JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Odo­tet­tu kir­je

Virtanen Anna
Aiemmat blogit
23.10.2014 6.34

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141023063400

– Kyl­lä mie kir­joi­tan sul­le vie­lä, lu­pa­si Mat­ti seu­rus­te­lu­ai­ka­nam­me, kun ky­syin, vas­taa­ko hän kir­jee­see­ni. Hän sa­noi tar­vit­se­van­sa ro­mant­ti­sen ym­pä­ris­tön, oman rau­han ja riit­tä­väs­ti ai­kaa, et­tä teks­tiä syn­tyi­si. Ro­mant­ti­nen ym­pä­ris­tö tar­koit­ti erä­maa­mök­kiä tai jo­tain muu­ta luon­non­kau­nis­ta paik­kaa.

Pap­pa kir­joit­ti ai­ka­naan mum­mol­le ja mum­mo pa­pal­le. Mo­nien mei­dän isät ja äi­dit toi­sil­leen. Jois­sa­kin lu­ke­mis­sa­ni elä­män­ker­rois­sa ku­va­taan vil­kas­ta kir­jeen­vaih­toa.

Ajat­te­lin, et­tä oi­kea kir­je oli­si his­to­ri­an jat­ku­moa ja sa­mal­la eri­tyi­nen rak­kau­de­no­soi­tus. Kir­jeen voi­si lu­kea vuo­sien pääs­tä uu­des­taan, eh­kä lap­sil­le­kin. Sii­nä nä­kyi­si toi­sen kä­si­a­la, jo­tain per­soo­nas­ta.

Em­me ot­ta­neet kir­je­a­si­aa ko­vin va­ka­vas­ti. Sil­loin täl­löin, kun mie­he­ni lu­pauk­ses­ta oli ku­lu­nut vuo­si, kak­si, vii­si, kym­me­nen ja vie­lä enem­män, vih­ja­sin hy­vän­tah­toi­ses­ti, et­tä oli­si­pa mu­ka­va, jos jos­tain löy­tyi­si riit­tä­vän ro­mant­ti­nen paik­ka kir­joit­ta­mi­sel­le. Tai et­tä hy­vää asi­aa on mu­ka­va odot­taa.

Päi­vien pyö­ri­tyk­ses­sä sitä ar­kiin­tuu ja hel­lit­te­ly­sa­no­ja sa­noo hel­pom­min lap­sil­le kuin puo­li­sol­le. Toi­saal­ta luot­ta­mus toi­seen on vah­va säie. Sen luo­mas­sa il­ma­pii­ris­sä hil­jai­suus­kin on tur­val­lis­ta, ta­val­li­sen on­nel­lis­ta.

Vuo­sia sit­ten luin An­ni Blomq­vis­tin Myrs­ky­luo­toa. Kir­jois­sa kos­ket­ti nii­den vä­hä­e­lei­sen kau­nis ker­ron­ta sii­tä, mi­ten kaik­ki on lah­jaa. Mai­ja op­pi luo­dol­la kie­len, jos­sa ei tar­vit­tu sa­no­ja.

Mo­nil­la voi ol­la oma ”luo­to­kie­len­sä”. Jos­kus pi­tää py­säh­tyä, et­tä sen kuu­lee. Mi­nul­le sitä kiel­tä pu­hu­vat si­säl­le kan­ne­tut hel­la­puut ja pak­ka­saa­mu­na puu­hel­las­sa val­mis hiil­los. Sitä ovat huo­lel­la poi­mit­tu kuk­ka­kimp­pu, joka yl­lät­tää ke­säi­se­nä il­ta­na tai man­sik­ka­maan en­sim­mäi­nen kyp­sä mar­ja, joka on ja­et­tu yh­dek­sään osaan.

Luo­to­kiel­tä ovat vah­vat kä­si­var­ret su­ruun kyy­ris­ty­nei­den har­ti­oi­den ym­pä­ril­lä tai kat­se syn­ny­tys­sa­lis­sa, kun vau­va on vih­doin sy­lis­sä. Sitä ovat kuo­rit­tu ome­na tai val­miik­si kään­net­ty au­to, ke­ho­tus läh­teä il­ta­kä­ve­lyl­le tai vii­kon­lo­pun val­mis aa­mu­puu­ro. Sitä ovat myös aran mie­len huo­maa­mi­nen ja sa­nat ”saan­ko an­teek­si”. Sa­moin toi­sen an­teek­si­an­ta­va mie­li, kun ka­dun sa­no­je­ni te­rä­viä reu­no­ja.

Olin val­vo­nut vau­van kans­sa use­a­na yö­nä. Sit­ten oma uni ka­to­si, vaik­ka vau­va nuk­kui. Se tur­haut­ti, teki ta­ka­ki­re­äk­si. Yh­te­nä aa­mu­yö­nä en jää­nyt odot­ta­maan un­ta. Hiip­pai­lin kynä kä­des­sä­ni nuk­ku­van ta­lon olo­huo­nee­seen ja kir­joi­tin mie­hel­le­ni pie­nen kir­jeen. Sit­ten tuli uni.

Aa­mul­la löy­sin keit­ti­ön pöy­däl­tä vas­tauk­sen! Se kir­je toi sa­noil­laan iloa päi­vää­ni ja ke­veyt­tä as­ke­lii­ni. Ai­van nau­rat­ti­kin, kun huo­ma­sin, et­tä kir­jeen kir­joit­ta­mi­sen ajak­si mie­hel­le­ni riit­ti työ­hön­läh­tö­aa­mu ja pai­kak­si oman ko­din keit­tiö.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys