­syy­des­tä tu­lee elä­män on­ni.

Py­säh­dyin. Niin­hän se on. Ei mi­nul­la ol­lut mi­tään hä­tää. Oli het­kit­täin pal­jon työ­tä kas­va­van per­heen kans­sa ja sii­tä ai­heu­tu­nut­ta vä­sy­mys­tä ja tur­hau­tu­mis­ta. Pe­ru­sa­si­at oli­vat kui­ten­kin hy­vin.

Isä tie­si mis­tä pu­hui. Lä­hes vii­si vuot­ta so­dan kau­huis­sa ol­lee­na, pak­ka­ses­sa, haa­voit­tu­nee­na, pe­lois­saan, sai­raa­lois­sa. En muis­ta yh­tä­kään ti­lan­net­ta, jos­sa isä­ni oli­si va­lit­ta­nut elä­män ras­kaut­ta. Tyy­ty­väi­syys myös var­mas­ti kuu­lui isän luon­tee­seen. Kun hän asui pal­ve­lu­ta­los­sa ja ky­syin, tar­vit­see­ko tai ha­lu­aa­ko isä jo­tain, hän vas­ta­si hy­myil­len:

– En.

Nyt neu­vo­nan­ta­ja on pois­sa. Hän on pääs­syt le­poon odot­ta­maan ylös­nou­se­muk­sen päi­vää ja tai­vas­ta. Ei sik­si, et­tä isä oli niin kär­si­väl­li­nen ja vaa­ti­ma­ton ih­mi­nen, vaan sik­si, et­tä hän ha­lu­si tur­va­ta koko elä­män­sä Ju­ma­lan kä­siin. Isä omis­ti hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min. Sii­hen hän tur­vau­tui niin so­das­sa kuin elä­män­sä muis­sa­kin vai­keis­sa het­kis­sä. Sii­tä kum­pu­si myös tuo tyy­ty­väi­syys.

Tyy­ty­mi­sen kou­lus­sa olen it­se ol­lut sil­loin kun lap­se­ni kuo­li, kun lä­hei­sil­lä on ol­lut vai­keuk­sia, jois­sa en pys­ty aut­ta­maan ja jois­ta ei tun­nu ole­van ulos­pää­syä tai kun it­se olen ol­lut uu­pu­nut. Näis­sä ti­lan­teis­sa mi­nua on aut­ta­nut se, et­tä olen saa­nut pu­hua ”sy­dä­men tyh­jäk­si” ai­na uu­des­taan ja uu­des­taan, vä­lil­lä va­lit­ta­en­kin. Kuun­te­lu ja myö­tä­e­lä­mi­nen aut­ta­vat. Sit­ten taas jak­san muis­taa isän ope­tuk­sen ja kat­soa hy­viin asi­oi­hin, ol­la kii­tol­li­nen.

Saa­ma­ni luon­teen­piir­teet ovat myös hel­pot­ta­neet elä­mään Luo­ja­ni suun­nit­te­le­maa elä­mää, päi­vän lap­se­na. Elä­mä­kin opet­taa. Eh­kä ikä tuo uu­sia ar­vo­ja. Omai­suus tai kun­nia ei­vät tuo py­sy­vää on­nea. Jos­kus ne ai­heut­ta­vat jopa yli­mää­räis­tä ris­tiä. Tär­keim­piä asi­oi­ta mi­nul­le ovat ih­mis­suh­teet lä­him­piin ja ys­tä­viin. Isän ta­voin kaik­kein tär­keim­pä­nä kui­ten­kin halu tur­vau­tua kai­kes­sa Ju­ma­laan.

Eli­na Vä­hä­jylk­kä

Samalla Puolella – Elina Ja Harri Vähäjylkkä
Löysimme toisemme nuorina ja saimme vuosien myötä suuren perheen. Yhä edelleen opettelemme avioliittoa, sen ihanuutta ja kamaluutta. Tässä yhteisessä blogissamme käsittelemme rakkauden, avioliiton ja perheen teemoja omasta kokemuksestamme käsin, selkokielellä, päällimmäisenä ilo Jumalan antamasta lahjasta ja elämänmittaisesta tehtävästä. Palautetta blogistamme voi antaa osoitteeseen emvahajylkka@gmail.com.
19.1.2020

Jee­sus vas­ta­si nai­sel­le: "Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan." Joh. 4:13-14

Viikon kysymys