JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Muis­to­ja pu­na­ses­sa kou­lu­lau­kus­sa

Kanto Kati
Aiemmat blogit
26.8.2018 6.57

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180826065700

Mie osa­sin lu­kea, ko mie me­nin kouh­lun. Yh­täk­kiä vain ta­ju­sin, mitä Aku, Mik­ki ja Hes­su san­noo pu­he­kup­lis­sa. Sit­te pal­jon muu­ta. Se oli us­ko­ma­ton tun­ne! Koko maa­il­ma avar­tu het­kes­sä.

Mul­la oli pu­na­nen ne­li­ön­mal­li­nen kou­lu­lauk­ku, jos­sa oli rus­ke­aa nah­kaa. Mie muis­tan vie­lä­ki sen tuok­sun ja sen, joka tuli pul­pe­tis­ta, kun sen kan­nen au­kas. Sie­lä oli muo­vi­nen, ku­kal­li­nen ruo­ka­lii­na, joka au­kast­hin pul­pe­til­le ai­na, ko oli ruo­kai­lu.

Meän luo­ka­la ei ol­lu ko viis op­pi­las­ta, sil­lon ko me eka­la alo­tet­hin, mut­ta met oli­ma yk­kös­kak­ko­nen eli toi­nen luok­ka oli sii­nä sa­mas­sa ti­las­sa. Opet­ta­ja opet­ti vuo­ro­tel­len mei­tä.

Mie olin ujo ja yk­si­näi­nen. Mie pel­kä­sin poi­kia, var­sin­ki yh­tä, joka kiu­sas mi­nua. No ei se myö­hem­min en­nää sit­te, ai­nask­han juu­ri ylä­ast­hee­la.

Ko met te­hi­mä sem­mo­sia la­si­maa­lauk­sia ku­vis­tun­ni­la, mie aloin it­keh­män. Mi­nus­ta tun­tu, et­tä mie en os­saa lait­taa nii­tä silk­ki­pa­pe­rei­ta oi­kein. Tai osa­sin mie, mut­ta ko mie vain pel­kä­sin, et­ten mie os­saa. Ja opet­ta­ja sano, et­tä se on ai­van oi­kein.

Väl­käl­lä oli kaik­kia pe­le­jä ja leik­ke­jä sii­nä pi­ha­la. Oli pi­ki­pat­taa ja Kuka pel­kää mus­taa mies­tä ja ros­voa ja po­lii­sia, polt­to­pal­loa, hyp­pys­kää ja vis­tiä.

Las­ki­ai­se­na las­ket­hin mä­keä Ju­nek­sen mä­es­tä. Ja sin­ne sai ot­taa eväs­tä kans, kark­ki­a­ki. Lin­tu­ret­ke­lek­ki sai ot­taa kark­kia tai ai­van mitä ha­lus. Vii­en ai­ka­na pyö­räilt­hin kyl­mäs­sä ke­vä­til­mas­sa Hei­ni­jän­kä­le ja ka­tot­hin, mi­ten kur­jet, kuo­vit ja peip­po­set olit tul­heet. Sit­te meän piti kir­jot­taa ylös, mitä met oli­ma näh­neet.

Mei­lä oli joka viik­ko sem­mo­nen esi­tys­tun­ti. Sil­lon sai ha­kea luo­kan pe­räl­tä vaik­ka jon­ku kir­jan, esi­mer­kik­si jon­ku van­han aa­pi­sen tai Aar­tei­den kir­jan ja lu­kea siit­tä jon­ku teks­tin. Tai sit­te sai lau­laa. Mei­lä oli lau­lu­kok­heet eriks­hen. Mie lau­loin sen Au­ti­o­maa, au­ti­o­maa, au­rin­ko tul­ta ja purp­pu­raa. Mie en muis­ta, min­kä mie siit­tä sain. Kai mie ai­ka hy­vän sain, ko mie nel­jän­nel­lä ha­lu­sin vält­tä­mät­tä luo­kan et­hen lau­lah­man Po­ri­lais­ten mars­sia.

Opet­ta­ja luki ääh­neen Pek­ka tö­pö­hän­tää ja Koko kau­pun­gin Vins­ki -kir­jaa. Net olit niin jän­niä! Ai­na tym­päs, ko se lo­pet­ti lu­ke­mi­sen. Ap­ril­li­päi­vä­nä opet­ta­ja juk­sas mei­tä, huu­si, et­tä tul­kaa kat­toh­man tää­lä on amp­pa­ri. Ei sie­lä mit­hän ol­lu. Jos­kus lei­kit­hin luo­kas­sa Kar­hu nuk­kuu- tai Mus­ta kis­sa nuk­kuu -leik­ke­jä.

Satu tuli kol­man­ne­le luo­ka­le toi­ses­ta kou­lus­ta. Siit­tä tuli mi­nun pa­ras ka­ve­ri. Met kir­jo­tim­ma toi­sil­lem­me kirh­jei­tä, kaik­ki oli ja­et­tua. Sa­tu­le mie saa­toin ker­toa kaik­ki ju­tut. Mi­nus­ta tun­tu, et­tä Satu sai kaik­ki pe­rik­si, vaik­ka ei se var­mas­ti saa­nu. Sil­lä oli sem­mo­nen iha­na, peh­mus­tet­tu, vaa­le­na­pu­na­nen mag­neet­ti­pe­naa­li, jos­sa oli kis­san ku­via. Mul­la oli kä­si­työ­tun­ni­la teh­ty muo­vi­nen kuk­ka­pe­naa­li, jos­ta olin kum­mis­ki ai­ka yl­peä, olin­han sen it­te teh­ny.

Me­nin mie­lel­lä­ni ai­na kouh­lun, vaik­ka jos­kus­han se tie­ten­ki tym­päs­ki. Kyl­lä­hän sitä kou­lua kan­nat­ti ja kan­nat­taa käyä, tun­tu mil­tä tun­tu, näyt­ti mil­tä näyt­ti. Vaik­ka mo­nes­ti sitä myö­hem­min miet­ti, eten­ki ma­ti­kan, ke­mi­an ja fy­sii­kan tun­nei­la, et­tä mis­sä mie näi­tä­ki häk­ky­röi­tä ja väk­ky­röi­tä tar­vin. Ma­ti­kan tun­neil­ta mie olen myö­hem­min tar­vi­nu plus-, mii­nus-, ker­to-, jako- ja pro­sent­ti­las­ku­ja. Kyl­lä ei op­pi oj­han kaa­ja. Tie­to lis­sää tus­kaa, mut­ta myös avar­taa maa­il­maa.

Kii­tos Luo­ja­le siit­tä, et­tä olen saa­nu käyä suo­ma­lais­ta kou­lua. Kou­luk­han ei ole mik­hän it­test­hään­sel­vä asia.

KatiKanto
Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.
7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys